torstai, 12. toukokuu 2022

Simolan Kustaa käy kotona

Jouluaaton hämärtyessä kohti iltaa vuonna 1780 Tapialan kylän Simolan pihaan sujahti reki niin vauhdikkaasti että lumi pölisi. Sinä vuonna jouluaatto sattui sunnuntaille, mutta pyhäpäivän rauhasta ei ollut tietoakaan. Kyllä, kyseessä oli sama Kustaa Kustaanpoika Simola, jonka edesottamuksia tässä on juuri sivukaupalla käsitelty. Kustaa ei tullut kotitaloonsa joulutervehdystä tuomaan.

Tultuaan tuomituksi vakavista rikoksista ja riitaannuttuaan veljensä Aatamin kanssa Kustaalla ei ollut vakituista asuinpaikkaa. Vaimo ja lapset oleskelivat Auttoisten kylässä Padasjoella.

Seuraavilla, alkuvuodesta 1781 pidetyillä talvikäräjillä toimitusvouti Favorin vaati Kustaalle ja hänen veljelleen Aatamille, joka oli Simolan isäntä, rangaistusta tappelusta.

Aatami kertoi kuulustelussa tiedustelleensa pihaan ajaneelta Kustaalta mitään pahaa tarkoittamatta, miksi Kustaa oli lähtenyt matkaan niin lähellä pyhiä. Kustaa oli ärsyyntynyt kysymyksestä niin, että oli hyökännyt Aatamin kimppuun ja kaatanut hänet maahan. Kustaa oli painanut Aatamin oikeaa silmää niin että yläluomi oli turvonnut. Maassa makaava Aatami oli käsillään huitomalla yrittänyt pitää Kustaata loitolla ja Kustaa oli siinä yhteydessä saanut pari naarmua kasvoihin.

Kustaa puolestaan kertoi tulleensa hakemaan joitain vaatteita aitasta, jonka hän edelleen omisti Simolassa. Kustaan mukaan Aatami oli ilman syytä hyökännyt hänen kimppuunsa ja kaatanut hänet maahan. Sitten Aatami oli yrittänyt lyödä Kustaata puulla. Kustaa oli silloin kertomansa mukaan pyytänyt paikalle sattunutta Yrjö Yrjönpoika Saksaa avuksi. Saksa oli ottanut Aatamilta puun ja erottanut veljekset toisistaan. Kustaa kiisti tuottaneensa vammoja Aatamin kasvoihin vaan väitti hänen tuottaneen ne itse kaatuessaan maahan tappelun tuoksinassa.

Heti tapahtumien jälkeen kumpikin pukari oli näyttänyt vammojaan lautamies Tuomas Juhonpojalle. Hänen mukaansa Kustaalla oli ollut kolme kynsimällä aiheutettua haavaa kasvoissa. Aatamin oikea silmä oli turvoksissa ja kasvoissa oli yksi haava.

Yrjö Yrjönpoika Saksan lisäksi tapahtumaa oli todistanut myös Kustaa Yrjönpoika Niemelä. Kustaa ei tiennyt miten tappelu oli saanut alkunsa tai kumman oli syy. Niemelän tullessa pihaan Aatami makasi maassa ja Kustaa oli hänen päällään ja veljekset repivät toisiaan hiuksista. Enempää Niemelä ei ehtinyt nähdä tapahtuvan, koska Yrjö Saksa erotti veljekset toisistaan.

Yrjö Yrjönpoika Saksa oli ollut menossa hakemaan rannasta vettä, kun hän huomasi Simolassa tapahtuvan jotain. Hänkään ei nähnyt tappelun alkua eikä osannut ottaa kantaa siihen kumpi oli aloittanut. Aatamin vaimo oli huikannut Yrjölle että hän erottaisi veljekset toisistaan.

