Kansa on selittänyt Kuhmoisten nimen (ruots. Kuhmois) tulevan kuhmuisesta maastosta (Linden 1925: 22). ”Kuhmurainen” olisikin tiehallinnon kannalta sikäli kätevä paikannimi, että erillisiä kuopanmerkkejä ei tarvittaisi. Pitäjänhistoriassa tämä selitys torjuttiin kansanetymologiana (Suvanto 1965: 44-49). U ei tiemmä missään olosuhteissa muutu O:ksi. Kuhmoisten nimen selitettiin olevan läntistä perua ja tulevan kantamuodosta kuhma/kuuma. Kuhmoisten historiassa esitetty kuumottaviin merkkituliin perustuva nimen selitys on mielikuvituksellinen tarina, mutta mikään ei sitä varsinaisesti oikeaksi todista. Seudulla tosin on kuhma-alkuisia nimiä, kuten Kuhmalahti, mutta siitä ei seuraa, että Kuhmoisten nimen välttämättä tarvitsisi olla samaa kantaa.

 

Kuhma-teorian suurin heikkous on siinä, että siihen on tehtävä poikkeuksia havaintojen selittämiseksi. Kuhma-teoria ei ole koskaan pystynyt selittämään, miksi Agricola kirjoitti Kuhmoisten nimen Kumos. Sen selittämisessä ei ole mitään vaikeutta, jos kantasana olikin U-loppuinen.

 

Uudemmat etymologiset sanakirjat eivät ole samoilla linjoilla Suvannon kanssa. Niissä sanotaan, että kuhmo ja kuhmu ovat sama sana. Yksinkertaisin selitys siis on, että nimi todella tulee mäkimaastosta.

 

Muitakin mahdollisuuksia kuitenkin on. Kantasana voi olla yksinkertaisesti kumu. H-kirjain voi olla ruotsalaisten kirjurien lisäämä. Kielet ovat vuorovaikuttaneet vuosisatojen ajan ja nimi on voinut muuntua, kun alkuperäinen merkitys on unohtunut.

 

Hyödyllisen analogian tarjoaa Hartolassa sijaitseva Kumu-niminen paikka. Sysmän käräjäpöytäkirjoissa 1700-luvun alkupuolella nimi on ruotsinnettu Cuhmo. Nimi esiintyy myös muodossa Kumo, mutta se että Kumu on alkuperäisempi, näkyy luonnonnimistä, kuten Kumustenmäenmaa, joka mainittiin Sysmän syyskäräjillä 1745. Kaikkia nimiä ei nimittäin käännetty ruotsiksi, vaan luonnonnimet kirjoitettiin useimmiten suoraan lainaten. Saman logiikan mukaan kuin Kumu kirjoitettiin Cuhmo, kumuinen kirjoitettaisiin cuhmois. On muistettava, että nimet on ruotsinnettu kuulohavainnon perusteella. Ruotsinkielinen olisi ääntänyt Cuhmon suunnilleen ”kuumu”. H oli pitkän vokaalin merkki ja loppu-U kirjoitettiin O:ksi. Kirjurien kielitaito kuitenkin vaihteli suuresti. Jotkut osasivat hyvinkin suomea, toisille taas suomalaiset nimet olivat ylivoimaisen vaikeita. Sen sijaan, että poimitaan yksittäisiä sanoja sieltä täältä, kannattaisi – jos mahdollista – tarkastella tietyn kirjurin tekstejä kokonaisuutena.

Kumu-sana on esiintynyt myös Kuhmoisten paikannimistössä. Talvikäräjillä 1663 mainittiin Cumusillantakana Arrakunda. Ehkäpä koko pitäjän nimi johtuu siitä? Sen paremmin Fabian Linden kuin Seppo Suvantokaan ei tunnu tunteneen Kumusiltaa. Linden mainitsi tosin Kumunahon, mutta ei määritellyt tarkemmin sen sijaintia.

 

Mitä kumu olisi sitten tarkoittanut? Kumu on monimerkityksinen sana. Yksi merkitys on tietynlainen ääni, mutta on sellainenkin murresana kuin kumujää. Lienee myös mahdollista, että se tulee kummusta, mutta silloin päädytään samaan kuin kuhmuteoriassa.

 

Mielikuvituksellisempiakin ajatuksia voi esittää. Sekä kuhma- että kuhmuselitys selitys perustuvat siihen, miltä paikan on oletettu näyttäneen. Mutta onhan muitakin aisteja. Ehkä nimi tulee siitä, miltä paikka on kuulostanut. Mikä Päijänteen rannoilla olisi kumunnut? Kumua voi pitää esimerkiksi sillan kansi, ontto kelo – tai rumpu.

 

Samat pystysuorina vedestä kohoavat kallioseinämät, joihin Päijänteen rantojen alkuasukkaat maalasivat hirviä ja ihmisiä, myös kaikuvat erityisellä tavalla. Arkeoakustiikan tutkijoiden mukaan (Aamulehti 12.12.2017) järvellä on kohtia, joissa äänet tuntuvat kumpuavan suoraan kalliomaalauksista. Kalliot kumisevat, kun maalauksen lähellä rummutetaan. Hyvät kaikukalliot eivät ole kovin yleisiä. Paikan nimeäminen sellaisen perusteella olisi johdonmukaista.

 

Kuhmoisten nimi on niin vanha, että lopullinen totuus sen merkityksestä tuskin koskaan selviää. Tämä pohdinta kuitenkin osoittaa, että Kuhmoisten historiassa tarjottu selitys ei ole ainoa, eikä itsestään selvästi oikea. Tilaa on vallankumouksellisillekin selityksille.

 

Lähteet

 

Linden F (1925) Keräelmiä Kuhmoisten pitäjän historiasta. Tampereen Työväen Sanomalehti O. Y.,

Tampere.

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.

 

Päivitys 13.2.2018: Lisätty Cumusilta.