Luutnantti Jean Kirckhoff oli kuullut huhun, että 14-vuotias paimen Samuel Yrjönpoika oli löytänyt Padasjoen Kellosalmesta kukkaron täynnä dukaatteja, taalareita, ja hopearahoja. Kultaketjukin siellä oli. Luutnantin rouva Gertrud Catharina von Pahlen, jonka venäläiset olivat tappaneet Turun lähellä, oli asunut Kellosalmessa ja kätkenyt sinne rahojaan. Luutnantti halusi saada vaimonsa kukkaron takaisin.

Käräjillä syksyllä 1734 paimenpoika kertoi pihistäneensä kukkaron talvella erään turkkurin reestä ollessaan käymässä vanhempiensa luona Kuhmoisissa. Hän oli piilottanut sen ladon alle. Siellä se oli siihen saakka, kunnes hän vapun tienoilla lähti paimeneksi Kellosalmeen. Niihin aikoihin kukkaroa alettiin kysellä ja sitä kuulutettiin kirkossa. Silloin hän siirsi sen ladon alta maahan erääseen kaskeen. Sitten ollessaan kahden muun pojan kanssa paimenessa hän teeskenteli yllättynyttä, veti kukkaron maasta ja huudahti: katsokaa mitä minä löysin. Sitten hän juoksi metsään ja hautasi sen uudestaan ison männyn alle.

Muut paimenet kyselivät oliko hän löytänyt rahaa ja pyysivät häntä näyttämään löytönsä. Samuel ei kuitenkaan suostunut. Muut menivät taloon ja kertoivat väelle mitä oli tapahtunut. Talosta tuli väkeä etsimään samasta paikasta, jossa kukkaro ensin oli ollut, mutta he eivät löytäneet mitään.

Pimeän tultua Samuel livahti metsään ja siirsi taas kukkaroa, tällä kertaa ison tukkikasan alle. Siellä se oli kunnes hän juhannuksen tienoilla lähti kotiin. Kotona hän laittoi sen taas ladon alle. Vanhemmat ottivat Samuelin kuulusteluun, jonka päätteeksi hänen oli luovutettava kukkaro.

Luutnantti kutsui todistajiksi Simo Ristonpojan ja Lauri Aleksanterinpojan Kellosalmesta sekä Erkki Klinkin Arrakoskelta. Samuel halusi jäävätä Klinkin, koska tämä oli lyönyt häntä, mutta hän ei pystynyt todistamaan sitä.

Simo Ristonpoika kertoi, että kun he olivat vappuna olleet saarnan jälkeen menossa Kellosalmeen, heitä vastaan tuli paimentyttöjä ja Simo-niminen poika, jotka kertoivat että oli löytynyt kukkaro. Hän kävi paikalla, mutta siellä oli vain tyhjä kuoppa, ei mitään rahoja. Pian kylällä kerrottin poikien kertoneen löytäneensä punaisia rahoja sekä ketjun, joka oli niin pitkä, että se ulottui kahdesti kaulan ympäri. Poika kiisti löytäneensä mitään ja sanoi tarkoittaneensa punaisilla rahoilla messinginpaloja.

Lauri puolestaan kertoi olleensa rakuuna Erkki Berggranin kanssa tervanpoltossa lähellä sitä paikkaa, jossa paimenet olivat. He kuulivat kovaäänistä puhetta sekä rautalapioiden kalketta. Lauri sanoi Erkille, että mene katsomaan mitä siellä tapahtuu. Tiellä Erkki tapasi tyttärensä, joka kertoi Simon [!] löytäneen kukkaron ja rahaa. Myös kirstu siellä kuulemma oli.

Kuopan reunalla Lauri tapasi Simo Ristonpojan ja toisen rakuunan. He eivät olleet löytäneet mitään. Miehet kysyivät pojalta miksi hän oli narrannut väen sinne. Paimenpoika [kuka ?] vakuutti todella löytäneensä jotain, mutta väitti ettei tiennyt mitä. Kun miehet ihmettelivät, kuinka kukkaro voisi säilyä maahan haudattuna, poika sanoi että se oli kääritty tuoheen. Enempää tietoa pojasta ei irronnut, vaikka miehet kuinka yrittivät.

