perjantai, 16. marraskuu 2018

Kuttilasta Täppiseen

Kuttilan talo sijaitsi Kuhmoisten kirkolta päin tullessa Päijälänraitin alkupäässä sillan pielessä (Suvanto 1965: 149). Talon isäntälinja voidaan johtaa vanhimmassa maakirjassa mainittuun Pekka Laurinpoikaan asti. Ei liene syytä epäillä, etteivätkö myöhemmät asukkaat olisi Pekka Laurinpojan jälkeläisiä, vaikka muutamana vuonna hänen jälkeensä isännäksi onkin merkitty Matti Niilonpoika, jonka sukulaisuus ei asiakirjoista selviä. Matti on voinut olla vävy tai yhtiömies.


Pekka Laurinpoika 1539-

Matti Niilonpoika 1576-78

Lauri Pekanpoika 1579-1582

Erkki Pekanpoika 1583-1624

Antti Erkinpoika 1625-1638

Erkki Antinpoika 1639-1663

Yrjö Erkinpoika 1664

Erkki Erkinpoika, vmo Liisa 1665-1674

Yrjö Erkinpoika, vmo Marketta 1675-1692

Matti Erkinpoika, vmo Dordi 1693-1707

Yrjö Matinpoika, vmo Anna 1708

1721 jälkeen jako Yli- ja Ali-Kuttilaan



1600-luvulla Kuttilan asujaimisto ei rötöstellyt tai ei ainakaan joutunut käräjille. Pari kertaa Kuttilalta penättiin velkoja käräjillä, mutta asiat järjestyivät ilman suurempia kärhämiä. Vuonna 1673 kuitenkin sattui hieman kivuliaampi tapaus. Käräjillä puhuttiin, että Yrjö Erkinpoika Kuttilan vaimo oli purrut Liisa Tuomaantytärtä oikeaan pikkurilliin (sk 1673). Pöytäkirjassa ei tarkemmin määritellä kuka Liisa oli kyseessä, mutta Yrjön veljen vaimo oli nimeltään Liisa. Veljekset asuivat samassa taloudessa ja kuten isäntäluettelosta näkyy, maksoivat maaveron vuorollaan. Yrjön piti tuoda vaimonsa seuraaville käräjille, mutta enempiä merkintöjä ei ole pöytäkirjoista löytynyt. Useinkin tapahtui, että pieniä asioita lykättiin myöhemmille käräjille, eikä niihin sitten ainakaan käräjillä palattu. Käräjiä oli harvakseltaan, joten tunteiden laskettua kaikki eivät enää halunneet jatkaa asian käsittelyä.


Kuttilassa raivosi tulipalo 1700-luvun alussa Matti Erkinpojan ollessa isäntänä. Kahden rakennuksen lisäksi tuhoutui jauhoja, maltaita, lihaa sekä leipää. Nimismies Niilo Heikinpoika Padasjoelta sekä lautamies Yrjö Sipinpoika Kopola Päijälästä arvioivat vahingot 94 kuparitaalarin arvoisiksi ja sen suuruinen korvaus Matille myönnettiin. Matti Erkinpoika ehti pitkän elämänsä aikana hakemaan palokorvauksia vielä kerran jos toisenkin. Vuonna 1735 tuli tuhosi hänen uuden tallinsa. Lautamies Risto Simonpoika Lästilästä arvioi vahingot 60 kuparitaalariksi. Vuosikymmenen lopulla hiiltyi taas riihi rukiineen, hiilloksen hinnaksi tuli nyt 47 kuparitaalaria.


Vuonna 1723 Lauri Laurinpoika Nihtilä vaati Matti Erkinpoikaa palauttamaan hänelle riihen, joka Laurin mielestä kuului hänen tilaansa (joka kuului Kaukolan kylään). Lauri oli ottanut autioksi jääneen Nihtilän viljelykseen heti vuoden 1697 jälkeen. Matti selitti, että hänen isänsä Erkki Erkinpoika oli ostanut riihen Nihtilän edelliseltä isännältä Martti Vilpunpojalta tämän vielä eläessä. Oikeus ihmetteli miksi Lauri oli odottanut lähes 30 vuotta ennen kuin vaati riihtä itselleen, eikä lämmennyt Laurin vaatimuksille. Matti puolestaan syytti samoilla käräjillä Lauria emakon ja porsaiden omimisesta, mutta kun Matti ei voinut todistaa emakkoa omakseen, tämäkin vaade hylättiin.


