tiistai, 8. toukokuu 2018

Tauko

PSSP on toistaiseksi tauolla. Uusia artikkeleita ehkä syksyllä. Toivotan kummallekin lukijalle hyvää kesää!

tiistai, 1. toukokuu 2018

Suurijärven Heimala

Suurijärven Heimalaan näyttää pätevän aiemmin ehdottamani säännönmukaisuus, jonka mukaan yksinäistalot pysyivät hyvin suvussa. Heimala ei tosin tarkkaan ottaen ollut aivan yksinäistalo; se ja Vinnilä Suurijärven vastarannalla muodostivat oman kylänsä. Heimala kulki maakirjojen alusta asti isältä pojalle, joten isäntiä voidaan luetteloida 1500-luvun puolivälistä kahden vuosisadan ajan vaikeuksitta. Vasta 1700-luvun taitteessa alkavat hankaluudet, mutta ne ovat voitettavissa.

Heimalan isäntiä olivat:

Pekka Ollinpoika -1545

Olli Pekanpoika 1546-1566

Erkki Ollinpoika

Martti Erkinpoika 1585 -

Klemetti Martinpoika 1636, vaimo Kirsti Matintytär

Sipi Klemetinpoika 1637 –1677, vaimo Kerttu

Heikki Sipinpoika 1681-93, vaimo Helga

Pauli Sipinpoika 1694

Yrjö Heikinpoika 1707-, vaimo Kerttu Yrjöntytär (k. 1733)

Erkki Sipinpoika 1726-, vaimo Kerttu Heikintytär (s.n. 1702, k. 19.4.1772)

Asutusluettelon mukaan Heimalassa asui kolme Klemetin poikaa: Sipi, Heikki ja Simo. Veljeksiä oli kuitenkin vielä kaksi lisää, yhteensä viisi. Sipi oli vanhin ja hänestä tuli seuraava isäntä. Kun talvikäräjillä 1667 vahvistettiin Klemetin perinnönjako, Sipin todettiin maksaneen neljälle veljelleen 18 hopeataalaria kullekin. Heikki oli tuolloin kuollut ja hänen leskensä oli nimeltään Aune Prusintytär.

Yksi veljeksistä oli ilmeisesti nimeltään Niilo. Vuonna 1653 Heimalassa oli sotilas Niilo Klemetinpoika. Häntä ei tosin mainita isännän veljeksi, mutta myöhemmin Niilo Niilonpoika oli aiheettomasti syytettynä salavuoteudesta setänsä tyttären Vappu Sipintyttären kanssa (kk 1674, tk 1675). Kyseessä oli kateellisen ihmisen perätön ilmianto. Kirkkoherra Martti Lyyra oli kuitenkin evännyt Niilolta ehtoollisen.

Simo Klemetinpoika meni ilmeisesti Hartolan Kumuun vävyksi. Hänen vaimonsa oli talon vanhin tytär Kaisa Eskontytär. Koska talossa ei ollut lainkaan poikaa, Simosta piti tulla seuraava isäntä (S kk 1665). Vuodesta 1678 isäntänä oli kuitenkin toinen vävy, Antti Simonpoika. Simo Klemetinpojan myöhempiä vaiheita en ole selvittänyt. Sivumennen on jännittävää havaita, että Kumu-nimi näyttää ilmestyvän Hartolaan samoihin aikoihin kuin Simo. Nimi on tietysti voinut olla käytössä jo aiemmin, vaikka sitä ei ole kirjattu asiakirjoihin.

Sipi, Heikki, Simo, Niilo. Entä viides Klemetin poika? Kenties hän oli se Risto Klemetinpoika, joka asui Heimalassa itsellisenä vaimonsa kanssa vuonna 1673 ja kuoli 1697. Klemetillä oli myös ainakin yksi tytär. Talvikäräjillä 1645 Yrjö Vilpunpoika (Myysälä) Tapialasta kertoi, että hänen vaimonsa veli Sipi Klemetinpoika oli maksanut sisarensa perintöosuuden. Kyseinen sisar lienee Yrjö Vilpunpojan toinen vaimo Riitta.

