Fabian Linden laskeskeli Keräelmiensä sivulla 33 Riihijärven talon, joka on 1800-luvun alusta tunnettu Kassalana, olleen olemassa jo 1500-luvun puolivälissä. Muistitiedon mukaan Riihijärven maalla oleva Tuomiojan torppa olisi annettu vävylle perinnöksi ”Kaisakuninkaan” eli Eerik XIV:n puolison Kaarina Maununtyttären aikana.

 

 

Lisäksi seuraavalla sivulla Linden arveli suvun olevan Sääksmäen Kuurilasta. Ilkka Savijärvi (2013) siteerasi kirjassa Puukkoinen – Kylä Isojärven koskireitillä Suur-Jämsän historiassa julkaistua tarinaa, jonka mukaan Riihijärven ensimmäiset asukkaat olisivat olleet humppilalaisia kalastajia. Humppilan on tosin mainitussa teoksessa arveltu viitanneen Asikkalan Humppiin. Savijärven mukaan nämä tarinat voisivat liittyä pälkäneläisten, sääksmäkeläisten ja asikkalalaisten eräomistuksiin ennen pysyvää asutusta.

 

Myöhemmin, sivulla 39, Linden kertoo, että Kassalasta olisi lähtenyt isäntä 30-vuotiseen sotaan. Isä ja poika tapasivat Saksassa ja oppivat siellä tekemään rukkeja. He olivat kertoman mukaan ensimmäiset rukintekijät Kuhmoisissa. Kertomuksen yksi muunnelma päätyi myös Suur-Jämsän historiaan (Savijärvi 2013). Totta näissä tarinoissa on ainakin se, että Riihijärveltä tuli monia käteviä ihmisiä.

 

Savijärvi (2013) esittää Kuhmoisten historiaa lainaten, että Riihijärven ensimmäinen varsinainen asukas olisi ollut Korppilan torppari Juho Joosenpoika. Totta on, että Juho Joosenpoika valitti vuonna 1725 käräjillä, että Korppilan autiotilaan asukasoikeuden hankkinut kirkkoherra Kristian Gååsman oli häätänyt hänet torpastaan. Alkuperäisessä pöytäkirjassa ei kuitenkaan mainita, että torppa olisi sijainnut Riihijärvenmaalla, eikä sellaista päätelmää voi tehdä henkikirjoistakaan. Vaikuttaa siltä, että Kuhmoisten historian kirjoittaja Seppo Suvanto on ehkä tulkinnut Riihijärven alkuvaiheet väärin.

 

Kiistatonta sen sijaan on, että Riihijärven torppariksi vuodesta 1733 alkaen on henkikirjaan merkitty Assaf (Asser) Matinpoika (s.n. 1700, k. 12.7. 1770 Riihijärvi). Assafin vaimo Liisa Tuomaantytär (s.n. 1710 (rk), k. 1782) on voinut olla Puukkoisten Kaakon tyttäriä.

 

1730-luvun rippikirjassa Assaf on merkitty Kaakon torppariksi. Riihijärvellä haudattiin vuonna 1743 torpparin leski Maria Martintytär, joka oli Assafin äiti. Valitettavasti Assafin isä on kuollut ennen asiakirjamerkintöjen alkamista. Maria oli kenties Puukkoisten Hujalasta. Vaikuttaa siis siltä, että Riihijärven perustaja oli mahdollisesti Kaakon vävy ja torppari. Olisivatko tarinoissa sekoittuneet Kassala ja paljon vanhempi Kaakko tai Hujala? Välimatka ei ole pitkä. Riihijärven suvun juuret jäävät hämäriksi, mutta olettaisin, että niitä pitäisi ainakin osittain hakea Puukkoisten suunnasta, vaikka Riihijärvi ei Puukkoisten kylään kuulunutkaan. Jokin sukuyhteys Kaakon taloon täytynee olla päätellen siitä, että Assafin perhe on rippikirjassa Kaakon yhteydessä.