Vanha isäntä Matti Erkinpoika jäi leskeksi 1737 ja kuoli itse joulukuussa 1739. Hänen talonosansa eli Yli-Kuttilan isäntänä jatkoi Jaakko Matinpoika (s.n. < 1721). Ongelmaksi muodostui, että Jaakko ei ollut isänsä kuollessa vielä täyttänyt 21 vuotta, eikä hän niin muodoin saanut vielä astua avioliittoon morsiamensa Riitta Sipintyttären kanssa. Alaikäisenä avioitumiseen olisi tarvittu kuninkaan lupa. Vihille he pääsivät, mutta tarkka päivä ei ole selvillä, koska vihittyjen luettelo ei ole säilynyt. Riitan kuoltua vuonna 1752 Jaakko oli vielä kahdesti naimisissa. Toinen vaimo oli nimeltään Kristiina Sipintytär ja kolmas Reetta Juhontytär.


Tuomiokirjamerkinnästä käy ilmi, että marraskuussa 1737 kuollut Matin vaimo Kaarina Ristontytär oli Jaakon äiti ja että Jaakko syntyi miehitysaikana, siis ennen vuotta 1721. Sen sijaan vanhemmilla veljeksillä – Yrjöllä, Heikillä ja Antilla - on ollut eri äiti, joka lienee kuollut nälkävuosina.


Kuttilan toista osaa viljeli Heikki Matinpoika Ali-Kuttila (s.n. 1687, k. 20.12.1752). Heikin vaimo oli Maria Sipintytär Lästilän Hinskalasta. Yli- ja Ali-Kuttilan isännät olivat siis velipuolia.


Kuttilassa asui myös Antti Matinpoika (s.n. 1680, k. 2.3.1767). Hän oli seurakunnan unilukkari vuodesta 1735. Hänen vaimonsa oli Vappu Tuomaantytär (s.n. 1680, k. 19.2.1767).

Myöhemmin Matti Heikinpoika (s. 1728, k. 1790 rk) muutti torppaan Patavedelle, joka sijaitsee vajaat 10 kilometriä kylästä Jämsän suuntaan. Näin syntyi Mattilan talo. Pataveden kylän ja Mattilan talon historiasta voi lukea enemmän hiljattain ilmestyneestä kylähistoriateoksesta (Mattila & Vitikainen 2016).

Myös Täppinen muutti myöhemmin samalle metsäseudulle. Miten Täppinen liittyy Kuttilaan? Täppisen talosta tiedetään hyvin vähän ennen isoavihaa. Se oli kuitenkin vanha talo. Sen isäntiä olivat vanhimpien maakirjojen mukaan


Mikko Pekanpoika 1539-

Pekka Laurinpoika 1568-

Pekka Sipinpoika 1608-1639


Täppinen ostettiin perinnöksi 1610, mutta Pekka Sipinpojan jälkeen Täppinen jäi autioksi ja joutui kenraali von Adrikasin perustaman Päijälän säterin lampuotitilaksi, joten sen isäntiä ei ole merkitty maakirjaan enää 1600-luvulla (Suvanto 1965: 149).


Isonvihan jälkeen Täppisessä asuivat Yrjö Matinpoika ja Anna Heikintytär. Jo vuoden 1721 rästiluettelossa mainitaan Yrjö Täppinen. Oliko kyseessä sama Yrjö kuin se, joka oli Kuttilan isäntänä 1708, ja joka oli myös nihti? Täppisen Yrjö kuoli 91-vuotiaana vuonna 1773. Jos tämä ikä pitää paikkansa, hän on ikänsä puolesta voinut olla Kuttilan isäntänä ennen isoavihaa. Jossain hänet on joka tapauksessa merkitty henkikirjaan. Sellaista asiakirjaa, josta sukulaisuus suoraan näkyisi, ei kuitenkaan ole löytynyt.


Yrjön poika Heikki Täppinen oli 1700-luvulla hyvin usein käräjillä. Vaikka osa näistä jutuista on jo kirjallisuuteen päätynytkin, täydennettävääkin vielä on. Täppisen myöhemmät vaiheet jääkööt nyt kuitenkin tuonnemmaksi.


Kirjallisuus


Mattila A, Vitikainen K (2016) Patavesi: Täppisen mäeltä Torvelaan. Pataveden-Torvelan kyläyhdistys ry, Kuhmoinen.

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.


Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Kuttilasta Täppiseen. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 16.11.2018.

perjantai, 9. marraskuu 2018

Leissala

Päijänraitti-sarja jatkuu.

 

Hyrkkölän tapaan myös Leissalassa oli vaikea menestyä. Yli kolmen sukupolven isäntälinjoja ei siinä talossa muodostunut ennen isoavihaa.

 

Mikko Laurinpoika 1552-

Erkki Mikonpoika 1585-

Simo Erkinpoika 1600-1639, tiggiare

Pauli Pekanpoika 1649 (nimet väärin päin?)