Sipi Klemetinpoika valitti talvikäräjillä 1675 varkaista markkinamatkalla Turussa. Sen ansiosta tiedämme Sipin kaupoista. Hän oli myynyt ruista, ohraa, voita, pellavaa ja humalaa ja ostanut parin kenkiä ja pullon mustetta. Osasiko Heimalassa joku kirjoittaa, vai veikö hän mustetta eteenpäin myytäväksi?

*

Sirkka-Liisa Rannan Tehinselän rantakylissä -kirjassa Heimalassa ennen isoavihaa ja sen jälkeen asuneiden keskinäinen sukulaisuus jää epäselväksi. Voi olla mahdollista arvata oikein pelkästään väestökirjanpidon perusteella, mutta tuomiokirjojen avulla päästään parempaan varmuuteen.

Ennen suuria nälkävuosia isäntänä oli Pauli Sipinpoika, niiden jälkeen hänen veljenpoikansa Yrjö Heikinpoika (k. 18.4.1746). Tähän asti on mahdollista päästä henkikirjojen avulla, mutta sitten eteenpäin pääsemiseksi tarvitaan tuomiokirjoja. Isonvihan jälkeen isännyys siirtyi Heikki Sipinpojan vävylle, Erkki Sipinpojalle. Tämä selviää talvikäräjien 1726 pöytäkirjasta. Tuolloin Kaarina Sipintyttären pojan tyttärenpoika Pauli Kallenpoika Sysmästä penäsi osuutta Heimalan perinnöstä. Koska Kaarina Sipintyttären poika oli nimeltään Yrjö Matinpoika, Kaarinan mies oli siis nimeltään Matti. Sopivaa pariskuntaa ei ole löytynyt Kuhmoisista. Ehkä jo Kaarina muutti Sysmään.

Paulin sanotaan olleen Palvalasta. Siellä ei ollut Pauli Kallenpoikaa, mutta siellä oli Pauli Laurinpoika (k. 4.10.1755). Hänen vanhempansa olivat Lauri Yrjönpoika ja Vappu, jonka isän nimeä ei valitettavasti ole merkitty luetteloon. Kaarina Sipintytär oli naimattomana kotona viimeksi 1656 ja Pauli syntyi arviolta 1682. Tähän väliin on vaikea saada mahtumaan kahta sukupolvea. Soiniemen Kurjen talossa oli vuodesta 1664 Matti ja Kaisa ja vuodesta 1693 nuori isäntä Yrjö Matinpoika. Nämä voisivat olla vuoden 1726 tuomiokirjassa mainitut Kaisa Sipintytär ja hänen poikansa Yrjö Matinpoika, mutta kaiken kaikkiaan nyt käytettävissä olevat tiedot eivät riitä osoittamaan, että Pauli Kallenpoika ja Pauli Laurinpoika olivat sama ihminen.

Samasta talvikäräjien pöytäkirjasta varmistuu, että edellisen isännän Yrjön isä oli Heikki Sipinpoika ja että Yrjön vaimo oli Kerttu Yrjöntytär. Yrjö Heikinpoika vihittiin vaimonsa kuoleman jälkeen toiseen avioon Kirsti Heikintyttären kanssa. Jäätyään leskeksi Kirsti muutti Sysmään ja avioitui torppari Matti Samuelinpojan kanssa. Yrjö Heikinpojan lapsista ei ole mitään merkintöjä sen paremmin henki- kuin kirkonkirjoissakaan. Ehkä yhtään Yrjön lasta ei selvinnyt täysi-ikäiseksi. Se voisi selittää miksi isännyys siirtyi sisaren miehelle.

Erkki Sipinpoika (s.n. 1695, k. 13.7.1768) oli ehkä Tapialan Myysälän nuorempia poikia. Tämä Myysälän suku on alun perin Vorikasta (ja siis eri sukua kuin yllä mainittu Yrjö Vilpunpoika Myysälän suku), mutta Erkin juurien esiin kaivaminen jääköön tuonnemmaksi. Myysälässä kastettiin 3.4.1695 vanhan isännän poika Erkki. Ajatusta sukuyhteydestä Myysälään tukee myös se, että Heimalan Erkin Sohvi-tyttären kummina oli kuudennusmies Perttu Sipinpoika Myysälä, Erkin oletettu isoveli. Kirkonkyläisiä ei juuri muuten suurijärveläisten kummeina ollut.

