Kieltolain tultua voimaan viinapannut oli joko sinetöitävä tai toimitettava lukkojen taakse pitäjänmakasiiniin. Kuhmoisten pitäjänmakasiiniin pannunsa oli vienyt muun muassa Juho Samuelinpoika Pälsilä. Makasiiniin kuitenkin murtauduttiin katon kautta ja Juhon pannu lähti varkaiden matkaan. Samalla kertaa hävisi myös Paaterin Penjamin pannu.

Alkukesällä 1776 Juho kuuli Vappu Paulintyttäreltä lippumies Brummerin keittelevän laittomasti viinaa Padasjoella. Vapun mies oli rovastinna Limatiuksen lampuoti Tapialassa. Vapulta kuulemastaaan huhusta Juho veti sen hätäisen johtopäätöksen, että hänen viinapannunsa olisi Brummerilla. Hän nimittäin tiesi Brummerin niin köyhäksi, ettei hänellä voinut olla omaa hyvää pannua. Niinpä hän ilmiantoi Brummerin toimitusvouti Favorinille.

Seuraavilla syyskäräjillä eronnut armeijan aliupseeri Gustav Johan Brummer myönsi alkaneensa valmistaa viinaa. Hän kuitenkin kiisti tietävänsä mitään Pälsilän pannusta, vaan väitti että hänellä oli vain vanha risa pannu, jota hän oli käyttänyt kattilana ja johon hän oli tehnyt osia puusta. Vielä lisäksi Brummer selitti olleensa pakkotilanteessa, koska hänen lapsivuoteeseen joutunut vaimonsa ei voinut tulla toimeen ilman viinaa sellaisessa tilanteessa, eikä sitä mistään laillisesti saanut. Sitä paitsi viinanpoltto oli keskeytynyt, kun Yrjö Heimala miehineen oli työntänyt nokkansa tehtaaseen. Brummer kiisti saaneensa tuotetta valmiiksi, vaan vakuutti käyttäneensä mäskin ja rankin karjan rehuksi. Brummer sanoi voivansa todistaa omistaneensa vanhan pannun kauan ennen kuin Pälsilän pannu varastettiin. Asian käsittely lykättiin seuraavaan päivään, jotta Brummer sai hakea pannunsa.

Laite, jonka Brummer toi näytille, oli pelkkä runko, kattila, josta muut viinapannun osat puuttuivat. Pälsilä ei tuntenut sitä omakseen.

Talvella Brummerin naapuri Yrjö Yrjönpoika Heimala Nyystölästä oli heiniään etsiskellessään tehnyt muitakin havaintoja. Heimalan Jänisniitulta oli nimittäin kadonnut kuivaheinää kahdestakin ladosta ja reen jäljet johtivat Brummerin torpalle. Heimala oli lähtenyt tutkimaan asiaa kahden todistajan kanssa. Todistajat olivat Tuomas Tulppala ja rumpali Grön. Neljäntenä mukana oli lautamies Mikko Taavinpoika.

Todistajat olivat seuranneet reen jälkiä Nyystölän tielle. Tiellä reen jäljet tietysti sekoittuivat muihin jälkiin, mutta rekitien vasemmalla puolella todistajat näkivät sen miehen jäljet, joka oli kävellyt reen vieressä ja pitänyt heinäkasaa pystyssä. Reki näytti olleen sillä tavalla epätasapainossa, että vasen jalas oli uponnut syvemmälle kuin oikea ja siksi heinäkasaa piti tukea. Todistajat pystyivät seuraamaan jälkiä noin neljännesmailin Liimattalan torpalle, jossa Brummer asui. Brummerin heinäladossa näytti huonompien heinien alla olevan samanlaista heinää kuin Heimalan ladossa. Tarkastajien ollessa ladolla Brummerin vaimo oli ilmaantunut torpan ovelle huutelemaan. Kuultuaan millä asialla miehet olivat, emäntä oli vakuuttanut ladossa olevan vain niin sanottua metsäheinää.

Torpalle saapuvaa komissiota tervehti kitkerä savu. Lähempänä he näkivät savun nousevan havumajasta. Majan sisältä he löysivät täydellisen kuparisen viinapannun tulella. Sillä laitteistolla ei ollut mitään tekemistä niiden rojujen kanssa, jotka Brummer oli oikeudelle esitellyt. Heimala sanoi, ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt käräjillä esillä ollutta vanhaa pannunrunkoa. Lippumies oli muunnellut totuutta. Miehet eivät olleet kuitenkaan maistaneet mitä rännistä tippui.

Tulppalan mukaan lautamies Mikko Taavinpoika oli tiennyt pannun kuuluvan Heikki Rekonpojalle Maakesken Rekolasta. Käräjillä Mikko ei halunnut lausua Rekolan asioista mitään, koska heillä oli keskenään riita-asia samoilla käräjillä. Joka tapauksessa Pälsilän pannusta todistajat eivät tienneet mitään.

Heikki Rekola itse kertoi, että kun viinapannuja oli varastoitu pitäjänmakasiiniin, hänen pannustaan oli tehty riisuttu malli, jota hän oli käyttänyt kattilana. Tämän astian Brummer oli vienyt Liimattalaan tehdäkseen sahtia. Myöhemmin Brummer oli palauttanut astian, mutta nyt hän oli tuonut sen käräjille. Rekolan riisuttu pannu oli siis sama, jonka Brummer esitteli oikeudessa omanaan.

Brummer vakuutti viimeiseen saakka syyttömyyttään. Koska ei selvinnyt, kenen viinapannua Brummer oli käyttänyt, Pälsilä ei esittänyt mitään vaatimuksia. Heinävarkaudestakaan Brummeria ei tuomittu, koska oikeus ei pitänyt näyttöä riittävänä.

Sen sijaan oikeus piti selvänä, että Brummerin viinanpolttoon käyttämä pannu ei ollut sama Rekolan vanha kattila, jonka hän toi käräjille nähtäväksi. Tässä asiassa todistajanlausunnot olivat niin vahvat, että kiistäminen ei riittänyt. Brummer tuomittiin viinanpoltosta kahden sadan hopeataalarin sakkoon. Koska viinapannua ei saatu takavarikoitua, hänet määrättiin lisäksi maksamaan sen sekä mäskäykseen käytetyn viljan (13 1/3 äyriä kapalta) käypä arvo. Vielä lisäksi hänelle tuomittiin sadan hopeataalarin sakko sinetöimättömän viinapannun käytöstä.

Jos Brummer ei pystyisi maksamaan sakkoja rahana, ne muunnettaisiin pakkotyöksi – ja kaikkihan tiesivät Brummerin köyhäksi. Brummer ilmoitti heti tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen ja hänelle annettiin valitusosoitus hovioikeuteen. Jos sakot olisi saatu perittyä, ne olisi jaettu kruunun ja ilmiantajan kanssa, mutta tuskinpa Pälsilän Juho niitä rahoja koskaan näki.