Inkerinmaa kuului Ruotsiin satakunta vuotta Stolbovan rauhasta (1617) Uudenkaupungin rauhaan (1721). Inkerinmaan ja Päijänteen rantojen välillä oli muuttoliikettä kumpaankin suuntaan. Varsinaisen väestökirjanpidon puuttuessa ei ole mahdollista tehdä tarkkaa selvitystä näistä muuttajista, mutta joitain havaintoja voidaan tehdä eri lähteitä yhdistelemällä. Seuraava juttu ei siis ole mitenkään tyhjentävä esitys aiheesta, mutta kuvastaa niitä vaikeuksia, joita valtakunnan osien välillä muuttajat saattoivat kohdata.


Jo eräässä aiemmassa artikkelissa kerroin, että Kuhmoisten isonvihan jälkeinen kappalainen Henrik Leklin oli aiemmin ollut Toksovan kirkkoherra Inkerinmaalla. Suuren pohjan sodan sytyttyä hän pakeni Inkerinmaalta Savoon ja piileskeli siellä vuoteen 1710. Sen jälkeen hän toimi sotapappina kymmenen vuotta. Itsevaltainen kuningas Kaarle XII seikkaili armeijoineen kaukana etelässä Turkkia myöten. Ruotsin sotaonni kääntyi lopullisesti vuonna 1709 nykyisen Ukrainan alueella kuuluisassa Pultavan taistelussa, jossa venäläiset rökittivät Ruotsin armeijan. Kuninkaalle eivät kuitenkaan Venäjän keisarin Pultavan jälkeen tarjoamat rauhanehdot kelvanneet, vaan tappiollista sotaa jatkettiin vielä vuosia. Kuningas palasi kotiin vasta 1715 ja kaatui sotareissulla Norjassa kolmisen vuotta myöhemmin. Suuren pohjan sodan taistelut vaativat 43000 suomalaisen sotilaan hengen enimmäkseen ulkomailla käydyissä taisteluissa. Suomen puolustamiseen miehiä ei riittänyt, vaan venäläiset miehittivät maan helposti 1713-14. Kahdeksanvuotinen miehitys on Suomen historian suuri musta aukko – siinäkin mielessä, että arkistoja ei ole. Pääosa nykyisen Suomen alueesta palautui kuitenkin sodan päätyttyä Ruotsin yhteyteen. Rauhan tultua Leklin jäi tyhjän päälle ja elää kituutti suuressa köyhyydessä, kunnes sai kappalaisen toimen Kuhmoisista.


Kuhmoisista myös lähdettiin Inkerinmaalle. Anttulan Suutolasta näyttää ehkä useampikin lähteneen Inkerinmaalle 1660-luvun puolivälissä, ilmeisesti ainakin karannut nihti Lauri vaimoineen. Mahdollisesti myös yksi talon pojista muutti sinne – merkinnät ovat hieman epävarmat.


Nimestä päätellen Inkerinmaalta oli tai jotenkin siihen liittyi luultavasti myös Juho Ingerman, joka oli Padasjoen nimismiehenä lyhyen aikaa 1600-luvun lopussa, mutta erotettiin väärinkäytösten takia. Vilkkaampaa muuttoliike näyttäisi olleen Päijänteen itärannan ja Inkerinmaan välillä.


Sama perhe saattoi muuttaa Inkerinmaalle ja takaisin. Sysmän suntio Taneli Fransinpoika oli vaimonsa ja lastensa kanssa kolmisenkymmentä vuotta Inkerinmaalla, mutta tuli sitten yksin takaisin vuonna 1696 eli keskelle pahinta nälänhätää. Hän oli siis Sysmästä kotoisin. Päästäkseen naimisiin uuden morsiamensa Vapun kanssa hänen oli talvella 1709 todistajien avulla osoitettava, että hänen vaimonsa oli kuollut Inkerinmaalla.


Sotilas Heikki Erkinpoika Suurkylästä kertoi olleensa komennettuna Inkerinmaalle kesällä 1708. Kun hän oli leirissä, jossa oli muitakin sysmäläisiä, muun muassa Yrjö Matinpoika Kurki ja Heikki Jaakonpoika Värilä, sinne tuli Tanelin poika Perttu, joka silloin oli talossa isäntänä. Kun Perttu kuuli leirissä olevan sysmäläisiä, hän tiedusteli isänsä kuulumisia. Sotilaat kertoivat Pertun isän olevan suntiona Sysmässä ja kysyivät puolestaan mitä Tanelin vaimolle kuuluu. Silloin Perttu kertoi Anna Matintyttären kuolleen jo vuosi miehensä lähdön jälkeen, eli 1697. Ilmeisesti Taneli siis sai luvan astua uuteen avioliittoon.


Joutsalaisella Sipi Petterinpojalla oli vaikeampaa. Hän oli muuttanut 1600-luvulla Inkerinmaalle, mutta menettänyt katovuosina vaimonsa ja kaikki lapsensa. Jäätyään yksin hän palasi Joutsaan ja kihlasi Maria Mikontyttären, joka oli niinikään leski. Papit eivät kuitenkaan suostuneet vihkimään heitä, koska Sipi ei pystynyt todistamaan vaimonsa kuolleen. Sipi ei pystynyt lähtemään Inkerinmaalle haeskelemaan todistajanlausuntoja. Talvella 1700 pidetyillä käräjillä Tuomas Simonpoika Joutsasta ja lautamies Mikko Ollinpoika Tammilahdesta antoivat hänen rehellisyydestään hyvän todistuksen, jonka toivottiin auttavan asiaa.


Naisten oli usein vaikeaa hankkia todisteita kaukana kuolleen miehensä kuolemasta. Inkerinmaalla syntynyt ja sittemmin Ruskealassa oleskellut Riitta Kallentytär oli synnyttänyt renki Matti Eskonpojalle kaksi lasta. Koska Riitta ei pystynyt osoittamaan, että hänen miehensä Petteri Antinpoika oli kuollut, hänet tuomittiin kesällä 1709 peräti 160 hopeataalarin sakkoihin sekä istumaan häpeäpenkissä yhdeksänä sunnuntaina. Yleensä maksukyvyttömän sakot muunnettiin joko ruumiilliseksi tai myöhemmin vankeusrangaistukseksi. Tällä kertaa muuntamisesta ei ole pöytäkirjassa merkintää. Tuskin Riitalla kuitenkaan sellaisia rahoja oli.