Pekka Paulinpoika 1650-

Julius Matinpoika, vmo Sohvi (k. 14.2.1694) 1664-

Risto Sipinpoika (yhtiömies), vmo Kerttu 1685-

Risto Juliuksenpoika 1693-

Matti Ristonpoika, vmo Kaisa Jaakontr 1707

 

1630-luvulla Simo Erkinpoika ei kyennyt maksamaan verojaan. Hän oli niin köyhä, että joutui lähtemään kerjuulle. Talvella 1642 tilan todettiin olleen jo kymmenen vuotta autiona. Kruunu otti tilalle uudeksi viljelijäksi Pekka Paulinpojan Lästilästä. Hän sai ensin vapaavuosia veronmaksusta. Siksi hänet on luetteloitu veronmaksajana vasta vuodesta 1649. (sk 1640, tk 1642.)

 

Pekka Paulinpoika ei näy saaneen aikaan perillistä. Hänen jälkeensä Leissalassa asui Julius Matinpojan perhe. Julius Matinpoika oli ilmeisesti Lästilän Rekolasta, jossa oli 1600-luvun puolivälissä samanniminen isännän veli. Julius otti ensin yhtiömieheksi Jaakko Simonpojan. Vuodesta 1680 yhtiömiehenä oli Risto Sipinpoika, joka myös maksoi tilan verot muutamana vuotena Juliuksen jälkeen. Tila periytyi kuitenkin Risto Juliuksenpojalle 1600-luvun lopulla. Julius haudattiin 14.10.1694 oltuaan leskenä puolisen vuotta. Vouti on merkinnyt rästiluetteloon entisen yhtiömiehen Risto Sipinpojan lähteneen kerjuulle.

 

Ennen nälkävuosia Risto Juliuksenpoika asui Leissalassa äitinsä ja setänsä kanssa. Hän oli nimittäin eronnut vaimostaan. Hän ei halunnut elättää vaimoaan, jolla oli hänen sanojensa mukaan kaatumatauti. Kesällä 1692 Juliuksen vaimo Anna Pentintytär vaati elatusta käräjillä ja oikeus velvoittikin Riston tarjoamaan vaimolleen ylläpidon.

 

Nyt herää epäily, oliko Anna Pentintytär Pälsilästä. Pälsilän isäntänä oli ennen talon joutumista kirkkoherra Crusilanderin omistukseen Pentti Vilpunpoika. Eräällä Pälsilän tyttärellä oli myös kaatumatauti (ks. artikkelia Ylösnousemus Vesijaolla). Ettei vain olisi perinnöllinen sairaus.

 

1700-luvun alussa Risto Juliuksenpoika oli rutiköyhä ja omisti vain hevosen ja neljä nautaa. Hänen poikansa Matti yritti viljellä Leissalaa, mutta ryhtyi sitten sotilaaksi. Matin poika Reko Flink (s.n. 1710, k. 8.9.1749) oli myös sotilas (tk 1748). Hän asui perheineen Leissalassa. Matti Ristonpojalla ja Kaisa Jaakontyttärellä oli lisäksi ainakin tytär Maria, joka asui Päijälässä (tk 1747). Mahdollisesti samoja sisaruksia oli myös se Jaakko Matinpoika, joka on merkitty Leissalan isännäksi yhtenä vuonna 1726. Tuomiokirjasta käy ilmi, että hän oli tullut sen asukkaaksi 1722 ja saanut neljän vuoden verovapauden, mutta sitten halunnut luopua tilan viljelystä. Renki Yrjö Antinpojasta piti tulla jatkaja. Se ei kuitenkaan käynyt rusthollari Jaakko Antinpojalle Osoilasta, jolle Leissalan vero maksettiin. Sen jälkeen Leissalan isännyyden jakoivat kaksi Mikko Heikinpoikaa, jotka olivat toistensa lankoja. Toinen Mikko Heikinpoika oli aiemmin ollut Valkialassa. Hänen isänsä oli Heikki Ristonpoika. Väkkärän naapurin, Äijälän, lampuoti Yrjö Simonpoika oli Heikin vävy. (kk 1726.)

 

Näin viljelijäsuku vaihtui jälleen kerran Leissalassa, ja uusien yrittäjien jälkeläiset viihtyivät talossa koko vuosisadan. Edellinenkin suku jatkoi kuitenkin elämäänsä, jopa samassa pihapiirissä. Kitkalta ei aina vältytty. Syksyllä 1742 Reko Matinpoika vaati Mikko Heikinpojilta ja kahdelta muulta isännältä viljaa, jonka ruotu oli hänen mukaansa jättänyt antamatta hänelle jo seitsemän vuoden ajan. Vuonna 1747 hän vaati viljaa peräti 13 vuodelta!