Tappelu ei kuitenkaan loppunut vielä siihen. Vähän ajan päästä Aatami ja Kustaa kiskoivat taas toisiaan tukasta. Kun Yrjö meni uudestaan erottamaan heitä, Kustaa sanoi että nyt se varas otti minun kirveeni. Aatamilla oli todellakin kädessään kirves, jonka hän myönsi kuuluvan Kustaalle. Yrjö otti Aatamilta kirveen ja antoi sen Kustaalle. Riitely jatkui vielä sanallisena. Kiivaan sananvaihdon päätteeksi Kustaa hyppäsi rekeensä ja ajoi pois. Aatami heitti vielä jonkin esineen reen perään siihen kuitenkaan osumatta ja huusi, että aja pois, sinä varas.

Tappelun aloittajasta tai syystä ei päästy selvyyteen, koska veljesten näkemykset poikkesivat toisistaan ja todistajia ei ollut. Niinpä kumpaakin pidettiin yhtä lailla syypäänä.

Aatami tuomittiin vammojen tuottamisesta kolme kertaa kahden taalarin ja Kustaa kaksi kertaa kahden taalarin sakkoihin. Lisäksi kumpikin sai solvaamisesta kuuden markan sakot. Se että tappelu oli tapahtunut sunnuntaina toi kummallekin kymmenen taalaria lisää maksettavaa. Pyhäpäivärikos tuli siis kalliimmaksi kuin itse pääasia. Jos he eivät pystyisi maksamaan sakkoja, vastaava ruumiillinen rangaistus olisi kuusi paria raippoja. Aatami todettiin kykeneväksi maksamaan, mutta Kustaan maksukyvystä ei ollut varmuutta.

*

On tosiasia, että Kustaa Kustaanpoika Simola syyllistyi omaisuusrikoksiin. Vaikeampi kysymys on, miksi juuri hän lähti rikollisille poluille. Yksi asiaan vaikuttanut tekijä on voinut olla se, että hän oli pikkuveli. Kustaa ei nimittäin ole ainoa käräjäaineistosta noussut pikkuveli, joka joutui vaikeuksiin. Tila periytyi pääsääntöisesti esikoiselle – joskin merkittävä määrä poikkeuksiakin on olemassa. Vaikka perintöoikeus oli ainakin keskiajalta saakka kaikilla lapsilla, esikoisen suosiminen oli maantapa. Se oli tapa joka oli omiaan aiheuttamaan kateutta ja ristiriitoja. Sukupolvenvaihdokset hoidettiin enemmän tai vähemmän tyylikkäästi. Epäilemättä Simolassa ei ollut onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla – nimenomaan perinnöstä veljekset olivat aiemmin olleet käräjillä vastakkain, joten siinä lienee eripuran juurisyy. Joskus tiloja lohkottiin, joskus nuoremmille lapsille ostettiin jopa oma tila, mutta aina sellaista mahdollisuutta ei ollut. Jos esikoinen ei ollut toivoton juoppo tai laiskuri, hänen tulevaisuutensa oli melko varma. Muiden sisarusten tulevaisuus oli huomattavasti epävarmempi. Kaikki nuoremmat pojat eivät olleet tyytyväisiä tarjolla olleisiin vaihtoehtoihin. Se ehkä lisäsi riskiä luisua yhteiskunnan alempaan kerrostumaan.

torstai, 5. toukokuu 2022

Kuhmoisten alamaailma kustavilaisena aikana

Olen tänä keväänä kirjoittanut pitkästi Kustaa Kustaanpoika Simolan rikoksista. Tasapuolisuuden vuoksi on syytä mainita, että Kustaa oli itse myös rikosuhri. Varkaan luona kävi varkaita. Perehtyessämme asiaan tulemme tutustuneeksi melko epäilyttävään kerrostumaan 1700-luvun lopun yhteiskuntaa.

Toukokuun lopussa 1780 istuttiin poikkeuksellisesti Vorikan talossa Kuhmoisissa ylimääräisiä käräjiä. Asianomistajana oli mainitun Kustaan lisäksi myös lammaspaimen Liisa Pertuntytär saman kylän Teppolasta. Kustaa oli hyvin valmistautunut käymään oikeutta. Hän ei ollut lainoppinut, mutta hänellä oli käytännön kokemusta.