Erkki Sipinpojan lapsia olivat Sipi (s.n. 1721), Erkki (s. 1724), Yrjö (s.n. 1721, k. 22.9.1805), Arvi (s. 1730), Juho (s.n. 1732), Liisa (s.n. 1737), Sohvi (s. 26.3.1741), ja Anna Maria (s. 1.4.1745). Heimalan tila periytyi vanhimmalle pojalle. Pojista Yrjö avioitui vuonna 1759 Pörvälän Sohvi Eliaantyttären kanssa ja he asuivat sen jälkeen Päijälän Muurahaisessa (ks. ed. artikkeli).

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Suurijärven Heimala. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 1.5.2018.

tiistai, 24. huhtikuu 2018

Muurahainen Päijälänraitilla

Kuhmoinen oli kaksikeskuksinen jo keskiajalla. Noin kilometrin päässä kirkolta pohjoiseen sijaitsi Päijälän kylä, jonka läpi kulkevaa tietä nykyään sanotaan Päijälänraitiksi. Olen aiemmin kirjoittanut Päijälän Hukin ja Junterin talojen ja sukujen historiasta. Nyt on vuorossa Muurahainen raitin pohjoispäässä.

Muurahaisen talo sai vuonna 1667 uuden isännän ja emännän Jaakko Tuomaanpojasta ja hänen vaimostaan Kertusta. Jaakko Tuomaanpojan isä oli Kalholan Tuomas Yrjönpoika (isäntänä 1634-1665). Vuonna 1672 Jaakon veli Nuutti tuli Muurahaiseen yhtiömieheksi vaimonsa Vappu Matintyttären kanssa. Kolmas veli Risto Tuomaanpoika jatkoi Kalholan isäntänä isänsä jälkeen. Samoja Kalholan veljeksiä oli myös Junterin Perttu Tuomaanpoika (kk 1687).

Nuutti Tuomaanpojalla oli ainakin kolme tytärtä, joista Elina asui 1750 Arrakoskella (sk 1750). Kenties hän oli sama Elina, joka eli vuonna 1727 nuorena leskenä Päijälässä ja jota kehotettiin syyskäräjillä hankkimaan palveluspaikka.

Jaakko Tuomaanpojalla oli pojat Matti ja Yrjö. Matti oli ilmeisesti se Matti Jaakonpoika, joka oli talvella 1682 käräjillä Heikki Laurinpojan (Hukki) ja tämän äidin Kaarina Simontyttären puukottamisesta. Heikki ja Kaarina selvisivät haavoilla. Matti joutui maksamaan parturin palkan – parturille kuului tuolloin myös haavojen sidonta.

Kenties samoja veljeksiä oli myös Elias Jaakonpoika, joka oli Väkkärän (nykyään Vekkaila) isäntä Petter Boux'n jälkeen vuodesta 1691. Läänitysherra Fabian von Adrikasin entinen vouti Boux oli yrittänyt tehdä Väkkärästä ratsutilan huonolla menestyksellä. Elias ja Boux kuolivat kumpikin suurena nälkävuonna 1697. Väkkärä joutui kersantin virkataloksi, mutta Eliaan suku ei sammunut, vaan tilalla asui 1700-luvulla hänen jälkeläisiään. Muurahaisen Jaakko Tuomaanpoika olisi lähin vaihtoehto Eliaan isäksi. Vaikka Väkkärä ja Muurahainen olivat maakirjassa eri kylää, ne olivat maantieteellisesti lähinaapureita. Valitettavasti sukulaisuuden varmentavaa tietoa ei ole löytynyt.

Matti ja Yrjö Jaakonpoika sopivat kesällä 1698 tilavaihdosta siten, että Matti muutti Suurijärven Vinnilästä Muurahaiseen ja Yrjö puolestaan Vinnilään. He olivat nimittäin äitinsä puolelta Vinnilän sukua. Tämän avulla voidaan päätellä, että Jaakko Tuomaanpojan vaimo oli Vinnilän Kerttu Sipintytär.