 

Toisaalta Riihijärvi oli Äkämäen kylän takamaata. Äkämäen Kauppilassa oli 1700-luvun alussa Matti Simonpoika, jolla oli Maria-niminen vaimo. Ehkäpä he olivat Assafin vanhemmat? Noihin aikoihin kappalainen Kristian Gååsman viljeli tai pikemminkin viljelytti toista Äkämäen taloista. Assaf oli vuodesta 1726 pappilan renki, naimisissa hän oli vuodesta 1730. Gååsman oli tuolloin kirkkoherrana. Voi hyvinkin olla, että Kauppilan entisen omistajan poika olisi saanut torpan. Edellämainitun Juho Joosenpojan vaimo oli nimeltään Sohvi Matintytär – ehkäpä Assafin sisar? On syytä korostaa, että nämä ajatusrakennelmat ovat vain mahdollisuuksia. Äidin nimen lisäksi Assafin vanhemmista ei toistaiseksi tiedetä mitään varmaa.

 

Assafin ja Liisan lapsista aikuisiksi elivät:

 

Yrjö (s. 1729, k. 23.2.1800 Kakaristo, Jämsä), vmo Eeva Kallentytär. Jämsän pitäjänpuuseppä.

Vappu (s. 1736, k. 3.5.1808 Köykkä, Jämsä), pso Joonas Yrjönpoika Köykkä.

Tuomas (s. 1738, k. 25.3.1817 Olkkola, Jämsä), Olkkolan vävy, vmo Liisa Yrjöntytär Olkkolasta.

Juho (s. 1738, k. 6.4.1779). Naimaton. Toimi seppänä. Tuomas ja Juho olivat kaksoset.

Matti (s.n. 1739 k. 17.5.1801) Riihijärven isäntä.

Kalle (s. 1746 k. 8.4.1814 Tasainen Korpilahti), vmo Vappu Yrjöntytär. Korpilahden seppä.

Simo (k. 27.2.1812, rk). Asui naimattomana setämiehenä Riihijärvellä. Syntymäaika puuttuu kirkonkirjoista, eikä hautauksestakaan ole löytynyt merkintää.

 

Juho oli 1774 syytettynä viinapannun käytöstä, mutta hän puolustautui, että viinapannu kuului jämsäläiselle Hunningon Matille. Pannussa oli vieläpä Jämsän nimismiehen koskematon sinetti. Syyte hylättiin (sk 1774). Tuohon aikaan kruununpalvelijat olivat innokkaita viemään tällaisia asioita käräjille. Tuolloin oli juuri tullut voimaan kieltolaki, jonka perusteella viinapannut sinetöitiin. Rangaistus lain rikkomisesta oli peräti 100 taalaria, ja ilmiantaja sai pitää puolet siitä. Tulospalkkaus ei siis ole mikään uusi innovaatio.

 

Isännyys ei tällä kertaa periytynyt vanhimmalle pojalle, vaan Riihijärven järjestyksessä toinen isäntä oli Matti Assafinpoika. Hänet vihittiin Jämsässä 4.6.1759 Kristiina Simontyttären (s. 29.6.1736 k. 28.6.1804) kanssa. Kristiina oli kotoisin Ahvenuksesta, joka nykyään kuuluu Korpilahteen, joka kuuluu Jyväskylän kaupunkiin.

 

Matin ja Kristiinan lapset:

 

Maria (s. 9.3.1760, k. 28.1.1841), Ala-Peltolan emäntä, pso Heikki Joonaanpoika.

Helena (s. 10.1.1761), ehkä miniäksi Seppälään.

Heta (s. 10.3.1764, k. 8.2.1851) Kaakon emäntä, pso Penjami Aataminp.

Liisa (s. 12.2.1766, k. 5.1.1837), Jämsä Kattilajärvi, pso Juho Petterinp.

Juho (s. 24.7.1767, k. 30.3.1833), vmo Maria Pietarintr; Riihijärven isäntä.