 

Rekon sisar Maria oli ehkä se samanniminen piika, jonka kenttävääpeli – Valkialan virkatalon haltija – syytti lyöneen hänen vaimoaan Helena Tesslöfiä halolla (sk 1730). Kenttävääpelillä ei kuitenkaan ollut esittää todistajia, joten asia lykättiin seuraaville käräjille. Marian onneksi seuraavana vuonna ei kuitenkaan istuttu ollenkaan käräjiä Padasjoella. Asia taisi unohtua. Helena Tesslöf kuoli vuonna 1735 ja kenttävääpeli muutti pois paikkakunnalta.

 

Viittausohje

 

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

 

Nieminen JK (2018) Leissala. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 9.11.2018.

 

perjantai, 2. marraskuu 2018

Hyrkkölä – Päijälänraitin päätepysäkki

Hyrkkölä sijaitsi Päijälänraitin yläpäässä, Valkialan kylää vastapäätä. Sijainti raitin perillä kertoo siitä, että Hyrkkölä on muita Päijälän taloja myöhemmin perustettu.


Kuhmoisissa asui Hyrkköjä jo keskiajalla, mutta silloin he asuivat Valkialassa. Käytettävistä olevista asiakirjoista ei pysty päättelemään, kuuluiko Päijälän Hyrkkölän talon perustaja Hyrkköjen sukuun.


Hyrkkölän neljä ensimmäistä maakirjaan merkittyä isäntää olivat lyhytaikaisia, eikä heistä tiedetä muuta kuin nimi.


Esko Jaakonpoika 1595-

Matti Matinpoika 1608-1609

Niilo Tapaninpoika 1610-

Esko Mikonpoika 1620

Klemetti Mikonpoika 1624-1652

Lauri Klemetinpoika 1644, 1649-50

Juho Prusinpoika, vmo Helga 1653-1665

Heikki Prusinpoika, vmo Maisa 1666-1676

Lauri Heikinpoika, vmo Marketta 1677-1694


Ensimmäinen pitempiaikainen isäntä oli Klemetti Mikonpoika, mutta hänkään ei onnistunut muodostamaan tilalle sukujatkumoa. Talvikäräjillä 1648 Klemetti Mikonpoika valitti, että hän ja hänen vaimonsa ovat vanhoja, eikä heillä ole muita lapsia kuin tytär, joka on sotamiehen vaimo. Niinpä hän kertoi tehneensä syytinkisopimuksen Lammilta kotoisin olevan Tuomas Klemetinpojan kanssa. Klemetti Mikonpoika otti siis Tuomaan pojakseen täysin perintöoikeuksin sillä ehdolla, että Tuomas elättää Klemetin ja hänen vaimonsa. Kuhmoisten henkikirjat eivät kuitenkaan tällaista Tuomasta tunne. Sen sijaan Hyrkkölän isännäksi on muutamana vuotena merkitty Lauri Klemetinpoika. Ilman lisätietoja on mahdoton sanoa, kumpi nimi on oikea, vai onko kumpikaan. Olipa miten hyvänsä, Hyrkkölä ei ainakaan pitkäksi aikaa periytynyt lammilaiselle, vaan jo vuonna 1653 Hyrkkölässä isännöi aivan eri mies. Vanha Klemetti esiintyi kuitenkin käräjillä vielä 1656, joten jossain hänkin asui, vaikka häntä ei tuolloin enää henkikirjattu.


Seuraavina isäntinä oli kaksi Prusinpoikaa, Juho ja Heikki. Heidän olen olettanut olleen Tehin Tuomaalan veljeksiä (tk 1666). Vasta Prusinpoikien myötä Hyrkkölän viljely alkoi olla vakaammalla pohjalla.


Kesällä 1663 Juho Prusinpoika haki apua palovahinkoihin. Riihen lisäksi Hyrkkölässä oli tuhoutunut viljaa. Riihiä paloi usein ja korvausta oli mahdollista saada. Joskus kävi niinkin, että isännän rakennettua uuden riihen vanha paloi epäselvissä olosuhteissa. Korvausten väärinkäyttämisen välttämiseksi paloasiat alettiin tutkia tarkkaan. Hyrkkölän tapauksessa ei epäilty vilunkia.


Heikki Prusinpoikaa seurasi hänen poikansa Lauri. Rästiluettelon mukaan Lauri Heikinpojalla oli vain yksi hevonen ja kuusi nautaa, eikä rästien maksusta ollut toiveita. Vuonna 1695 Hyrkkölä otettiin rykmentin saarnaajan virkataloksi eli puustelliksi. Sama suku jatkui asumista, mutta nyt lampuoteina. Veron sijasta he maksoivat vuokraa kulloisellekin virkatalon haltijalle.