Liisan lukittuun aittaan oli murtauduttu talvella 1779. Aitasta oli viety muun muassa säkki ja kolme kaulaliinaa, jotka hän oli myöhemmin löytänyt Matti Jaakonpojan mökistä. Matti ja hänen vaimonsa Sohvi asuivat itsellisinä Äkämäessä. Kustaan samalla tavalla murretusta aitasta oli hävinnyt viljaa, herneitä, hamppua ja pellavaa sekä erilaisia tekstiilejä. Kun Kustaa oli kuullut Matti Jaakonpojan liittyvän varkauksiin, hän oli lähtenyt tekemään tutkimuksia. Matin mökistä Kustaa olikin tunnistanut omaisuuttaan, muun muassa säkin ja palttinaisen hilkan. Jo aiemmin helmikuussa Tapialan lukitusta myllystä oli viety Kustaan ruisjauhot. Pian oivallettiin tapahtumien liittyvän samaan kokonaisuuteen.

Matti ja Sohvi kiistivät kaiken. Matti sanoi että mökissään olleen säkin Kustaa oli itse jättänyt sinne muutama viikko aiemmin. Liisan löytämien tavaroiden Matti ja Sohvi väittivät olevan heidän omiaan.

Matin mökissä oli pidetty kapakkaa. Kapakoitsijoiden mukaan huonomaineinen nainen, Anna Arvintytär nimeltään, oli yrittänyt ostaa juotavaa ulko-oven lukolla. Kun lukko ei kelvannut baarissa maksuvälineenä, hän oli heittänyt sen räppänästä pihalle. Pihalta sen oli löytänyt Kustaan veli, entinen porvari Heikki Simolin ja vienyt veljelleen, jonka lukoksi hän oli tunnistanut sen. Annan kuulemista todistajana Matti ei pitänyt toivottavana, koska Annaa pidettiin epäluotettavana ja hän oli myös helposti johdateltavissa. (Kirkonkirjoista on pääteltävissä, että ainakin hän oli helposti johdateltavissa vuoteeseen.)

Kaksi Liisan tunnistamaa kaulaliinaa oli Sohvin mukaan antanut juomavelan pantiksi ”vähäjärkisen Joonas Pukkalan viinaanmenevä vaimo” Maria Simontytär. (Joonas Pukkala oli aiemmin erotettu lautamiehen tehtävästä mielenterveydellisistä syistä.) Maria kiisti pantanneensa kaulaliinoja.

Poikkeuskäräjillä myös todistelu oli poikkeuksellisen runsasta. Todistajiksi oli kutsuttu isännät Juho Pertunpoika Myysälä, Heikki Juhonpoika Jussila ja Jaakko Markuksenpoika Kopsala, piika Anna Tapanintytär Lästilästä, talollisen vaimo Sohvi Mikontytär Tapialasta, itsellisen vaimo Anna Jaakontytär sekä Anna Antintytär ja Anna Juhontytär, jotka olivat kumpikin sotilaan vaimoja.

Juho Myysälä oli paikalla, kun Kustaa ja Liisa tutkivat Matin mökkiä. Penkin alta oli löytynyt kaksi säkkiä joita Kustaa ja Liisa väittivät omikseen. Juho ei tunnistanut säkkejä eikä osannut kuvailla oliko niissä jotain merkkejä.

Myös Kopsalan Jaakko oli sattunut tulemaan mökkiin tarkastuksen aikana, mutta ei viipynyt pitkään. Sen hän oli ehtinyt havaita, että Liisa tunnisti yhden säkin omakseen siinä olleesta merkistä. Liisan langolla Tuomas Teppolalla oli ollut säkki, jossa oli Teppolan puumerkki ja jonka Tuomas sanoi löytyneen Matin mökistä.

