Vouti Axel Friedrich Favorin oli antanut varanimismies Gabriel Wirlanderille toimeksi toimittaa ylimääräisiä käräjiä koskeva tiedonanto hovijunkkari Carl Gustav Stiernvallille. Kyseessä oli rajariita Hauholla, missä hovijunkkarilla oli maata. Wirlander meni joulun 1763 jälkeen Maakesken majurin puustelliin viemään kyseistä tietoa hovijunkkarille. Maakesken puustellissa asunut majuri Stiernvall oli hovijunkkarin viisi vuotta vanhempi veli. Heidän isänsä oli Ruotsissa syntynyt Turun hovioikeuden asessori, joka aateloitiin vasta isonvihan jälkeen.

Kun Wirlander ei osannut sanoa, minkä kylien välillä riita oli, hovijunkkari oli antanut hänelle korvatillikan ja tönäissyt häntä kahdesti. Tästä syystä Wirlander haastoi hovijunkkarin seuraaville käräjille.

Gabriel oli, kuten tiedämme, nimismies Juho Wirlanderin poika ja vielä varsin nuori ja kokematon.

Hovijunkkari raivosi, ettei hän tiennyt oliko Wirlander varanimismies vai ei. Harvinaisen suorasanaisesti hän jatkoi, että nimismieheksi Gabriel oli typerä ja taitamaton, koskapa ei osannut edes ajaa kannetta käräjillä. Gabriel ei nimittäin osannut esittää mitään kunnollista vaatimusta hovijunkkaria vastaan, vaan oikeuden kysyessä hänen vaatimuksiaan hän oli vastannut sen riippuvan oikeudesta.

Itse Wirlanderin haasteeseen hovijunkkari kieltäytyi käräjillä vastaamasta. Hän ei ensinnäkään pitänyt käräjiä toimivaltaisena tuomioistuimena tutkimaan aatelismiehen kunniaan liittyvää rikosta. Lisäksi hän vaati, että Wirlander pitäisi ottaa valvontaan asian käsittelyn ajaksi, ellei Favorin menisi hänestä takuuseen. Hänen mielestään oli selvää, että joku pahantahtoinen oli houkutellut Wirlanderin tekemään aiheettoman ilmiannon, jota hän, typerä kun oli, ei olisi itse osannut tehdä.

Käräjäoikeus piti itseään toimivaltaisena tutkimaan asiaa ja määräsi hovijunkkarin vastaamaan kanteeseen. Oikeus ei liioin katsonut voivansa ottaa kantaa hovijunkkarin varanimismiehen henkilöä koskeviin vaatimuksiin. Hovijunkkari ilmoitti heti äänekkäästi tyytymättömyytensä päätökseen. Oikeus ei suostunut muuttamaan päätöstään, vaan hovijunkkarille annettiin valitusosoitus hovioikeuteen. Hovioikeuden päätöstä en tunne. Padasjoella asiaan ei enää palattu.

Osapuolet tapasivat vielä muissa merkeissä vuoden 1764 syyskäräjillä. Silloin hovijunkkari edusti valtakirjalla Maria Rekontytärtä Maakeskestä, ilmeisesti mitä suurimmalla mielihyvällä. Maria nimittäin syytti varanimismies Wirlanderia rikoksesta. Marian mies Yrjö oli puustellin vanha lampuoti, jonka käyttöön majuri oli antanut niityn eläkepäivien turvaksi. Heinäntekoaikaan Gabriel oli hyökännyt – niin väitettiin – Marian kimppuun niin että lautamies oli jälkeenpäin laskenut hänestä tusinan verran mustelmia. Gabriel kiisti syytteen täysin ja väitti, että perättömän syytteen taustalla oli vihaa ja kateutta. Mahdollista onkin, ettei nimismies ollut kaikkien suosiossa. Joka tapauksessa näyttää siltä, että tämäkin asia häipyi käräjiltä vähin äänin – päätöstä ei ole löytynyt.

Tällainen aatelisen ja nimismiehen nokittelu oli Padasjoella harvinaista. Aatelisen suhtautumiseen vaikutti tässä tapauksessa varmasti se, että hän oli ruotsalainen ja paikkakunta oli hänelle vieras. Hovijunkkarin kielitaidosta ei ole tietoa. Paikkakunnalla pidempään asuneiden aatelisten on täytynyt olla kaksikielisiä, muuten he eivät olisi pärjänneet. Jotkut suvut kuten Tandefelt, olivat jopa juuriltaan suomalaisia, monet Baltian saksalaisia (Brummer, Taube), mutta myös ranskalais- ja skotlantilaisperäisiä sukuja oli Päijänteen seudullakin. Nimismiehet sen sijaan olivat talonpoikaistaustaisia.

Gabriel sai myöhemmin runsaasti kokemusta nimismiehen tehtävistä. Aluksi isä näyttää antaneen hänen hoidettavakseen lähinnä aviottomiin lapsiin liittyneitä tapauksia. Vuoden 1768 talvikäräjillä hän sitten esiintyi vakinaisena nimismiehenä.