Isonvihan jälkeen Hyrkkölän kantatilan isäntänä oli Perttu Laurinpoika (s.n. 1669, k. 17.10.1765) ja emäntänä Vappu Vilpuntytär (k. 8.2.1736). Hyrkkölän toisen puolikkaan eli Kupian lampuotitilan isäntänä oli Tuomas Jaakonpoika (s.n. 1685 k. 13.2.1782) ja emäntänä Maria Tuomaantytär (s.n. 1686, k. 6.2.1770). Kupiassa kuoli 1744 ”vanha äiti” Liisa Juhontytär – ehkäpä Marian äiti. Perttu ja Tuomas olivat ilmeisesti serkkuja. Tuomas mainitsi 1772 käräjillä 50 vuotta aiemmin kuolleen äitinsä Marian. Hyrkkölässä oli 1694 isännän veli Jaakko vaimonsa Marian kanssa – sopiva pari Tuomaksen vanhemmiksi! Isännäksi oli tuolloin vielä merkitty Lauri Heikinpoika, joka oli myös nihti. Lähisukulaisuuden puolesta puhuu myös se, että Lauri Pertunpoika mainitsi syyskäräjillä 1748 erään niityn olleen hänen ja Tuomaan esi-isien käytössä. Tätä on vaikea tulkita muuten kuin siten, että Tuomaalla ja Laurilla oli yhteiset esi-isät.

Perttu Laurinpojalla oli muitakin lapsia Laurin lisäksi. Perttu-poika meni vävyksi Tapialan Uotilaan ja Heikki työskenteli paimenena. Paimenen työ oli vastuunalaista ja ansiot saattoivat nousta merkittäviksi.

Artikkelin nimestä huolimatta blogi ei pääty tähän.


Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:


Nieminen JK (2018) Hyrkkölä – Päijälänraitin päätepysäkki. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 2.11.2018.


Huom. Jos luet tätä kirjoitusta jonkin muun kuin yllä mainitun sivuston kautta, tarkasta alkuperäisen artikkelin viimeisin versio osoitteessa jknieminen.vuodatus.net ennen kuin käytät tietoja.

perjantai, 26. lokakuu 2018

Päijälän Sorkkaset

Tässä blogissa on usein vierailtu Päijälänraitilla. Se sopiikin hyvin blogiotsikon alle – onhan Päijälän ja Päijänteen nimien ajateltu olevan samaa kantaa. Etymologian annetaan nyt kuitenkin levätä rauhassa. Yksi niistä raitin taloista, joiden historiaa en ole vielä sorkkinut, on Sorkkala.

 

Sorkkala säilytti sukuoikeutensa yli 1600-luvun läänitysten ja vaikeiden aikojen, joten Sorkkaisten sukua voidaan johtaa keskiajalle saakka. Hans Sorkain (Sorkanen) mainitaan syynimiehenä ja todistajana Sysmän käräjillä 1459 ja 1466 sekä lautamiehenä Padasjoen käräjillä 1467. Ricus Hansson Pæyelæ eli Reko Hannunpoika Päijälästä oli lautamiehenä 1501. Mahdollisesti hän oli edellisen Hannu Sorkkasen poika. (BFH I: 86, 88; FMU 4899; Suvanto 1965: 102.) Rekoja ja Hannunpoikia oli Sorkkalassa myöhemminkin.

 

Vanhin tunnettu Päijälän Sorkkalan isäntä oli maakirjan mukaan nimeltään Olli Hannunpoika. Koska hän mitä ilmeisimmin oli ikämies jo ennen 1500-luvun puoliväliä, voisi hänkin ehkä olla edellä mainitun Hannu Sorkkasen poikia. Samaa sukua joka tapauksessa. Ollin jälkeen isäntälinja on melko yksitoikkoinen 1600-luvun loppuun saakka. Tosin 1660-luvulla Reko Pertunpojan isännyys jäi jostain syystä muutamaan vuoteen. Myöhemmin isännäksi on merkitty varmaankin Rekon veli Heikki Pertunpoika, jonka jälkeläisille talo periytyi. Reko Pertunpoika vaimoineen asui Sorkkalassa itsellisenä.

 

Olli Hannunpoika, isäntänä 1539, 1543

Reko Ollinpoika 1544-1584

Reko Rekonpoika 1585- 1625 (nimismies 1624-25). Ilmeisesti kaksi samannimistä.

Vilppu Rekonpoika 1597

Perttu Rekonpoika 1628-, vmo Marketta Jaakontytär 1636, lautamies

Reko Pertunpoika, vmo Anna 1662-1664, itsellisinä 1665-

Heikki Pertunpoika, vmo Kaisa 1665-

Prusi Heikinpoika, vmo Maisa 1693-1694

 

Talvikäräjillä 1642 käsiteltiin Reko Rekonpojan perintöä, joka koostui neljän äyrin maasta Päijälässä sekä irtaimesta omaisuudesta. Pöytäkirjaan merkittiin, ettei hänellä ollut tuolloin muita perillisiä kuin poika Perttu Rekonpoika.

