Sotilas Elias Klein Kuhmoisista oli pyytänyt puhemiehensä Yrjö Pertunpoika Pihlströmin välityksellä ja kosinnan kohteen vanhempien läsnäollessa Kaarina Tuomaantytärtä vaimokseen. Kaarina suostui. Miehet poistuivat hetkeksi ja tulivat sitten tuomaan kihlajaislahjat. Lahjat olivat hopeasolki, kolmen taalarin plootu ja sininen naisten kaulaliina (käytetty).

Hetken kaikki vaikutti aivan tavalliselta kihlaukselta. Kaarina kuitenkin valitti syyskäräjillä 1739, että Elias oli kihlannut toisen. Kaarina vaati vain rangaistusta Eliakselle, miehekseen hän ei Eliasta enää halunnut. Pakottavaa tarvetta avioliittoon ei ollut, koska mitään peruuttamatonta ei ollut ehtinyt tapahtua.

Elias selitti, että hänen vaimonsa Liisa Jaakontytär oli kuollut helluntaina. Hän oli heti kihlannut leskeksi jääneen Kirsti Pertuntyttären. Kirsti oli kuitenkin pian sairastunut. Kun Elias pelkäsi Kirstin kuolevan, hän lähti varmuuden vuoksi Yrjön kanssa kosimaan Kaarinaa elokuussa.

Mutta sitten Kirsti yllättäen toipuikin. Syyskuussa Kirsti ja Elias kuulutettiin ja heti tämän jälkeen seurustelu siirtyi platonisesta lihalliseen vaiheeseen.

Kaarina sanoi typeryyttään uskoneensa Kleinin olleen vapaa.

Asia jouduttiin lykkäämään vuoden 1740 talvikäräjille, koska oikeus halusi kuulla myös Kirstiä. Tuolloin Kirsti vahvisti olevansa menossa Kleinin kanssa naimisiin.

Klein tuomittiin peräti 30 taalarin sakkoon kaksinkihlauksesta. Kirstin kihlaus todettiin päteväksi ja avioliitto toteuttamiskelpoiseksi. Kaarina tuomittiin puolet pienempään sakkoon, koska hän oli kihlauksen tapahtuessa vapaa. Hänen olisi kuitenkin pitänyt ottaa selvää Kleinin esteettömyydestä. Saamiensa lahjojen arvo, 6 taalaria 16 äyriä kuparirahaa hänen piti palauttaa. Koska kummallakaan ei ollut rahaa, sakot muunnettiin raipaniskuiksi.

Pöytäkirjasta selviää myös Kleinin isän nimi, se oli Mikko.