Anna Tapanintytär kertoi Sohvin pyytäneen häntä auttamaan hakemaan ruisjauhoja myllystä. Tämä oli tapahtunut helmikuussa 1779 Kustaan ollessa Padasjoella talvikäräjillä. Sohvi oli väittänyt jauhoja omikseen. Anna oli hieman ihmetellyt, kun Sohvi oli avannut myllyn oven kirveellä, mutta Sohvi oli vain tokaissut, että ”etkö ole ennen nähnyt ovea murrettavan kirveellä”. Kun säkit oli kannettu Sohvin kotiin, Sohvi oli selittänyt jauhojen olevan Kustaa Kustaanpojan, mutta että Kustaa oli hänelle velkaa. Myöhemmin kun Anna oli Matin pirtissä, hänen kätensä oli osunut penkillä johonkin terävään. Se oli lukko. Sohvi sanoi Anna Arvintyttären tuoneen sen, ja heitti lukon pihalle. Vähän myöhemmin Henrik Simolin tuli kyselemään Kustaalta varastettua lukkoa. Anna arveli, että se on varmaankin sama lukko, jonka Sohvi heitti ulos. Henrik ja Matti löysivät lukon lumihangesta.

Oikeuden kehotettua Sohvia olemaan rehellinen, hän tunnusti jauhojen viemisen. Matti kiisti tienneensä vaimonsa jauhojen hausta mitään.

Heikki Jussila oli ollut läsnä, kun Sohvin aitasta etsittiin todisteita. Jauholaarista oli löytynyt valkoinen kaulaliina, jonka Liisa Pertuntytär tunnisti omakseen. Laatikosta, jossa Sohvi säilytti vaatetavaroitaan, löytyi toinen kaulaliina. Todistajan mielestä ensimmäisenä aittaan tunkenut Sohvi oli yrittänyt piilottaa kaulaliinan laariin; Sohvin mielestä se oli tippunut laariin tarkastuksen ”hälinässä”.

Anna Jaakontytär oli kutsuttu todistajaksi, koska Sohvi oli yrittänyt myydä hänelle viljaa vähän ennen kuin tieto varkauksista levisi. Muuta hän ei tiennytkään.

Anna Antintytär oli sattunut kulkemaan Matin pirtin ohi tupatarkastuksen aikaan. Hän oli nähnyt Liisan tulevan ulos paljain päin Matti perässään. Matilla oli toisessa kädessään Liisan myssy ja toisessa kirves, jolla hän uhkasi lyödä. Lähellä Matin pirttiä asunut Anna Juhontytär kertoi Liisan tulleen tarkastuksesta päähineettä; myssyn Liisa oli sanonut jääneen Matin luokse.

Oikeuden patisteltua Sohvia kertomaan totuuden, hän kertoi Maria Simontyttären tulleen luokseen myöhään maaliskuun 13. päivän iltana – samana iltana, jolloin Liisan aittaan oli murtauduttu – ja kertoneen myyneensä Motikkalaan kymmenen kappaa ruista. Aamulla Maria myönsi Sohville murtautuneensa Liisan aittaan puunuijan avulla. Hän kertoi myös myyneensä Suutolaan villaa. Maria vastasi tähän Sohvin johdatelleen hänet mukaan ja että Sohvi piti kaikki tavarat itsellään, hän sai vain juomia ilmaiseksi.

Nykykielellä ilmaistuna kapakoitsija käytti siis riippuvaista hyväkseen.

Sohvi kiisti varastaneensa mitään aitoista. Hän kuitenkin myönsi tienneensä mistä Marian tuomat rahat ja viljat olivat peräisin.

Matin osallisuudesta Maria sanoi, ettei hän tiennyt oliko Matti tietoinen vaimonsa varkauksista. Maria ei kuitenkaan uskonut, että Matti olisi voinut olla tietämättä, mitä yhteisessä kodissa tapahtui.

