Noin vuosi sitten kirjoitin Kuhmoisissa toimineesta suutarista Juho Mikonpojasta, joka muutti Muurilan talon Lahnataipaleen torppaan.

 

1786 kuoli hänen sisarensa Liisa. Toinen sisar Kaisa oli naimisissa Anttulan Rantalan Matti Markunpojan kanssa. Matti ja Kaisa viljelivät Lakiakankaan uudistilaa.

 

Liisan mies Yrjö Matinpoika toimi paimenena Jämsässä, mutta pariskunta muutti viimeisiksi vuosikseen Kuhmoisiin Lakiakankaan taloon, jossa he asuivat itsellisinä. Heillä ei ollut lapsia.

 

Liisan ja Yrjön kuoltua lyhyen ajan sisällä, heidän jäämistönsä oli jäänyt Matti Markunpojan huostaan. Perinnön arvoksi oli laskettu 15 riikintaalaria, 38 killinkiä ja 7 runstykkiä. Perunkirjoituksen jälkeen Matti ja Juho Mikonpoika olivat sopineet, että Juho saisi joitakin vaatteita sekä oikeuden periä Juho Juhonpoika Eskolalta Kaukelan kylässä Jämsässä ne puoli tynnyriä ruista ja kaksi riikintaalaria käteistä, jotka Juho Juhonpoika oli jäänyt Yrjö Matinpojalle velkaa.

 

Talvikäräjillä 1787 Juho Mikonpoika ilmoitti olevansa tyytymätön sopimukseen. Hän vaati, että Matti Markunpojan pitäisi ulosottaa ja toimittaa hänelle kyseinen velka tai sitten osittaa hänelle osa kuolinpesän varoista.

 

Kaisa Mikontytär, jolla oli mieheltään valtakirja, esitti Liisan ja Yrjön Jämsän käräjillä 25.10.1767 vahvistetun keskinäisen testamentin sekä pastori Gabriel Palanderin kaksi päivää Yrjön kuoleman jälkeen päivätyn todistuksen, että Yrjön viimeinen tahto oli, että hänen omaisuutensa jäisi Kaisalle ja tämän miehelle ja lapsille. Näin ollen Juho Mikonpojalla ei ollut oikeutta enempään perintöön kuin aiemmin oli sovittu.

Juho Mikonpoika ei ryhtynyt enempää riitelemään sisarensa kanssa, vaan antoi kanteensa raueta. Vaikka sitä ei suoraan sanota, on helppo arvata että velan perintä Jämsästä oli varmaankin osoittautunut vaikeammaksi kuin Juho oli kuvitellut. Velasta oli ilmeisesti sovittu vain suullisesti; ainakaan käräjäpöytäkirjassa ei mainita velkakirjasta mitään.