Metsäteollisuuden työehdoista ei sovittu liittokohtaisesti 1770-luvun Padasjoella.

Kasiniemen kartanon omistaja Hans Henrik Brummer oli appensa Carl Henrik Sassin kanssa pestannut Jaakko Matinpojan työskentelemään uudella sahalaitoksellaan. Jaakko oli saanut kuusi taalaria pestuurahaa, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään. Töihin hän ei saapunut, vaan asettuikin Vesijaolle Romon torppaan.

Käräjillä syksyllä 1771 Brummer vaati että Jaakko määrätään saapumaan palvelukseen, koska hän on vasta 40-vuotias ja työkykyinen itsellinen.

Jaakko myönsi kyllä tulleensa pestatuksi sahatyöläiseksi, mutta valitti ettei hän Brummerin ehdoilla pystyisi elättämään itseään, vaimoaan ja lapsiaan. Brummer lupasi paremmat ehdot, jos Jaakko tulee työhönsä.

Brummerin puheenvuoro aiheutti oikeuden istunnossa epätavallisen vastalauseen. Matti Eliaanpoika Raukola Vehkajärveltä puuttui puheeseen yleisön joukosta ilman että hänellä oli puheenvuoroa. Raukola huusi, että kyllähän Brummer täällä käräjillä lupailee, mutta kotona on toinen ääni kellossa. Raukola ei kyennyt hillitsemään itseään, koska hän oli juuri ollut samoilla käräjillä napit vastakkain Brummerin kanssa toisessa asiassa. Kasiniemen ja Vehkajärven välit olivat hiertäneet jo kauan. Oikeus ei välihuutelusta pitänyt, vaan langetti Raukolalle kolmen taalarin sakon.

Entä ne työehdot sitten? Keskeytyksen jälkeen tinkiminen jatkui ja lopulta päädyttiin siihen, että Brummer lupasi Jaakon käyttöön saunan, aitan, karjasuojan ja ladon Kasiniemestä, kunnes sahamyllylle ehdittäisiin rakentaa uusi asuinrakennus. Lisäksi hänelle osoitettiin peltoa, jossa hän voisi viljellä itse ruokansa. Kasketakin hän saisi Kasiniemen laajoissa metsissä. Brummer ja Sass lupasivat huolehtia Jaakon perheen toimeentulosta siihen saakka, kunnes Jaakko alkaisi saada omaa satoa. Nämä ehdot Jaakko hyväksyi ja perhe muutti Kasiniemeen.

Ilmeisesti Brummer piti Raukolan pahoista aavistuksista huolimatta sanansa, sillä Jaakko vaimoineen näkyy asuneen Kasiniemessä vuonna 1790 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.