Muurahaisen pojista Yrjö kulutti elämänsä käräjöintiin niin että pirttiviljelmä jäi hoitamatta. Yrjö riiteli vuosia Vinnilän tilan omistuksesta edellisen isännän tyttärien ja näiden miesten kanssa. Lopulta Vinnilä jäi Liisa Matintyttärelle ja Petteri Simonpojalle, jonka isä oli kupariseppä Pihlajalahden Seppälästä. Yrjö muutti Tapialaan ja kuoli siellä vailla rintaperillisiä. Hänen leskensä Maria Vilpuntytär jatkoi käräjöintiä vielä isonvihan jälkeen. Yrjö jätti omaisuutensa toisen serkkunsa Maria Matintyttären miehelle Hermannille ja sekin aiheutti käräjäreissun vuonna 1726. Tästä olen kertonut Pukkalaa käsittelevässä artikkelissa.

*

Matti Jaakonpoika puolestaan oli koko ikänsä erilainen ja poistui elämästä omatoimisesti. Matti oli naimisissa Kaarina Erkintyttären kanssa ja heillä oli poika Yrjö (s.n. 1699, k. 21.5.1775), joka jatkoi Muurahaisen isäntänä.

Matti Jaakonpoika herätti vielä kuolemansa jälkeen suurta huomiota paikkakunnalla. Hän katosi 1740-luvun puolivälissä, ollessaan noin 80-vuotias. Kesällä 1755 sudenpesää etsivät pojat löysivät hänet. Luuranko roikkui isossa kuusessa kahden neljännespeninkulman eli noin viiden kilometrin päässä kylästä. Paikka lienee ollut jossain Päijälän luoteispuolella, joka oli silloin asumatonta metsäseutua.

Lautamiehet Juho Rekonpoika (Kopola) Päijälästä ja Juho Heikinpoika (Kauppila) Äkämäestä olivat oikeuden kuultavina, kun Matin kuolinsyytä selvitettiin. Matin kerrottiin olleen nuorena uhkarohkea. Matti oli myöhemminkin kiivasluonteinen. Hänen kerrottiin usein riidelleen miniänsä ja lastensa kanssa ja hyökkäilleen näiden kimppuun jonkun astalon kanssa, mutta todistajat kiistivät, että hänen ymmärryksessään olisi ollut vikaa.

Syksyllä 1744 Matti oli yrittänyt hukuttautua, mutta hänet oli saatu kiskottua kuiville. Mikonpäivän tienoilla hän oli puukottanut itseään rintaan. Seuraavana vuonna hän oli poistunut kotoaan eikä palannut enää koskaan. Synkässä korpikuusikossa hän sai kenenkään häiritsemättä toteuttaa köyttä käyttäen sen mikä ei ollut veden tai teräaseen avulla onnistunut.

Oikeus katsoi Matin riistäneen oman henkensä täydessä ymmärryksessä ja määräsi pyövelin hautaamaan luut metsään.

*

Dramaattiset tapahtumat Muurahaisessa eivät loppuneet tähän. Matin pojanpoika Heikki Yrjönpoika kuoli seuraavana vuonna vain 22-vuotiaana. Seuraavilla syyskäräjillä Heikin leski Vappu Tuomaantytär vaati puolta talosta tai vaihtoehtoisesti vuoden ja neljän kuukauden piianpalkkaa apeltaan Yrjöltä. Yrjö kiisti luvanneensa Heikille osan talosta. Hänellä oli tiemmä muitakin lapsia. Palkkavaatimukseen Yrjö vastasi, ettei hän ollut ottanut Vappua piiaksi vaan miniäksi.

Vappupa veti esiin kenttävääpeli Tauben todistuksen, jossa Taube kertoi Vapun ja Heikin häissä kuulleensa Heikille luvatun Muurahaisesta maata. Aatelismiehen todistus ei kuitenkaan auttanut. Koska Muurahainen oli kruununtila, käräjillä ei voitu ottaa sen omistukseen kantaa. Ja koska palkkavaatimus oli maavaatimuksen kanssa vaihtoehtoinen, siitäkään ei voitu päättää mitään. Vapulle ei jäänyt edes luuta kouraan.