Istunnon päätyttyä epäillyt otettiin yön ajaksi säilöön. Yö turvasäilössä pehmitti epäillyt. Seuraavana käräjäpäivänä, joka oli 27. toukokuuta, epäillyt tunnustivat suunnilleen kaiken, ensin Sohvi ja sitten Maria. Vain murtotavasta jäi epävarmuutta. Sohvi ei suostunut kertomaan miten hän oli murtanut aittojen ovet. Hän vain sanoi Marian avanneen ovet. Maria puolestaan sanoi Sohvin murtaneen ovet. Maria myönsi murtautuneensa vain käydessään yksinään uudestaan Liisan aitalla.

Oikeudenkäynnin lopuksi tapahtui vielä niin merkillisesti, että Kustaa Kustaanpoika ei voinut vannoa varastettujen tavaroiden luetteloa oikeaksi. Hän ei nimittäin ollut valakelpoinen, koska häntä itseään oli rangaistu kaksi kertaa varkaudesta ja kerran näpistyksestä. Niinpä hänen vaimonsa Anna Antintyttären täytyi vannoa miehensä puolesta. Anna ei kuitenkaan ollut aivan samaa mieltä esimerkiksi varastettujen jauhojen määrästä, vaan pienensi hieman niiden määrää. Tavaroiden arvonmääritys jäi lautamiesten tehtäväksi.

Lopuksi todettiin vielä, että syytetyt olivat nelissäkymmenissä ja ruumiillisesti terveitä. Heitä ei ollut aiemmin rangaistu rikoksesta, mutta heitä oli usein epäilty varkauksista.

Tunnustusten perusteella oikeus totesi Joonas Pukkalan vaimon Maria Simontyttären ja itsellisen vaimon Sohvi Simontyttären syyllisiksi varkauksiin, joista heitä epäiltiin. Sohvi vei helmikuussa myllystä 25 kappaa Kustaa Kustaanpojalle kuuluneita ruisjauhoja ja kertoi varkaudesta Marialle. Myöhemmin naiset yhdessä murtautuivat Kustaan lukittuun aittaan ja veivät sieltä muun muassa viljaa ja muita tavaroita yli 19 riikintaalarin arvosta. Vielä maaliskuussa naiset murtautuivat Liisa Pertuntyttären lukittuun aittaan ja myöhemmin Maria kävi siellä vielä toisen kerran yksinään. Liisan aitasta kahdella eri kerralla vietyjen tavaroiden arvo oli runsaat seitsemän riikintaalaria. Tarkempi luettelo varastetuista tavaroista on liitteenä.

Kumpikin syytetty tuomittiin risulla piiskattavaksi (raipparangaistusta ei käytetty naisille). Rangaistuksen tarkka määrä oli murrosta seitsemän ja varkaudesta 21 paria. Lisäksi tuli häpeärangaistus kirkossa. Sen sijaan Sohvin mies Matti vapautettiin syytteistä. Sohvi ja Maria eivät saaneet odottaa rangaistusta vapaalla jalalla. Onnekseen he elivät uuden valtakunnanlain (1734) aikana. Sata vuotta aiemmin heidät olisi mestattu.

Liite

Liisalta varastettu

4 riikintaalaria 16 killinkiä käteistä

tynnyri ja 5 kappaa ruista

säkki (kulunut)

kuivaa lihaa

suolakalaa

pellavaa

kolme kaulaliinaa

 

Kustaalta varastettu

25 kappaa ruisjauhoa

2 1/3 tynnyriä ruista

3 1/3 tynnyriä ohraa

13 kappaa herneitä

3 säkkiä

puoli leiviskää pellavaa

8 kyynärää kangasta

12 kyynärää palttinaa

8 hilkkaa

1 ¼ kyynärää kukallista nauhaa

1 ¼ kyynärää punaista nauhaa

2 luotia indigoa

8 markkaa villaa

½ leiviskää villalankaa

8 markkaa pellavalankaa

1 lukko(salpa)

 

torstai, 21. huhtikuu 2022

Noituutta Puukkoisilla?