Eräänä iltana Lauri otti pojan mukaan mennessään verkoille ja kyseli rahoista. Silloin poika kertoi, että kukkarossa oli värttinänpään kokoisia hopearahoja ja punaisia puolen äyrin paksuisia kolikoita. Lauri halusi nähdä kolikot tietääkseen ovatko ne tämän ajan rahoja. Mitä muita ne olisivat, poika vastasi, niihin oli leimattu jonkun kruunupään kuva. Keskustelu päättyi sillä erää siihen.

Toisella kertaa poika kertoi saunalla, että kukkarossa oli ketju joka ulottui kahdesti kaulan ympäri sekä kaksi punaista kolikkoa, joissa oli kimaltelevia kiviä. Jotkut kolikot eivät olleet kopeekkaa suurempia.

Kerran metsäpellolla poika tuli oma-aloitteisesti puhumaan. Silloin hän kertoi että kukkarossa oli myös sormen pituinen kapistus, jossa oli silmukka keskellä. Sen olemuksesta keskusteltiin pitkään. Pojan mielestä se oli messinkiä ja muistutti jonkinlaista sinkilää. Luutnantti puolestaan sanoi sen olevan aivan selvästi hopeinen hierppipa [sanalle ei ole suomennosta, valitan; pipa on ruotsiksi piippu tai pilli, tampereeksi myssy].

Kun Lauri oli vielä kerran yrittänyt maanitella pojan näyttämään löytönsä, tämä vastasi ettei hän voi kuljetella niitä mukanaan, koska hänen housuissaan ei ole taskuja.

Erkki Klinkillä ei ollut mitään lisättävää ensimmäisen todistajan lausuntoon. Hän ei enää asunut Kellosalmessa, vaan oli sinä yhtenä päivänä Simo Ristonpojan töissä.

Luutnantilla olisi ollut enemmänkin todistajia, mutta koska heitä ei ollut laillisia muotoja noudattaen kutsuttu käräjille, asia lykättiin. Näyttää kuitenkin siltä, ettei siihen koskaan palattu. Tottijärvellä haudattiin 1735 eräs 73-vuotias luutnantti Kirckhof. Ehkäpä se selittää, miksi juttu jäi kesken. Paimenpojalla taisi käydä hyvä tuuri toisenkin kerran. Asiakirjat eivät kerro, kuinka löytötavaroiden lopulta kävi. Jokainen voi kuvitella mahdollisia jatkoja, jos haluaa. Jos kukkaro oli turkkurin reestä, kuten paimen väitti, luutnantin rouvan rahakätkö on edelleen Kellosalmessa.

*

Rahan arvosta kertonee jotain se, että jo asian ensimmäisestä käsittelystä kertyi noin kymmensivuinen pöytäkirja. En tiedä oliko tuohon aikaan erityistä löytötavaralakia, vai olisiko löytötavaran omiminen rinnastettu varkauteen. Paimenhan itse jopa sanoi ”pihistäneensä” kukkaron. Varkaus oli vakava rikos, josta ainakin ennen vuoden 1734 lakia oli voinut seurata kuolemanrangaistus.

*

Kuka oli tuo viekas tai vain onnekas paimen? Pöytäkirjan alussa paimenen nimi on ensin Samuel Yrjönpoika. Myöhemmin pöytäkirjassa mainitaan myös Simo, yleensä kuitenkin käytetään vain sanaa poika. Otaksun että joku paimenista oli nimeltään Simo. Lukijan on vaikea hahmottaa kumpaan poika-sanalla viitataan.

Kuhmoisten kylistä lähinnä Kellosalmea olisi Harmoinen, mutta pöytäkirjassa nimenomaan sanotaan hänen käyneen vanhempiensa luona suurkylässä (storby). Sillä viitattiin kirkonkylään. Sitä paitsi Harmoisten vanhimmat rippikirjat eivät ole säilyneet nykypäivään. Anttulan Pälsilässä oli Yrjö-niminen itsellinen, jolla oli poika Samuel. Poika ei ole siellä enää toisen rippikirjan alkaessa 1748. Hän vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta kyseiseksi paimeneksi, mutta hän katoaa yhtä arvoituksellisesti kuin kukkarokin.

On myös jännittävä sattuma, että Samuel kertoi näpistäneensä kukkaron juuri turkkurin reestä. Pälsilän nimenhän on ajateltu tulevan sanasta päls, turkki.