 

Perintöasiat sujuivat Sorkkalassa kitkatta, eivätkä Sorkkaset muutenkaan juuri kuluttaneet käräjäsalin penkkiä. Joku voisi jopa nähdä tässä syyn ja seurauksen. Pari tapausta kuitenkin osoittavat, että pimeä puolensa oli heilläkin.

 

Kesällä 1662 Reko Pertunpoika vastasi käräjillä Sohvi Eskonpojan pahoinpitelystä. Ainakin Hyrkkölässä oli samanniminen sotamiehen leski. Ehkä todennäköisemmin kyseessä oli kuitenkin Muurahaisen tytär.

 

Sotilas Niilo Niilonpoika Suurijärveltä valitti talvella 1675, ettei kirkkoherra Martinus Lyyra päästänyt häntä ehtoolliselle Päijälän Heikki Pertunpojan perättömän ilmiannon takia. Heikki oli väittänyt Niilon harjoittaneen salavuoteutta serkkunsa Vappu Sipintyttären kanssa. Lautamiehet, kappalainen Mustalinus sekä nimismies Sipi Kotka Padasjoelta todistivat, että Heikki oli kateuttaan panetellut Niiloa. Syytökset todettiin aiheettomiksi. Heikki sen sijaan sai sakkoja siitä, ettei hän saapunut käräjille.

 

Talvella 1689 rahatilanne oli kriittinen. Heikki Pertunpojalla oli rästejä ja tila oli menossa kruunulle. Ilmeisesti rahat rästien maksuun kuitenkin jostain löytyivät, koska näin ei päässyt vielä tuolloin käymään. Velkaa oli kuitenkin myös yksityisille. Talvella 1694 Heikki Pertunpoika ja Prusi Rekonpoika tuomittiin maksamaan sotilas Heikki Matinpojalle 117 kuparitaalaria. Prusi Rekonpoika lienee ollut Heikin veljenpoika. Heikki Matinpoika lienee ollut se nihti Heikki, joka asui Sorkkalassa vaimonsa Kertun kanssa vuodesta 1687. Vielä vuonna 1696 Prusi oli velkaa hevosesta.

 

Sorkkaisten sukua eivät häätäneet talostaan velat, vaan nälkä ja taudit. Prusi Rekonpojan vaimo haudattiin 5.4.1696 ja tytär kuukautta myöhemmin. Vielä kesäkuussa haudattiin Prusin poika ja tytär. Prusi itse sinnitteli vielä yhden talven. Hänet haudattiin huhtikuussa 1697. Prusi Rekonpojan sisarpuoli haudattiin saman kuun loppupuolella. Heikki Pertunpojan nimeä ei ole löytynyt haudattujen luettelosta, mutta rästiluettelossa hänenkin kerrotaan kuolleen nälkään katovuosina. Katovuosien seurauksena Sorkkalakin joutui kruunulle, joka otti taloon uudet viljelijät. Talossa oli 1700-luvun alussa hevonen ja kuusi nautaa.

 

Vuodesta 1707 Sorkkalassa asuivat Sipi Yrjönpoika ja Liisa Laurintytär. Isonvihan jälkeen Sorkkalan puolikasta isännöi Sipin vävy Lauri Martinpoika (s.n. 1700, k. 29.3.1760) vaimonsa Vappu Sipintyttären (s.n. 1702, k. 27.6.1764) kanssa. Tätä puolikasta kutsuttiin 1700-luvulla Rekolaksi.

 

Sorkkalan toista puolikasta isännöi isonvihan jälkeen Matti Heikinpoika . Hänen vaimonsa oli Vappu Sylvesterintytär (k. 28.8.1744). Matti ehti vielä avioitua ennen kuolemaansa vuonn 1747 (rk). Leski nimittäin riiteli myöhemmin perinnöstä poikapuolensa Risto Matinpojan kanssa (sk 1747).

 

Mistä Sorkkalan uudet asukkaat olivat kotoisin? Sorkkalan uusien asukkaiden yhteydet keskiaikaiseen Sorkkasten sukuun jäävät ainakin tällä kertaa avoimiksi, vain joitain oletuksia ja kysymyksiä voidaan tehdä. Rekolan Liisa Laurintytär oli ehkä Hyrkkölän tyttäriä. Sorkkalassa asui myös vaimonsa Maria Sipintyttären kanssa sotilas Sipi Laurinpoika Stålt (k. 1735), jonka tytär naitettiin kersantti Lechlinille. Oliko Stålt sukua talonväelle? Ehkäpä emännän veli?