Seuraavalla vuosikymmenellä Muurahaisen talossa asui uusi perhe. Yrjö Matinpoika eli viimeiset vuotensa itsellisenä ja kuoli kirkonvaivaisena. Kokonaan suku ei kuitenkaan Muurahaisesta hävinnyt. Yrjön tytär Katariina (s. 1725) ja vävy Petteri Petterinpoika asuivat vuodesta 1757 Muurahaisen puolikkaassa eli Nuutissa. Sitä ennen he olivat asuneet Pussin lampuotitilalla. Vaikka Muurahaisen taloa ei ollut aiemmin virallisesti jaettu, sitä viljeli jo 1600-luvun lopulla yhtiömiehinä kaksi veljestä. Nuutin talo lienee saanut nimensä Nuutti Tuomaanpojasta, joka oli toinen näistä yhtiömiehistä. Yrjö Matinpojalla oli myös tytär Maria, jonka puoliso oli saman kylän Yrjö Mikonpoika Leissala, vanhemmat tyttäret Vappu (kotona 1726) ja Sohvi (kotona 1732) sekä poika Matti. Matin vaimo Kerttu Heikintytär kuoli nuorena vuonna 1754, eikä Matin myöhemmistä vaiheista ole toistaiseksi tietoa.

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Muurahainen Päijälänraitilla. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 24.4.2018.

tiistai, 17. huhtikuu 2018

Pukkalasta Junteriin

Pukkalan eli Lukkarin talo Kuhmoisten Tapialan kylässä on merkitty maakirjaan vuodesta 1594. Sen isäntä Tuomas Niilonpoika valitti kesällä 1611, että kappalainen oli pahoinpidellyt häntä lyömällä ja tukasta kiskomalla. Talo sai ilmeisesti nimensä siitä, että Tuomas toimi lukkarina. Pukkalan isäntiä olivat:

Tuomas Niilonpoika 1594-1599, 1607-1627

Heikki Tuomaanpoika 1628-1672, vaimo Kerttu Pietarintytär

Lauri Heikinpoika 1644-50, 1673-1682, vaimo Vappu

Risto Laurinpoika 1683

Yrjö Laurinpoika 1684-93, vaimo Sohvi

Kalle Yrjönpoika 1694, 1707-, vaimo Liisa

Heikki Tuomaanpojasta on säilynyt hieman enemmän tietoja kuin isästään. Syyskäräjillä 1640 hänen mainittiin muuttaneen uudelle tontille. Heikki oli pitkään lautamiehenä. Vuonna 1667 vahvistettiin hänen viimeinen tahtonsa. Siinä mainitaan kolme lasta: Pukkalan nuori isäntä Lauri Heikinpoika, pikkuveli Simo, joka oli Venttolan isäntä vuodesta 1654, ja tytär Kerttu.

Pukkalan testamenttia käsiteltiin seuraavan kerran talvella 1684. Yrjö Laurinpojalle jäi muun muassa isän viinapannu. Lisäksi mainittiin Laurin pojat Risto ja Elias sekä tyttären mies Jaakko Simonpoika. Kyseessä oli ilmeisesti Saksan talon Jaakko Simonpoika, joka kuoli nälkään 1690-luvulla. Hänen vaimonsa nimi oli Sohvi ja myös Pukkalassa oli sopivasti sen niminen tytär vuonna 1673.

Yrjö Laurinpojan perinnönjaosta ei ole löytynyt asiakirjoja, joten hänen kaikkia perillisiään ei ehkä tunneta. Asutusluettelossa mainitaan Tuomas (1691) ja Kalle (1694). Lisäksi talvikäräjillä 1752 mainittiin Erkki Kallenpojan tädit eli Kalle Yrjönpojan sisaret Maria ja Kerttu Yrjöntytär. Kerttu oli Suurijärven Heimalan vanhaemäntä (k. 1733) ja Maria (k. 1733) eli ilmeisesti naimattomana samassa paikassa.