Pietari (s. 20.9.1769, k. 20.2.1846), Tuomiojan torppari, vmo Heta Kaarlentytär Jämsän Hassista.

Kalle (s. 2.11.1772, k. 17.1.1847), I vmo Anna Maria Mikontr, II Maria Juhontr; Lahnajärven vävy ja isäntä.

Matti (s. 5.8.1777, k. 24.12.1777)

Niko (s. 24.7.1779, 24.3.1842), vmo Sohvi Mikontr, asuivat Kassalassa.

 

Pietari Matinpoika sai perinnöksi Tuomiojan torpan talon eteläpuolelta. Ensimmäisen kerran torpan nimi mainitaan seurakunnan rippikirjassa vasta 1800-luvun alussa. Torppa ei kuitenkaan periytynyt yhtä sukupolvea pidemmälle. Torpan rakennukset ovat hävinneet jo 1800-luvulla. Pietarin pojan tyttären tytär oli kuullut vanhemmiltaan, että Riihijärvi oli tarkoitus jakaa veljesten kesken. Tarinan mukaan Pietari olisi ollut ”viinaan mänevä ja pehmii luontonen”. Maanmittari oli tiemmä jo tilattu, mutta Pietaria juotettiin, kunnes hän laittoi puumerkkinsä sellaiseen paperiin, jolla hän luopui perintöoikeudesta sillä ehdolla, että hän ja hänen poikansa saavat Tuomiojan torpan eliniäkseen. Mutta ei kauemmin. Kun Pietarin poika Matti kuoli, sopimusta noudatettiin kirjaimellisesti ja hautajaisia seuraavana päivänä perhe häädettiin. Kertoja oli silloin 13-vuotias. Joskus perinnöksi annettu torppa oli todella perintötorppa, joka aikanaan itsenäistyi, mutta ei aina. Tuomiojan tapaus ei ole siinä suhteessa ainoalaatuinen.

 

Kertomuksessa on todellisia aineksia, mutta siihen voi myös suhtautua kriittisesti. Esikoisen suosiminen – vaikkakin se oli ollut maantapa vuosisatojen ajan – oli omiaan synnyttämään sisaruskateutta etenkin niissä, jotka perheineen ahtautuivat pieneen torppaan näköetäisyydellä kartanosta. Lisäksi kertojan omat traumaattiset lapsuudenkokemukset ovat värittäneet sitä miten hän on muistanut ja kertonut eteenpäin vanhemmiltaan kuulemiaan tarinoita.

 

Kertoman mukaan Kassalan emäntä oli taikauskoinen. Vuonna 1865 syntyneen muistelijan mukaan Kassalassa suututettiin taruolento Para tuhoisin seurauksin:

 

Kassalan emäntä vei rakennuksen ullakolle Paralle voisilmällä varustettuna ison puukupillisen puuruu ja sellasen ison kaskinauriin mallisen pullollisen kotipolttosta. Mutta kun emäntä ol lapsineen kylpömässä kiipes renki ullakolle ja söi puuron ja ryypiskel kotopolttosen, ja sitten hän laski pulloon yhen rakollisen nestettä. Sen hän peäst housut alas ja kykisty tyhjän kupin peälle ja täytti sen. Tähän asti kertomus on totta, mutta se mitä yöllä piti tapahtua, sen tojen peräsyyttä en minä takaa. Joku ol ulkona käyvesseän kuullu ylisiltä sellasen ku tuulispeän kohahus ja sen pereä selkäpiitä karmiva reäkäsy: roihu riehukoon paskapuuron kartanolla.

 

Ja kas kummaa, seuraavana kesänä Kassalan asuinrakennus paloi tuhkana tuuleen, muistelija päätti kertomuksensa. Savijärven (2013) mukaan Kassala paloi maaliskuussa 1875.

 

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Riihijärvi–Kassala ja Tuomioja. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 27.3.2018.