 

Matti Heikinpojasta on löytynyt vain niukasti asiakirjatietoa. Oliko hänen isänsä kenties se samainen nihti, jolle Sorkkalan isännät olivat velkaa juuri ennen kuolemaansa? Tuohon aikaan katovuosien pahoin runtelemassa Päijälässä ei ollut isäntäehdokkaita jonoksi asti.

 

 

Kirjallisuus

Finlands Medeltidsurkunder [FMU]

 

Hausen R (1881) Bidrag till Finlands Historia I. Statsarkivet, Helsingfors. [BFH]

 

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoinen: Kuhmoisten kunta ja seurakunta.

 

Viittausohje

 

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

 

Nieminen JK (2018) Päijälän Sorkkaset. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 26.10.2018.

tiistai, 1. toukokuu 2018

Suurijärven Heimala

Suurijärven Heimalaan näyttää pätevän aiemmin ehdottamani säännönmukaisuus, jonka mukaan yksinäistalot pysyivät hyvin suvussa. Heimala ei tosin tarkkaan ottaen ollut aivan yksinäistalo; se ja Vinnilä Suurijärven vastarannalla muodostivat oman kylänsä. Heimala kulki maakirjojen alusta asti isältä pojalle, joten isäntiä voidaan luetteloida 1500-luvun puolivälistä kahden vuosisadan ajan vaikeuksitta. Vasta 1700-luvun taitteessa alkavat hankaluudet, mutta ne ovat voitettavissa.

Heimalan isäntiä olivat:

Pekka Ollinpoika -1545

Olli Pekanpoika 1546-1566

Erkki Ollinpoika

Martti Erkinpoika 1585 -

Klemetti Martinpoika 1636, vaimo Kirsti Matintytär

Sipi Klemetinpoika 1637 –1677, vaimo Kerttu

Heikki Sipinpoika 1681-93, vaimo Helga

Pauli Sipinpoika 1694

Yrjö Heikinpoika 1707-, vaimo Kerttu Yrjöntytär (k. 1733)

Erkki Sipinpoika 1726-, vaimo Kerttu Heikintytär (s.n. 1702, k. 19.4.1772)

Asutusluettelon mukaan Heimalassa asui kolme Klemetin poikaa: Sipi, Heikki ja Simo. Veljeksiä oli kuitenkin vielä kaksi lisää, yhteensä viisi. Sipi oli vanhin ja hänestä tuli seuraava isäntä. Kun talvikäräjillä 1667 vahvistettiin Klemetin perinnönjako, Sipin todettiin maksaneen neljälle veljelleen 18 hopeataalaria kullekin. Heikki oli tuolloin kuollut ja hänen leskensä oli nimeltään Aune Prusintytär.

Yksi veljeksistä oli ilmeisesti nimeltään Niilo. Vuonna 1653 Heimalassa oli sotilas Niilo Klemetinpoika. Häntä ei tosin mainita isännän veljeksi, mutta myöhemmin Niilo Niilonpoika oli aiheettomasti syytettynä salavuoteudesta setänsä tyttären Vappu Sipintyttären kanssa (kk 1674, tk 1675). Kyseessä oli kateellisen ihmisen perätön ilmianto. Kirkkoherra Martti Lyyra oli kuitenkin evännyt Niilolta ehtoollisen.

Simo Klemetinpoika meni ilmeisesti Hartolan Kumuun vävyksi. Hänen vaimonsa oli talon vanhin tytär Kaisa Eskontytär. Koska talossa ei ollut lainkaan poikaa, Simosta piti tulla seuraava isäntä (S kk 1665). Vuodesta 1678 isäntänä oli kuitenkin toinen vävy, Antti Simonpoika. Simo Klemetinpojan myöhempiä vaiheita en ole selvittänyt. Sivumennen on jännittävää havaita, että Kumu-nimi näyttää ilmestyvän Hartolaan samoihin aikoihin kuin Simo. Nimi on tietysti voinut olla käytössä jo aiemmin, vaikka sitä ei ole kirjattu asiakirjoihin.

Sipi, Heikki, Simo, Niilo. Entä viides Klemetin poika? Kenties hän oli se Risto Klemetinpoika, joka asui Heimalassa itsellisenä vaimonsa kanssa vuonna 1673 ja kuoli 1697. Klemetillä oli myös ainakin yksi tytär. Talvikäräjillä 1645 Yrjö Vilpunpoika (Myysälä) Tapialasta kertoi, että hänen vaimonsa veli Sipi Klemetinpoika oli maksanut sisarensa perintöosuuden. Kyseinen sisar lienee Yrjö Vilpunpojan toinen vaimo Riitta.

Sipi Klemetinpoika valitti talvikäräjillä 1675 varkaista markkinamatkalla Turussa. Sen ansiosta tiedämme Sipin kaupoista. Hän oli myynyt ruista, ohraa, voita, pellavaa ja humalaa ja ostanut parin kenkiä ja pullon mustetta. Osasiko Heimalassa joku kirjoittaa, vai veikö hän mustetta eteenpäin myytäväksi?