Anna Heikintytär asui yhdeksän kuukauden ajan itsellisenä Savijärven torpassa Puukkoisten kylässä. Savijärvi oli silloin, 1780-luvun taitteessa, kappalaispappilan torppa, jossa asui Mikko Yrjönpoika perheineen. Annan ja Mikon perheen yhteiselo ei ollut aivan mutkatonta. Näin voidaan päätellä siitä, että sitä jouduttiin setvimään melko harvinaisessa käräjäkäsittelyssä. Olisi ehkä uskaliasta päätellä tällaisten juttujen harvinaisuudesta itsellisten ja talonväen yleensä eläneen suuressa sovussa. Pikemminkin oli ehkä kysymys siitä, että itsellisten riitoja harvemmin käsiteltiin käräjillä, ainakaan niin, että itsellinen oli kantajana.

Mutta Anna Heikintytär lähti käräjille. Hän syytti Mikko Yrjönpoikaa paitsi siitä, että tämä oli häätänyt hänet torpasta, myös noidaksi haukkumisesta. Noituussyytökset olivat kuuluneet pikemminkin 1600-luvulla; 1700-luvun lopulla niihin ei enää usein törmää.

Mikko kiisti syyttäneensä Annaa noituudesta tai mistään muustakaan. Sen sijaan hän myönsi kehottaneensa Annaa poistumaan torpasta tammikuussa ollessaan itse lähdössä Turkuun. Syy oli Mikon mukaan se, että Anna oli usein vaivannut hänen vaimoaan ja lapsiaan. Mikon tultua kotiin Anna ei enää asustanut torpassa.

Omasta mielestään Anna ei ollut mitenkään vaivaksi talonväelle. Annan mielestä häätö oli aiheeton. Hänelle olisi pitänyt antaa aikaa järjestää uusi asunto muualta.

Oikeus totesi, ettei Mikko ollut antanut Annalle oikeutta asua torpassa mitään tiettyä aikaa, joten hänellä oli oikeus päättää Annan asumisoikeus oman mielensä mukaan. Lisäksi oikeus totesi Annan muuttaneen itse ilman mitään pakkotoimia. Mitä noituuteen tuli, siinä oli sana sanaa vastaan, mitään todisteita Anna ei pystynyt esittämään. Niinpä Annan kanne hylättiin.

On mahdollista, että Anna on tosiaan ollut olemukseltaan ainakin lapsia pelottava tai outo. Voi myös olla, että hänestä on käytetty jotain vähemmän kohteliasta sanaa, josta hän on siinä määrin loukkaantunut, että lähti hakemaan oikeutta Padasjoelta asti.

Anna ei ehkä ollut ihan noita, mutta sinnikäs hän oli. Tarkkaa tilastoa tekemättä uskallan väittää, että itsellisnaisen itsensä käräjillä ajamat kanteet eivät olleet kovin runsaslukuisia Ruotsin ajalla – jos koskaan. Sellaista sattui, ja joskus itsellinen jopa voitti, mutta Anna ei kuulunut heihin. Tulos on tuskin yllättävä, kun ottaa huomioon ettei hänellä liene ollut juurikaan käsitystä siitä mihin oikeus päätöksensä perustaa. Onneksi käräjöinti ei tällä kertaa tullut kalliiksi – Mikko ei näy vaatineen oikeudenkäyntikuluja, joten sellaisia ei tuomittukaan.

torstai, 14. huhtikuu 2022

Kalastajien aatelia

Padasjoen syyskäräjillä 1770 mainittiin ohimennen ”kalastaja ja aatelismies Lohielm”, joka oleskeli kersantti Hans Henrik Brummerin luona Kasiniemessä. Brummerin veli korpraali Gustav Johan Brummer vaati eräälle vesijakolaiselle lampuodille rangaistusta siitä, että lampuoti olisi aiheettomasti syyttänyt korpraalia ja Lohielmiä eväsreppunsa varastamisesta.

