Kuhmoisten kappalainen Henrik Leklin valitti kesällä 1732, että Georg Brummer oli takavarikoinut joulukuun puolivälissä hänen viinapannunsa. Hän sai pannunsa takaisin helmikuussa, mutta hänen mukaansa se oli kärsinyt vaurioita. Pannu oli vain neljä vuotta vanha ja vähän käytetty.

Käräjillä esiintyi Brummerin puolesta hänen appensa, paroni Gustav Horn. Paroni selitti, että pannu oli takavarikoitu erehdyksessä, koska kuninkaan asetus oli ymmärretty väärin. Asetus oli annettu 21.7.1731, mutta se tuli voimaan vasta vuodenvaihteessa. Pannu oli annettu Lauri Kauppilalle palautettavaksi oikealle omistajalleen. Äkämäen Kauppila oli Hornin kartanon augmenttitila. Kävi ilmi, että palauttamisen sijaan Lauri oli lainannut pannun eteenpäin vuokraa vastaan. Paroni oli sitä mieltä, että Leklinin pitäisi haastaa Lauri käräjille.

Paronin mielestä Leklinillä oli toinenkin pannu. Leklin selitti että vanha huonokuntoinen pannu kuuluu hänen tyttärelleen.

Brummer määrättiin ennallistamaan papin viinapannu omalla kustannuksellaan ja korvaamaan Leklinin kuluja kaksi taalaria. Lauri sai yhden taalarin sakon poissaolosta. Leklin oli myös vaatinut takaisin yhden taalarin veroa, jonka hän sanoi maksaneensa pannusta. Sitä hänelle ei kuitenkaan myönnetty, koska hänellä ei ollut kuittia.

Brummer oli vienyt Kuhmoisista toisenkin pannun. Myöhemmin samoilla käräjillä pannunsa perään kyseli vanha messinkiseppä Aaro Ollinpoika, joka oli lainannut viinapannun lautamies Simo Yrjönpojalle, jolta Brummer oli sen sitten takavarikoinut. Ainakin sikäli takavarikoinnissa oli hämärää, että se oli tapahtunut yöaikaan. Aaro sai pannunsa takaisin vasta näiden kesäkäräjien aikana. Tälläkään kertaa Brummeria ei sakotettu, mutta hänen piti maksaa Aarolle matka- ja oikeudenkäyntikuluja kaksi taalaria 16 äyriä. Brummerin poissaolon syytä ei pidetty hyväksyttävänä. Brummer oli paroni-appensa puolesta rakuunojen katselmuksessa ja paroni esiintyi Brummerin puolesta käräjillä.

Vähän myöhemmin Horn vuokrasi kruunulta yksinoikeuden myydä alkoholia Kuhmoisissa. Se oli varmaankin tuottoisa bisnes, mutta kuten aiemmin on käynyt ilmi, Hornin vävy Brummer oli hieman liian kiinnostunut alkoholista.

*

Viinanpoltto oli aiemmin sallittua (ja yleistä), mutta 1700-luvulla kruunun linja alkoi tiukentua. Kustaa III teki siitä vuonna 1774 kruunun yksinoikeuden. Myöhemmin rajoitettu kotipoltto sallittiin uudelleen joksikin aikaa, kunnes se kiellettiin lopullisesti.

Viinapannu oli ennen samanlainen taloustarvike kuin kahvinkeitin nykyään. Kieltolaki ajoi tehtaat perämetsiin, joista nimismiehet niitä tiettömien taipaleitten takaa ratsasivat. Nyt eivät viinapannut enää porise korvissamme. Korpiroju lienee luokiteltava kadonneeksi kansanperinteeksi. Elintaso on noussut ja tasalaatuista alkoholia on helpommin saatavissa, joten alkoholia tislaavat itse enää jotkut perinnetietoiset kotikemistit. Vaikka perinteiden vaaliminen on usein hyvä asia, tätä perinnettä emme suosittele kenellekään. Tislaajan on tiedettävä mitä tekee, muuten voi tulla etanolin sijasta valmistaneeksi metanolia, joka on jo pieninä määrinä tappavan myrkyllistä.

 

Kirjallisuutta

Fredrikson Erkki (1984) Suomalaisen pontikan tarina. Sisä-Suomi, Jyväskylä.

Vilkuna Kustaa HJ (2015) Juomareiden valtakunta : suomalaisten känni ja kulttuuri 1500-1850. Teos, Helsinki.