*

Sirkka-Liisa Rannan Tehinselän rantakylissä -kirjassa Heimalassa ennen isoavihaa ja sen jälkeen asuneiden keskinäinen sukulaisuus jää epäselväksi. Voi olla mahdollista arvata oikein pelkästään väestökirjanpidon perusteella, mutta tuomiokirjojen avulla päästään parempaan varmuuteen.

Ennen suuria nälkävuosia isäntänä oli Pauli Sipinpoika, niiden jälkeen hänen veljenpoikansa Yrjö Heikinpoika (k. 18.4.1746). Tähän asti on mahdollista päästä henkikirjojen avulla, mutta sitten eteenpäin pääsemiseksi tarvitaan tuomiokirjoja. Isonvihan jälkeen isännyys siirtyi Heikki Sipinpojan vävylle, Erkki Sipinpojalle. Tämä selviää talvikäräjien 1726 pöytäkirjasta. Tuolloin Kaarina Sipintyttären pojan tyttärenpoika Pauli Kallenpoika Sysmästä penäsi osuutta Heimalan perinnöstä. Koska Kaarina Sipintyttären poika oli nimeltään Yrjö Matinpoika, Kaarinan mies oli siis nimeltään Matti. Sopivaa pariskuntaa ei ole löytynyt Kuhmoisista. Ehkä jo Kaarina muutti Sysmään.

Paulin sanotaan olleen Palvalasta. Siellä ei ollut Pauli Kallenpoikaa, mutta siellä oli Pauli Laurinpoika (k. 4.10.1755). Hänen vanhempansa olivat Lauri Yrjönpoika ja Vappu, jonka isän nimeä ei valitettavasti ole merkitty luetteloon. Kaarina Sipintytär oli naimattomana kotona viimeksi 1656 ja Pauli syntyi arviolta 1682. Tähän väliin on vaikea saada mahtumaan kahta sukupolvea. Soiniemen Kurjen talossa oli vuodesta 1664 Matti ja Kaisa ja vuodesta 1693 nuori isäntä Yrjö Matinpoika. Nämä voisivat olla vuoden 1726 tuomiokirjassa mainitut Kaisa Sipintytär ja hänen poikansa Yrjö Matinpoika, mutta kaiken kaikkiaan nyt käytettävissä olevat tiedot eivät riitä osoittamaan, että Pauli Kallenpoika ja Pauli Laurinpoika olivat sama ihminen.

Samasta talvikäräjien pöytäkirjasta varmistuu, että edellisen isännän Yrjön isä oli Heikki Sipinpoika ja että Yrjön vaimo oli Kerttu Yrjöntytär. Yrjö Heikinpoika vihittiin vaimonsa kuoleman jälkeen toiseen avioon Kirsti Heikintyttären kanssa. Jäätyään leskeksi Kirsti muutti Sysmään ja avioitui torppari Matti Samuelinpojan kanssa. Yrjö Heikinpojan lapsista ei ole mitään merkintöjä sen paremmin henki- kuin kirkonkirjoissakaan. Ehkä yhtään Yrjön lasta ei selvinnyt täysi-ikäiseksi. Se voisi selittää miksi isännyys siirtyi sisaren miehelle.

Erkki Sipinpoika (s.n. 1695, k. 13.7.1768) oli ehkä Tapialan Myysälän nuorempia poikia. Tämä Myysälän suku on alun perin Vorikasta (ja siis eri sukua kuin yllä mainittu Yrjö Vilpunpoika Myysälän suku), mutta Erkin juurien esiin kaivaminen jääköön tuonnemmaksi. Myysälässä kastettiin 3.4.1695 vanhan isännän poika Erkki. Ajatusta sukuyhteydestä Myysälään tukee myös se, että Heimalan Erkin Sohvi-tyttären kummina oli kuudennusmies Perttu Sipinpoika Myysälä, Erkin oletettu isoveli. Kirkonkyläisiä ei juuri muuten suurijärveläisten kummeina ollut.

Erkki Sipinpojan lapsia olivat Sipi (s.n. 1721), Erkki (s. 1724), Yrjö (s.n. 1721, k. 22.9.1805), Arvi (s. 1730), Juho (s.n. 1732), Liisa (s.n. 1737), Sohvi (s. 26.3.1741), ja Anna Maria (s. 1.4.1745). Heimalan tila periytyi vanhimmalle pojalle. Pojista Yrjö avioitui vuonna 1759 Pörvälän Sohvi Eliaantyttären kanssa ja he asuivat sen jälkeen Päijälän Muurahaisessa (ks. ed. artikkeli).

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Suurijärven Heimala. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 1.5.2018.