Kalle Yrjönpojan lapsista tunnetaan kirkonkirjojen kastettujen luettelon perusteella Yrjö, Juho ja Aune (kaikki kastettiin kerralla 28.12.1691), Erkki (kastettiin 27.4.1693), Simo (kastettiin 13.10.1695) ja Martti (kastettiin 30.10.1698).

Vuoden 1710 kieppeillä Pukkala näyttää joutuneen Vinnilän Yrjö Jaakonpojan haltuun. Yrjö Jaakonpoika testamenttasi Pukkalan serkkunsa Marian, Vinnilän edellisen omistajan tyttären miehelle Hermanni Matinpojalle (kk 1726). Yrjö Jaakonpoikaa itseään ei ole missään vaiheessa merkitty Pukkalan isännäksi, eikä muutakaan tietoa tilan siirtymisestä hänelle ole löytynyt. Se kuitenkin tiedetään, että talvikäräjillä 1711 esiintyessään Yrjö asui Tapialassa, samoin hänen leskensä myöhemmin. Ehkä Yrjö oli Tapialaan muuttaessaan jo niin iäkäs, ettei häntä henkikirjattu. Yrjö Jaakonpojan tausta ja elämä, josta niin huomattava osa kului oikeustaisteluun Vinnilän talosta, ettei pirttiviljelykselle jäänyt lainkaan aikaa, ansaitsee oman tarinansa.

Talvikäräjillä 1765 esitettiin toisenlainen totuus Pukkalasta. Eronnut ruotusotamies Matti Simonpoika Ansenlig kertoi, että hänen äitinsä isä Kalle Yrjönpoika Lukkari oli luovuttanut Lukkarin talon Hermanni Matinpojalle sillä ehdolla, että Hermanni elättää Kallen tämän kuolemaan saakka ja että Hermannin poika ja Anna Kallentytär menevät naimisiin. Ansenligin mukaan Hermanni ei kuitenkaan noudattanut sopimusta, vaan hääti Kallen eikä antanut poikansa kihlata Annaa.

Kruunun tulkinnan mukaan Lukkari oli ollut kruununtila jo vuodesta 1708 ja Hermanni oli ottanut aution tilan viljelykseen. Hermanni sai verovapaita vuosia vielä isonvihan jälkeen 1720-luvulla. Kruunun mukaan edellinen omistaja oli Laurin Juhonpoika, mikä ei edes kruunun omien luetteloiden mukaan pidä paikkaansa! Matin tiedot perustuivat siihen, mitä hän oli tapahtuma-aikaan alle 10-vuotiaalta äidiltään kuullut, joten ei ole ihme, jos tiedot olivat hatarat. Oikeassa Matti kuitenkin oli ainakin silloin, kun hän väitti itsepintaisesti, että edellinen omistaja ei ollut Lauri Juhonpoika. On vaikea sanoa, missä vaiheessa virhe on tapahtunut, varmaa on vain ettei kyseessä ollut käräjäkirjurin virhe. 1700-luvun alussa tapahtui monenlaista hämäräperäistä ja talojen asukkaat vaihtuivat tiuhaan. Pukkala ei ollut ainoa, jonka omistuskysymystä käsiteltiiin sukupolvia ja vuosikymmeniä myöhemmin. Kruunu asettui kuitenkin nykyisen asukkaan puolelle, eikä Matti Ansenlig saanut Pukkalan taloa, vaan hänet määrättiin maksamaan neljä hopeataalaria vastapuolen oikeudenkäyntikuluina. Kruununpalvelija syytti Mattia lisäksi aiheettomasta oikeudenkäynnistä ja vaati korvauksia, mutta nämä vaatimukset oikeus hylkäsi perusteettomina. Pian tämän jälkeen Matti perheineen muutti Sysmään.

Talvella 1758 Maria Simontytär vaati Pukkalan vanhalta emännältä edesmenneen äitinsä Anna Kallentyttären piianpalkkaa 15 vuodelta. Hänkään ei onnistunut pyrkimyksessään. Se kävi kuitenkin selväksi, että Annan lapsilla oli kaunaa Pukkalan uusia omistajia kohtaan. Maria oli päässyt emännäksi Päijälän Nihtilään.

