Keitä sanottiin hulluksi ja verenseisauttajaksi? No Padasjoen pappeja tietysti.

Padasjoen kirkkoherra Abraham Nicolai syytti lukkariaan Antti Antinpoikaa itseään koskevien valheiden levittämisestä. Juoruttiin, että kirkkoherra olisi antanut kappalaisen kastaa itsensä uudelleen. Kuulemma lukkari oli nimennyt kummitkin.

Lukkari kertoi, että hän oli kuullut kirkkoherran sanovan jolle kulle:

Sinä muita kutzut hullux, mutta sinä ollet idze hullu, Päär.

Käräjillä ei mainittu, ketä kirkkoherra tarkoitti. Luultavasti Päär oli kirkkoherran vävy Petrus (Pietari) Uronius. Eräiden muiden käräjäpöytäkirjojen kuvaus tuntuu sopivan häneen.

Uudelleen kastaminen oli lukkarin mukaan väärinkäsitys. Hän oli tarkoittanut, että kirkkoherran ollessa sairaana kappalainen valelee hänen päälleen vettä ikään kuin lasta kastettaessa. Lukkari pyysi esimiestään antamaan anteeksi, jos hän on tullut humalassa sanoneeksi jotain harkitsematonta.

Paroni Arvid Horn ja Kuhmoisten kirkkoherra Georgius (Yrjö) Crusilander kertoivat, että sellaiset puheet eivät olleet rahvaan keskuudessa harvinaisia.

Varsinaisia todistajia ei kuitenkaan ollut, joten juttua lykättiin. Se siirtyi hovioikeuteen ja jäi ilmeisesti sille tielleen. Kirkkoherra lienee ollut heikossa kunnossa, sillä pian tämän jälkeen hänen tilalleen tuli Eerik Grip.

***

Samojen vuoden 1670 kesäkäräjien aikaan ylettömästi päihtynyt Uronius oli julkisesti syyttänyt kappalainen Georgius Eschilli (Yrjö Eskonpoika) Mustalinusta noituudesta. Uroniuksen tieto oli peräisin entiseltä nimismieheltä Hartvik Manniselta.

Kun asia tuli myöhemmin esille käräjillä, Manninen vakuutti, että totta se on. Vuosia sitten, kun Manninen oli ollut tuskissaan, kappalainen oli laittanut suolaa hänen suuhunsa – ja vaivat olivat välittömästi kadonneet. Toinen epäilyttävä tapaus sattui, kun Mikko Sipinpoika oli puukottanut Mannista Toritulla. Kappalainen oli Mannisen mukaan laittanut sormensa haavan päälle ja lukenut loitsun. Verenvuoto tyrehtyi samalla hetkellä.

Kappalainen oli myös tehnyt jotain tinktuuraa ja antanut sitä Reetta Prusintyttären lapsille. Se osoitti selvästi, että kappalainen varmasti ”tiesi enemmän kuin muut”, Manninen vihjasi.

Kappalainen vastasi, että Manninen on Reetan lanko ja että he kateudesta haluavat leimata hänet noidaksi.

Torittulaisen Risto Sipinpojan muistikuva oli erilainen kuin Mannisen. Kappalainen oli kyllä sitonut haavan, mutta hänen mukaansa kappalainen ei ollut laittanut sormea haavaan tai sanonut mitään.

Käräjien välillä oli piispantarkastus, jonka yhteydessä asiaa myös käsiteltiin. Piispan mielestä asia ei kuitenkaan ollut kirkollinen, joten käsittely jatkui käräjillä. Manninen halusi esittää lisätodisteita.

Antti Tuomaanpojan lesken Elin Prusintyttären tapahtuma-aikaan noin 12-vuotias tytär Liisa oli kuullut jotain. Kun Liisa oli tullut naapurin tytön Maria Antintyttären (josta myöhemmin tuli Mannisen pojan morsian) kanssa Mannisen talolle, sieltä kuului hirveä valitus. Sisällä hän näki kappalaisen hoitavan Mannisen haavaa, mutta hänen mukaansa ei ollut totta, että kappalainen olisi laittanut sormen haavaan tai lukenut loitsuja.

Manninen esitti vielä usean henkilön nimissä kirjallisen todistuksen. Paperissa ei kuitenkaan ollut edes päiväystä, saati puumerkkejä. Yksi siihen merkityistä todistajista, Yrjö Tuomaanpoika, kiisti heti valan velvoittamana todistuksen vääräksi. Haava oli vain sidottu, ei sen kummempaa. Paperiin oli merkitty myös voudin kirjurin nimi, mutta hän ei halunnut vannoa edes valaa, saati sanoa asiasta jotain. Näin Mannisen todistelu haihtui ilmaan ja sen mukana uskottavuuden rippeetkin. Manninen vaati vielä, että hänen vaimoaan ja poikiaan pitäisi kuulla, mutta oikeus oli kuullut jo aivan riittävästi. Ei auttanut edes vetoaminen siihen, että Manninen oli ollut tapahtuma-aikaan nimismies, jonka tehtäviin oli kuulunut kaikenlaiseen hulluuteen puuttuminen. Padasjoen pappilassa kyllä kuohui tämän tästä, joten siinä Manninen ei ehkä ollut aivan väärässä, etteikö jonkinlaista epävakautta olisi papistossa esiintynytkin.

Kappalainen arveli syytösten taustalla olevan sen, että hän oli todistanut Hornin ja Mannisen välisessä riidassa. Kappalainen vapautettiin kaikista syytteistä.

Myöhemmin kappalainen haki vielä eri oikeudenkäynnissä Manniselle rangaistusta perättömästä ilmiannosta. Mannisen jo ennestään muhkea sakkovelka kasvoi taas muutamalla kympillä. Lisäksi Manninen tuomittiin korvaamaan kappalaiselle kahdeksan hopeataalaria. Sakkoja Manninen ei maksanut vapaaehtoisesti. Voudin tullessa perimään sakkoja Manninen sai raivokohtauksen, josta seurasi sakkosumman karttuminen entisestään.

***

Noitavainot keskittyivät Suomessa rannikkoseudulle, Päijänteen rannoille ne eivät yltäneet. Tiedossani ei ole, että Padasjoen käräjillä olisi ketään tuomittu noituudesta. Sen sijaan noituusepäilyjä käytettiin joitain kertoja koston välikappaleena tai muista henkilökohtaisista syistä, mutta ilman juridista menestystä. Yleensä rangaistuksi tuli epäilyjen esittäjä. Syytös oli kuitenkin kovin leimaava, joten on vaikea arvioida, millaisia vaikutuksia sillä on ollut käräjäsalin ulkopuolella. Kuten yllä mainittiin, juorut levisivät tehokkaasti. Ihmiset ovat aina tarttuneet hanakasti kulloinkin tarjolla olevaan leimakirveeseen.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Seuraavina vuosina Kuhmoisissa oli noituusepäilyjä pieneksi epidemiaksi asti, eikä ole vaikea päätellä mistä muoti-ilmiö oli peräisin. Yksikään epäily ei johtanut edes tutkintaan saati noituudesta epäillyn tuomitsemiseen. Ensin naapuri syytti noituudesta harmoislaista Yrjö Yrjönpoika Hukkia, joka oli talon nuorempi poika ja joutui tulemaan toimeen itsellisenä. Hänelle määrättiin syksyllä 1673 pikkusakot siitä että jätti käräjät väliin. Yrjön veli Erkki puolestaan syytti naapurinsa vaimoa noidaksi. Erkki ei saapunut käräjille ja sai poissaolevana sakot turhasta syytöksestä.