Perttu Sipinpoika Myysälä Tapialasta, naapuri Kaarina Juhontytär ja sotilaan leski Sohvi Heikintytär haastoivat talvella 1746 käräjille paimenet Yrjö Antinpojan ja Olli Yrjönpojan.

Varhain eräänä kesäaamuna paimenet olivat ajaneet karjan kylän ulkopuolella virtaavaan jokeen sillä seurauksella, että Myysälän hieho sekä kummankin naisen lehmä olivat hukkuneet. Kantajat vaativat paimenilta korvauksia kuolleista eläimistä, joskaan ei täydestä arvosta, koska nahan ja lihan he olivat pystyneet hyödyntämään.

Paimenen työ oli vastuunalaista. Sota-aika, nälkä ja sairaudet olivat harventaneet myös kotieläinkantaa, joten eläimet olivat arvossaan. Omista pyrittiin pitämään kiinni ja tarvittaessa uusia haettiin kaukaakin. Toisinaan laiduntaville eläimille sattui onnettomuuksia ja silloin paimenta vaadittiin vastuuseen. Sellaisia tapauksia päätyi toisinaan käräjille. Esimerkiksi näiltä samoilta paimenilta oli kadonnut sotilas Antti Klenmanin lehmä, josta he korvasivat 11 kuparitaalaria. Edellisenä vuonna taasen käräjillä oli eräs paimen, jonka paimennettava oli vajonnut suohon. Pian kävi kuitenkin ilmi, että nyt käsiteltävä karjan jokeen joutuminen oli hieman monimutkaisempi asia.

Paimenet selittivät, että kylässä oli raivonnut karjarutto, joka oli jo tappanut monia eläimiä. Kyläläiset olivat yhdessä päättäneet, että karja vietäisiin uimaan. Ajatuksena oli, että kylpy kylmässä vedessä auttaisi hillitsemään taudin leviämistä. Isännät Matti Lukkari, Aapo Paaja, Heikki Pörvälä ja Yrjö Vorikka olivat antaneet paimenille tällaisen määräyksen. Lisäksi iso joukko kylän naisia ja lapsia auttanut karjan ajamisessa jokeen.

Paimenet luettelivat kantajien lisäksi useita, joiden lehmät olivat myös vahingoittuneet. Lehmä oli loukkaantunut Heikki Tuomaanpojalta ja Sohvi Simontyttäreltä, jotka olivat itsellisiä, sekä lautamies Elias Erkinpojalta. Lisäksi Matti Lukkarin puolitoistavuotias hieho oli kärsinyt. Myysälän ja Lukkarin hiehot sekä Heikki Tuomaanpojan lehmä kuolivat heti vedessä. Kaarinan ja kahden Sohvin lehmät kuolivat vasta myöhemmin maissa, Sohvien lehmät peräti kolmen päivän päästä. Elias Erkinpojan lehmä selvisi hengissä, mutta loukkaatui niin pahoin, että se oli lopetettava Mikonpäivän tietämissä.

Matti Lukkari ja Aapo Paaja, jotka oli myös haastettu vastaamaan samasta kuin paimenetkin, kertoivat, että karjan uittamisesta oli kylässä päätetty yhdessä. Kantajat eivät sattuneet olemaan paikalla asiasta keskusteltaessa, mutta he saivat kuitenkin asiasta tiedon muutamaa päivää ennen, eivätkä he silloin esittäneet vastalauseita. He painottivat että eläinten uittamisessa ei ollut kysymys mistään pahanteosta, vaan päinvastoin se oli hyvä ja hyödyllinen ajatus.

Kantajat kiistivät olleensa tietoisia asiasta etukäteen ja olivat sitä mieltä, että eläimet olisi pitänyt ajaa jokeen varovaisemmin. Kaikkia ei olisi pitänyt ajaa veteen kerrallaan. Eläimet eivät olleet tottuneita kylmään veteen. Kun ensimmäisenä syvään veteen joutuneet kääntyivät takaisin, ne törmäsivät perässä tuleviin ja syntyneessä paniikissa eläimet talloivat toisiaan. Lisäksi vedessä oli kiviä tai paaluja.

Lopuksi kysyttiin, missä olivat Heikki Pörvälä ja Yrjö Vorikka tapahtumien sattuessa – ja missä he olivat nyt. Lautamies Elias Erkinpoika Hinskala kertoi, ettei hän ollut toimittanut Pörvälälle haastetta, koska hän ei ollut osallistunut karjan uittamiseen, hän oli vain nähnyt kauempaa sen tapahtuvan. Vorikka oli haastettu, mutta hän ei saapunut paikalle. Hän oli valtuuttanut nimismies Wirlanderin kertomaan, että hän oli markkinoilla Turussa.

Päätöksessään oikeus otti huomioon, etteivät syytetyt paimenet olleet ajaneet karjaa veteen omasta aloitteestaan, vaan monien isäntien vaatimuksesta ja monien ihmisten auttamana. Matti Lukkarilla ja Aapo Paajalla oli ollut hyvä syy ryhtyä tällaiseen toimenpiteeseen karjasairauden hillitsemiseksi. Vahinko oli sattunut ilman vastaajien halua tai myötävaikutusta. Eläinten kuoleman olivat aiheuttaneet toiset eläimet. Niissä eläimissä, jotka olivat selvinneet hoidosta hengissä, ei todellakaan sen jälkeen havaittu uusia tautitapauksia.

Oikeus päätti hylätä kanteen paimenien, Paajan ja Lukkarin osalta. Sen sijaan Yrjö Vorikka sai kahden taalarin sakon poissaolosta. Lisäksi hänet velvoitettiin saapumaan seuraaville käräjille viiden taalarin sakon uhalla, mikäli kantajat haluaisivat vaatia hänelle rangaistusta. Kantajille varattiin siis mahdollisuus jatkaa käräjöintiä Vorikan kanssa, mutta mitään mieltä siinä ei toki olisi ollut.