Vaikka Ansenligin perhe ei menestynyt käräjillä saamme joka tapauksessa Matin aktiivisuuden ansiosta lisätä Lukkarin lapsiin Anna Kallentyttären (s.n. 1700, k. 18.5.1753), joka asui 1730-50-luvulla Tehin Tapanilassa. Tehin Tapanilassa oli 1730-luvulla myös Aune Kallentytär, joka muutti sieltä Junteriin. Voi olla, etteivät tässäkään ole vielä kaikki Kallen lapset. Toisaalta osa lapsista on voinut kuolla varhain. Keskityn lopuksi Erkkiin, jonka vaiheet tunnen parhaiten.

Pukkalan Erkki Kallenpojasta tuli ilmeisesti Päijälän Junterin talon isäntä. Tähän kuvioon sopii hyvin se, että vanhimmassa säilyneessä rippikirjassa on 1730-luvulla Junteriin merkitty Aune Kallentytär – Erkin oletettu sisar – ja hänen kohdalleen huomautus tienar i Puckala.

Junterin isäntä Perttu Ristonpoika kuoli vuonna 1713 (tk 1746). Erkki Kallenpoika meni Junteriin puuskaksi, eli hän oli leskiemäntä Maria Heikintyttären toinen mies (sk 1745). Junterin emäntä Maria Heikintyttärestä (s.n. 1688, k. 15.5.1744) tiedetään toistaiseksi vain, että hänen isoäitinsä oli Hyrkkölästä, Heikki Prusinpojan tytär (tk 1748). Marialla oli lapsia ensimmäisestä avioliitosta. Lapsipuolet käräjöivät Erkki Kallenpojan kanssa perinnöstä Marian kuoleman jälkeen 1745-46. Omaisuudesta tehtiin tarkka laskelma, mutta lapsipuolet eivät olleet tyytyväisiä, vaan väittivät omaisuuden arvioidun liian pieneksi. Riitaa aiheutti erityisesti hopeasormus, jonka äiti oli antanut Erkki Erkinpojalle tämän mennessä kihloihin. Lisäksi tytärpuoli Maria Pertuntytär vaati Erkki Kallenpojalta piianpalkkaa. Erkki kiisti palkkavaatimuksen vedoten muun muassa siihen, että Maria oli saanut kotoa vaatetuksen.

Junteri sijaitsi alunperin Päijälän kylässä kirkonkylän pohjoispuolella. Kun se jaettiin, Takalaksi kutsuttu osa jäi kylään ja toinen puolikas siirrettiin 1800-luvun taitteessa nykyisen vt 24:n varteen Patavedelle. Sarvataipaleen torppa oli perustettu jo 1750-luvulla kylän takamaalle metsänvartijan torpaksi.

Erkki Kallenpoika oli pitkäaikainen lautamies. Hän kuoli 28.3.1764. Myös Erkin kuoleman jälkeen oli tulla oikeusjuttu. Sarvataipaleen silloinen torppari Yrjö Erkinpoika haastoi veljensä Erkin, mutta asia sovittiin käräjien ulkopuolella ja sopimus luettiin syyskäräjillä 1767. Yrjö sai 60 taalaria rahaa ja kolme tynnyriä viljaa.

 

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Pukkalasta Junteriin. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 17.4.2018.

 

tiistai, 10. huhtikuu 2018

Ylösnousemus Vesijaolla

Riitta Vilpuntytär ei noussut haudasta, vaan hänet nostettiin. Mikä johti haudan avaamiseen?

Pälsilän emäntä Riitta Mikontytär Kuhmoisista valitti talvikäräjillä 1652, että hänen muuten terve ja reipas tyttärensä oli kuollut yllättäen eräänä yönä kesällä 1650 ja haudattu ilman pappia. Riitan mielestä hänen vävynsä Matti Antinpoika Vesijaolta oli aiheuttanut vaimonsa kuoleman. Epäilyjen herättyä hauta oli avattu ja ruumis nostettu ylös ja tutkittu.

