Vanhan tuttumme, kappalainen P. Uroniuksen viranhoito ja esiintyminen aiheuttivat usein pahennusta Padasjoella. Jo aiemmin on käynyt ilmi, että hän käytti alkoholia enemmän kuin hänelle olisi ollut hyväksi. Tämä artikkeli on omistettu Uroniuksen sanallisille uroteoille.

Poissaoloja jumalanpalveluksista kertyi runsaasti. Kirkkoherra Grip (aarnikotka?) valitti, että hän oli joutunut pitämään Uroniuksen puolesta 121 saarnaa, kun taas hän itse oli ollut pois vain kerran, sairauden takia jouluna 1681.

Isompia ongelmia Uronius kuitenkin aiheutti ollessaan paikalla. Sanan säilä nimittäin oli terävä - monien mielestä kohtuuttoman terävä niin yksinkertaiselle miehelle - ja hän heilutteli sitä turhan herkästi.

Vuoden 1686 syyskäräjien aikaan lautamies Nuutti Matinpojan talossa Uronius oli kutsunut opiskelija Carlinia hunsvotiksi, varkaaksi, maankiertäjäksi ja käskenyt hänen suudella sitä.

23 tammikuuta 1688 pidettiin ylimääräiset käräjät varta vasten Uroniuksen ulosannin ruotimiseksi. Kornetti Ruuthia Uronius oli sanonut hunsvotiksi, petturiksi, kerjäläiseksi ja maankiertäjäksi. Ratsumies Antti Heikinpoika Osoilasta sai häneltä määreet kelmi ja hunsvotti. Kirkkoherra Eerik Gripiä Uronius oli syyttänyt aviorikoksesta. Eerik Wirilanderia hän oli kutsunut Virmalaksi ja petturiksi sekä toisella kertaa TARHAPÖLLÖKSI, kelmiksi ja petturiksi. Tarhapöllö on merkitty pöytäkirjaan suomeksi ja erityisen isolla. Tarhapöllö on helmipöllön vanha nimi. Voi vain arvailla, viittasiko Uronius tällä Wirilanderin pu-pu-puhetapaan, tai kenties ulkomuotoon, vai miksi hän oli tällaisen haukkumanimen kehittänyt. Mielenkiintoista on myös se, että Wirilander koki Virmalan solvaukseksi – olihan hän Virmailan poika.

Opiskelija Carlin sai kasvoilleen suuremman ryöpyn Uroniuksen sanallisesta likaviemäristä. Häntä Uronius sanoi paitsi kelmiksi ja hunsvotiksi, myös Arvid Hornin juoksupojaksi, huorantanssittajaksi, huorien prokuraattoriksi, läskihaukaksi sekä Nyystölän kartanon kahlekoiraksi ja lautasten nuolijaksi.

Antti Hartvikinpoika (entisen nimismiehen poika) väitti Uroniuksen käyneen käsiksi hänen äitiinsä, haukkujen lisäksi.

Kuvattuja edesottamuksia ei käräjillä pidetty täysijärkisen miehen käyttäytymisenä, saati pappismiehelle sopivana. Uroniuksen käyttäytymisen syynä pidettiin ”yksinkertaisuutta, vajaamielisyyttä ja mielipuolisuutta”. Kun hän lisäksi oli köyhä, ja hänellä oli vaimo ja lapsia, katsottiin, että teko voitaisiin antaa anteeksi.

Uroniusta ei saatu itse oikeuden eteen, mutta hän lähetti kirjeen. Siinä hän ilmoitti haluavansa sopia asian muiden, paitsi ei Wirilanderin kanssa. Wirilanderilta hän ei anteeksiantoa pyytäisi.

Vielä syksyllä 1693 kappalainen Eerik Wirilander ja hänen isänsä kirkonisäntä Juho Heikinpoika Virmaila syyttivät Uroniusta useista solvauksista. Uronius oli kutsunut Eerik Wirilanderia kelmiksi ja Bucki Jussen pojaksi (Pukki-Jussi). Johan-nimellä on monta vastinetta suomen kielessä. Jussi oli siis käytössä ainakin haukkumanimenä 1600-luvulla.

Käräjäkirjurin virka vaati hyvän kielitaidon lisäksi toisinaan myös itsehillintää. Naama varmaankin täytyi pitää peruslukemilla. Yksinäisyydessä työskenneellä renovoijalla lienee ollut helpompaa.

Jälkikirjoitus

Uroniusta ei ilmeisesti saatu viralta. Luonto hoiti asian vuosisadan vaihteessa. Rästiluettelo kertoo sekä Uroniuksen, hänen pahimman kilpailijansa Wirilanderin, että Gripin kuolleen suuressa köyhyydessä. Gripistä mainitaan lisäksi, ettei häneltä jäänyt edes perillisiä, joilta verorästejä olisi voinut periä. Uroniusta seurasi kappalaisen toimessa hänen vävynsä Gustav Arrenius. (Uronius oli itse ollut edellisen kirkkoherran vävy.)