 

Lohielmin etunimeä ei pöytäkirjassa mainita, mutta kyseessä lienee Gabriel, jonka Adelsvapen-sivusto tuntee. Gabriel Lohielm syntyi 1734 Napialassa. Hän teki päivätöitä ensin Janakkalassa ja vuodesta 1756 Hauholla. Vuonna 1770 hän kirjautui vapaaehtoisena Porin rykmentin rulliin, mutta hänet poistettiin armeijan kirjoilta jo 1773. Hän kuoli naimattomana Ämmätsässä vuonna 1793.

 

Gabriel oli ilmeisesti kersantti Brummerin vaimon etäinen sukulainen. Gabrielin isoisoäiti oli Sass, kuten Brummerin vaimokin. Oleskelu Kasiniemessä ei liene ollut pitkäaikaista, koska Lohielmistä ei ole jäänyt enempää jälkiä paikkakunnan arkistoihin.

 

Harvemmin tapaa aatelisia kalastajia. Lohielmin alun perin porvarillisessa suvussa oli renkejä ja torppareitakin. Gabrielin isä kuoli rykmenttinsä ollessa komennettuna Skåneen. Gabrielin sisaruksista neljä kuoli varhain. Ainoana sisaruksista sukua jatkoi Gabrielin pikkuveli Eerik. Myös hän astui vapaaehtoisena palvelukseen samassa rykmentissä kuin veljensä, mutta päätyi torppariksi Vesilahdelle. Niin sääty-yhteiskunnassa kuin elettiinkin, jotkut suvut menivät ylös, jotkut alaspäin. Säätyläisten määrän paisuessa Ruotsin ajan loppua kohti sääty ei yksin ratkaissut menestystä. Kaikki aateloidutkaan suvut eivät kohonneet hierarkiassa korkealle tai onnistuneet keräämään suuria varallisuuksia.

 

keskiviikko, 6. huhtikuu 2022

Huoltajuuskiista

Heikki Heikinpoika Ruolahti ja Leena Yrjöntytär Päijälästä saivat maaliskuussa 1774 tyttären, joka sai kasteessa nimen Maria. Heikki ja Leena eivät olleet naimisissa, joten salavuoteus tutkittiin ja tuomittiin. Heikki määrättiin maksamaan elatusapua.

Kuusi vuotta myöhemmin tapahtui jotain merkillisempää. Heikki yritti oikeusteitse saada kuusivuotiaan tyttären itselleen. Yleensä miehet pyrkivät kaikin keinoin eroon huoltajuudesta.

Heikki perusteli, että Leenalla ei ole omaa taloa, vaan Leenan veli ”hyysää” Leenaa sotilastorpassaan milloin häntä sattuu huvittamaan. Leena puolustautui, että hän saisi varmasti asunnon muualta, jos veli ei haluaisi häntä majoittaa.

Ehkäpä asiaan vaikutti sekin, että Ruolahden isäntäpari oli jo 35-vuotias, mutta lapsia oli siunaantunut niukasti. Kaksosista toinen, poika, oli kuollut 1776 ja sen jälkeen oli ollut hiljaista.

Oli miten oli, oikeus totesi että huoltajuudesta ja elatuksesta oli päätetty jo 1775, eikä päätöstä ollut syytä muuttaa, koskapa Leena oli jo kuusi vuotta hoitanut lasta huolellisesti ja iän myötä lapsen hoito helpottuu.

Päätöksen lukemisen jälkeen Heikki ilmaisi heti tyytymättömyytensä siihen. Saatuaan ohjeet hovioikeuteen valittamiseen hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja perui tyytymättömyytensä.

Pari vuotta näiden käräjien jälkeen kehto taas keinui Ruolahdessa, eikä se ollut viimeinen kerta. Vielä 1785 syntyi tytär, äidin ollessa jo noin 40-vuotias.