Matti vannoi jumalan nimeen olevansa syytön. Matin mukaan avioliitto oli ollut onnellinen. He eivät ainoastaan olleet saaneet lasta, vaan myös rakastaneet toisiaan ja olleet kaikin tavoin toisilleen mieliksi. Mutta Matin kertomuksen mukaan vaimo ei ollut niin terve kuin hänen äitinsä väitti. Matin mukaan Riitta Vilpuntytär oli edellisenä talvena saanut neljä kaatumatautikohtausta. Kuolinyönsä iltana he olivat menneet aittaan (cammioon) nukkumaan, kuten maalaisilla oli kesällä tapana. Riitta oli äkkiä noussut Matin vierestä ja mennyt ulos. Tultuaan takaisin sisään Riitta oli valittanut äänekkäästi ja pyytänyt apua.

Matti oli pelästynyt ja juossut hakemaan sisaruksiaan apuun. Apuväen tullessa Riitta oli kaatunut ja maannut lattialla vapisten ja suustaan ja nenästään veristä vaahtoa valuen. Mitään ei ollut tehtävissä vaan Riitta nukkui pois.

Tapana oli haudata ruumis heti seuraavana päivänä. Koska sen paremmin kirkkoherra kuin kappalainenkaan ei ollut tuolloin kotona, Riitta oli haudattu ilman pappia.

Markus Antinpoika (Lonka) ja Sipi Matinpoika (Lamberi?) todistivat, että Matin vaimo oli voinut huonosti jo ennen kuolemaansa. Hän oli esimerkiksi joutunut keskeyttämään työnsä ja menemään lepäämään.

Ruumiin tutkimisen suorittivat Mikkolan Hartvik Mikonpoika ja Saksalan Krister Klaunpoika sekä Heikki Jaakonpoika Osoilasta. Toimitus herätti suurta huomiota, mutta muuta väkeä ei päästetty yhtä lähelle. Ruumiin rinnoissa oli mustia jälkiä ja kasvoilla oli nenästä ja suusta valunutta vaahtoa ja verta. Todistajia pyydettiin arvioimaan, olisiko pahoinpitely voinut aiheuttaa jäljet, mutta he kiistivät. Todistajien mielestä niin pienet mustelmat eivät olisi voineet aiheuttaa kuolemaa. Matin mielestä mustelmat olivat syntyneet Riitan kaatuessa eteenpäin.

Lopuksi todistajilta kysyttiin Matin ja Riitan avioliitosta. Markus Antinpoika, joka ei ollut sukua Matille, todisti, että Matti ja Riitta eivät olleet riidoissa saati tapelleet. Sipi Erkinpoika Auttoisilta ja Sipi Matinpoika Vesijaolta vahvistivat tämän.

Tuomiolauselmassa todettiin Riitta Vilpuntyttären sairastaneen kaatumatautia. Matti puolestaan oli oikeuden mielestä osoittanut sellaista rakkautta ja velvollisuudentuntoa kuin aviopuolisot ovat toisilleen myötä- ja vastamäessä sitoutuneet osoittamaan. Ruumiissa havaittuja jälkiä voitiin pitää kuolleelle ruumiille tyypillisinä löydöksinä. Lopuksi kirjattiin se oikeusperiaate, että epävarmassa tapauksessa on parempi vapauttaa syyllinen ja jättää asia jumalan tuomittavaksi kuin kiusata syytöntä. Matti vapautettiin kaikista syytteistä.

Riitta Mikontytär oli vaatinut myös tyttärensä lasta, vaatteita ja myötäjäisiä takaisin, mutta näihin vaatimuksiin oikeus ei ottanut kantaa.

Kyseessä lienee ollut Hakian talo, vaikkakin Matin vaimo Riitta on merkitty henkikirjaan vielä 1653! Vaimon nimi vaihtuu Mariaksi vasta 1680. Joko Matilla oli kaksi Riitta-nimistä vaimoa, tai henkikirjassa on väärä nimi 30 vuoden ajan. Sukututkimuksen kannalta mielenkiintoista onkin se, että ainakin Matin vanhimmalla lapsella on eri äiti kuin muilla, mitä ei ole helppo nähdä henkikirjasta. Matin vanhimmat lapset olivat Kirsti (henkikirjassa 1669-), ja Heikki (1675-), josta tuli seuraava isäntä.


Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Ylösnousemus Vesijaolla. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 10.4.2018.