Renki vastaan ruustinna

Tavallisesti palvelusväen pesti kesti vuoden ja paikkaa oli mahdollista vaihtaa vain syksyllä. Keikkalan renki Juho Yrjönpoika poistui kuitenkin työpaikaltaan heti vapun jälkeen keväällä 1784. Hänen työnantajansa oli rovasti Limatiuksen leski Hedvig Cremer, joka omisti Kuhmoisissa Keikkalan talon ja myös asui siinä.

Ei ollut mitenkään poikkeuksellista, että säätyläiset haastoivat karanneita renkejä ja piikoja käräjille. Tämän tapauksen tekee erikoiseksi se, että tällä kertaa se oli renki Juho Yrjönpoika, joka pillastui siinä määrin, että haastoi työnantajansa käräjille. Osapuolilla oli eri näkemys siitä, oliko Juho erotettu vai karannut. Juho oli erityisen kiukkuinen siitä, että kirkossa oli kuulutettu hänen karanneen palveluksesta ja vieneen mukanaan Cremerille kuuluneita nahkoja. Juhon kannetta käsiteltiin vuoden 1785 talvikäräjillä.

Juhon lähtö ei tullut salamana kirkkaalta taivaalta, vaan synkkiä pilviä oli kerääntynyt Keikkalan ylle jo kevään mittaan. Ruustinnan ja hänen renkinsä välit olivat kiristyneet. Ruustinnan hevonen, jota Juho käytti työssään, oli aiemmin keväällä sairastunut. Cremer oli syyttänyt Juhoa hevosen onnettomasta tilasta sekä lisäksi moittinut häntä laiskuudesta ja laiminlyönneistä. Tämän jälkeen Cremer oli Juhon mukaan puhjennut kiroilemaan ja kieltäytynyt antamasta hänelle ruokaa. Lisäksi Juhon käyttöön annetussa aitassa ei ollut lukkoa, joten Juhon vaatetavarat olivat alttiina varkaudelle. Niinpä Juhon mitta oli heti vapun jälkeen täyttynyt ja hän oli ottanut kamppeensa ja muuttanut muualle.

Myöhemmin kävi ilmi, että Juho oli ottanut múutakin kuin omat kamppeensa.

Vaikka Juho katsoi Cremerin rikkoneen lakia monellakin tavalla, hänen kanteensa koski vain niitä hänen mielestään perättömiä syytöksiä, joita oli kirkossakin kuulutettu. Nahkojen lisäksi Cremer oli tiemmä väittänyt hänen vieneen myös viljaa pappilan riihestä.

Juholla oli esittää käskynhaltijan saman vuoden kesäkuussa antama päätös, jonka mukaan Juho sai oleskella Kuhmoisissa kunnes hän saisi uuden palveluspaikan tai elinkeinon, koska Cremer ei enää kaivannut hänen palveluksiaan.

Ruustinnaa edusti käräjillä totuttuun tapaan hänen poikapuolensa Aaron Limatius. Limatiuksen mukaan Cremer ei ollut häätänyt tai erottanut Juho Yrjönpoikaa, vaan tämä oli häipynyt omin luvin kertomatta minne oli mennyt. Lisäksi edustaja väitti Juhon vieneen työnantajalleen kuuluneen kirstun, kirveen ja parkittua nahkaa, jonka ruustinna oli hankkinut kenkiä varten. Asiasta oli kuulutettu kirkossa, koska Juhon huhuttiin aikovan paeta Pohjanmaalle. Kuulutuksessa Juhoa ei ollut väitetty varkaaksi, vaan hänen ilmoitettiin karanneen palveluksesta mukanaan työnantajan omaisuutta. Asiasta ilmoitettiin, jotta kukaan ei ostaisi näitä tavaroita Juholta.

Juho myönsi ottaneensa nahan, mutta selitti sen olleen tarkoitettu hänen kenkiään varten. Kengät Juho oli luvannut valmistaa itse, mutta ei ollut ennen vappua ehtinyt. Kirstun Juho väitti ruustinnan luvanneen hänelle. Lisäksi Juho oli omalla kustannuksellaan korjannut sen lukon. Kirvestä Juho selitti vain lainanneensa kunnes hän saisi omansa kunnostettua. Juhon oma kirves oli nimittäin särkynyt hänen käyttäessään sitä ruustinnan töissä. Työnantajan kirveen Juho väitti jo palauttaneensa ruustinnan saunaan, mutta ruustinnaa hän ei silloin ollut tavannut.

Limatius kiisti ruustinnan antaneen Juholle kirstua, eikä Juho sitä pystynyt todistamaan. Kirves oli asiamiehen mukaan edelleen hukassa.

Juho halusi todistajaksi Iivolan talon itsellisen Juho Yrjönpojan, joka asui aivan Hedvig Cremerin omistaman Keikkalan naapurissa. Limatius kuitenkin piti Iivolan Juhoa jäävinä, koska hän oli riidoissa ruustinnan kanssa. Limatiuksen mukaan tämä itsellinen Juho oli edellisenä vuonna manttaalikirjoituksissa merkitty Keikkalan rengiksi, mutta jättänyt saapumatta. Itsellinen Juho kiisti että hänet olisi kirjattu Keikkalan rengiksi, eikä Crener ollut haastanut häntä käräjille, joten hän sai todistaa.

Todistaja kertoi että Cremer oli eräänä iltana ennen vappua moittinut renkiään Juhoa tehtävien huonosta hoidosta. Lopuksi ruustinna oli sanonut sellaisen laiskan rengin joutuvan kiirastuleen. Tarkkaan ottaen ruustinna ei kuitenkaan ollut todistajan kuullen kieltäytynyt antamasta rengille ruokaa. Seuraavana maanantaina renki oli lähtenyt.

Limatiuksen mielestä todistajan lausunto osoitti ainoastaan ruustinnan olleen tyytymätön renkinsä suoritukseen ja että ruustinnalta oli siinä päässyt ajattelematon kirous, mutta siitä häntä ei ollut erityisesti käräjille haastettu.

Oikeus oli samaa mieltä. Kirkossa luettu kuulutus oli sisältänyt vain tosiasioita. Juhon kanne raukesi perusteettomana. Koska Juho ei ollut osoittanut joutuneensa ruoan puutteen takia lähtemään Keikkalasta, hänet tuomittiin vuoden 1739 palkollissäännön mukaan 10 taalarin sakkoon. Lisäksi hän joutui korvaamaan ruustinnan oikeudenkäyntikuluja kaksi riikintaalaria.

Oikeuden hakeminen kääntyi siis renkiä itseään vastaan. Varmaankin Juho koki työnantajansa epäoikeudenmukaiseksi ja oli mielestään oikeutettu lähtemään rengin toimesta. Jos hän olisi omasta mielestään ollut varas ja karkuri, tuskinpa hän olisi palannut haastamaan työnantajansa käräjille. Hänellä ei vain ollut käsitystä siitä, millaista näyttöä oikeusjutun voittaminen edellyttäisi.

 

Voudit vastakkain

Toimitusvouti ja kruununnimismies Johan Favorin oli kyllästynyt siltavouti Salomon Carlstedtin hitauteen ja haluttomuuteen toteuttaa hänen käskyjään. Lisäksi Favorin valitti siltavoudin olevan usein maistissa eikä työtehtävien suorittamisesta sen takia tahtonut tulla mitään. Siksi Favorin esitti vuoden 1785 syyskäräjillä, että Carlstedt vapautettaisiin tehtävästään ja että hänen tilalleen valittaisiin joku taitavampi henkilö. Favorin ehdotti, että uudeksi siltavoudiksi valittaisiin Salomonin poika, jolloin poika voisi huolehtia isästään tämän vanhuusvuosina. Eläkkeitähän ei tuohon aikaan ollut.

60-vuotias Salomon Carlstedt oli palvellut Padasjoella siltavoutina 38 vuotta ja saanut siihen kruunulta kaksikin valtakirjaa, eikä hän ollut vapaaehtoisesti luopumassa virastaan. Carlstedt kiisti, että hän laiskuuden, tottelemattomuuden tai kykenemättömyyden takia olisi jättänyt tehtäviään suorittamatta. Päinvastoin hän väitti suorittaneensa monia tehtäviä, jotka oikeastaan kuuluisivat toimitusvoudille ja jotka Favorin pystyisi suorittamaan ilman siltavoudin apua.

Salomon Carlstedt ei suostunut tulla toimitusvoudin erottamaksi. Hän ei kuitenkaan vastustanut sitä, että hänen poikansa valittaisiin hänen seuraajakseen, kunhan sovittaisiin paljonko poika antaisi vuosittain hänen ylläpitoonsa. Muuten Salomon pelkäsi joutuvansa kärsimään puutetta.

Favorin vastasi, ettei Carlstedt tuntenut toimitusvoudin ja siltavoudin velvollisuuksien välistä eroa, eikä sellainen linjanveto hänelle edes kuulunut. Siltavoudin piti noudattaa kruunun käskyjä.

Ilmeistä on, että siltavouti oli niin sanotusti potkinut aisan yli; toisin sanoen hän ei ollut pysynyt siinä (varsin vaatimattomassa) lokerossa, joka hänelle oli hierarkiassa määrätty. Epäselväksi ei jää, että pohjimmiltaan kysymys oli arvovallasta.

Toimitusvouti Favorin kuitenkin hävisi tämän erän. Käräjäoikeus katsoi asian kuuluvan kruunun käskynhaltijalle, eikä käräjille, joten siltavoudin mahdollisiin laiminlyönteihin ei otettu mitään kantaa. Seuraajan valinnastakaan oikeus ei voinut lausua mitään ennen kuin seurakuntalaiset olisi kutsuttu asiassa kuultaviksi.