perjantai, 18. tammikuu 2019

Ottopojat

Maantapa niin perintö- kuin kruununtiloillakin oli, että talon vanhin poika jatkoi tilanpitoa isänsä jälkeen. Laki se ei kuitenkaan ollut, vaan säännöstä on merkittäviä poikkeuksia. Joskus vanha isäntä poikkesi esikoisoikeudesta vävyn tai nuoremman lapsen eduksi omasta halustaan, joskus pakosta, joskus harvoin ei ollut edes vävyä jatkajaksi.

 

Ennen kansaneläkettä lapset olivat talonpojan ainoa vanhuuden turva. Ainoa keino päästä eläkkeelle oli toteuttaa sukupolvenvaihdos. Jos aikuisikään hengissä selvinneitä lapsia ei ollut, tai lapsista ei syystä tai toisesta ollut tilan jatkajiksi, vanhenevaa talonpoikaa ja hänen puolisoaan odotti luisuminen agraariyhteisön alimmalle tasolle. Sen kohtalon välttämiseksi perillinen otettiin tarvittaessa vaikka mistä. Hätätilassa vaikka naapurista. Niinhän lapsettomat kuninkaatkin tekivät.

 

Vieraan ottaminen perilliseksi voi johtaa tilanteeseen, jota sukututkijan on pelkän asutusluettelon perusteella mahdoton ymmärtää. Isäntälinja näyttää katkeavan sattumanvaraisesti.

 

Kerroin aiemmin Päijälän Hyrkkölän Klemetti Mikonpojasta, joka teki 1600-luvun puolivälissä syytinkisopimuksen lammilaisen Tuomas Klemetinpojan kanssa. Samoihin aikoihin tehtiin muitakin samanlaisia sopimuksia.

 

Padasjoen syyskäräjillä vuonna 1666 todistettiin, että Esko Eskonpoika (Puukila) Lästilästä oli ottanut Pekka Luukkaanpojan perillisekseen. Pekka oli siten sukulunastukseen oikeutettu. Eskolla ei nimittäin ollut elossa kuin yksi tytär, joka oli kehitysvammainen ja vielä lisäksi mykkä. Eskolla oli ollut poikakin, Pauli, mutta henkikirjan mukaan hänellä oli kaatumatauti (epilepsia?) ja hän lienee kuollut noin 1644. Pekka olikin Puukilan isäntänä vuodesta 1653 ja Puukila periytyi aikanaan hänen jälkeläisilleen.

 

Täysin vieras Pekka ei ollut. Hän oli Eskon sisarenpoika. Pekan vanhemmat olivat Luukas Erkinpoika Muurila ja Anna Eskontytär (tk 1659).

 

Merkillisempi tapaus oli Padasjoen Alhossa. Vilppu Vilpunpoika ilmoitti vuoden 1640 syyskäräjillä ottaneensa Pauli Erkinpojan perillisekseen tavanomaisin syytinkiehdoin – ruoka ja vaatetus kuolemaan saakka. Syyksi ilmoitettiin se, ettei Vilpulla ja hänen vaimollaan ollut lapsia tai muita perillisiä. Henkikirjassa on kuitenkin vuodesta 1634 Pauli Vilpunpoika, jonka on merkitty olleen (isännän) poika.

 

Pauli Vilpunpoika esiintyi myös muutamilla käräjillä 1640-luvulla. Esimerkiksi vuonna 1648 hän valitti Padasjoen kirkkoherran riehuneen päissään hänen talossaan ja kiskoneen häntä ja hänen vaimoaan tukasta, josta kirkkoherraa sitten sakotettiin. Vuonna 1649 isännäksi on merkitty Pauli Rekonpoika ja sitten hänkin häviää. Seuraavina vuosina isäntänä on Perttu Simonpoika (paitsi 1652 Perttu Vilpunpoika).

 

Pauli Vilpunpoika voisi tietysti olla Vilpun veli. Hän olisi kuitenkin perillinen, mikä olisi ristiriidassa pöytäkirjan kanssa. Todennäköisemmin ehkä Paulin isän nimi on väärin. Tämä esimerkki osoittaa joka tapauksessa, miten huteralla pohjalla pelkkiin henkikirjoihin perustuva päättely voi olla. Varsinkin kirkonkirjojen takaisella ajalla kaikki mahdollinen lisätieto on tarpeen. Lähinnä lisätietoa saa käräjäpöytäkirjoista. Nekään eivät toki ole virheettömiä. Mitä useampi riippumaton lähde on käytettävissä, sitä parempi.

perjantai, 11. tammikuu 2019

Valkialasta Sammalistoon

Eräs Yrjö Matinpoika tuli Valkialaan erään tilan isännäksi vuonna 1624. Tilalla ei ole luetteloissa erillistä nimeä.

Kuka ja mistä Yrjö oli?

Kuttila jaettiin 1500-luvun lopulla – ilmeisesti vävylle oma tila – mutta jako jäi lyhytaikaiseksi. Vuonna 1607 silloinen toisen Kuttilan isäntä menetti tilansa ja muutti 1,5 peninkulman päähän kylästä. Saman vuoden autiotilojen tarkastusluettelossa kuitenkin mainitaan hänen suunnitelleen paluuta kylään. Päijälän isäntien joukosta häntä ei löydy. Ehkäpä hän oli tämä Valkialan uusi asukas? Tämä on kuitenkin toistaiseksi vain tutkimusoletus. Nimi on yleinen, joten pelkän maakirjan perusteella ei voida päätellä ovatko Kuttilan ja Valkialan Yrjö yksi ja sama mies.

Yrjön jälkeen hänen jälkeläisensä asuivat samalla tilalla vuosisadan loppuun saakka:

Yrjö Matinpoika, isäntänä 1624-1637

Klemetti Yrjönpoika, vmo Riitta, 1638-1656

Martti Klemetinpoika, I vmo Vappu, II Maisa, 1662-1687

Heikki Klemetinpoika, vmo Malin yhtiömies 1691


Simo Heikinpoika, I vmo Sohvi Ristontr, II Liisa Tuomaantytär, Sammaliston torppari ? - 1738

Yrjö Heikinpoika, vmo Maria Simontytär 1739-

Vuoden 1638 kesäkäräjillä Klemetti Yrjönpoika ilmoitti haluavansa ottaa viljelykseen 3 äyrin autiotilan, koska hän on perillinen. Martti Klemetinpoika ja Kuttilan Erkki Erkinpoika riitelivät eräästä niitystä kesällä 1671. Ehkä sekin hieman tukee ajatusta Martin suvun liittymisestä Kuttilaan.

Olen jo aiemmin Väkkärän yhteydessä esittänyt, että Simo Heikinpoika oli Heikki Klemetinpojan poika (Nieminen 2018). Joka tapauksessa Simon isännyys Valkialassa jäi lyhyeksi ja hän muutti perheineen kauas takamaalle Sammaliston torppaan. Sammalisto eli Köntti sijaitsi Jämsän rajaseudulla Päijälästä katsoen Isojärven takana. Simo Heikinpoika kuoli 1730-luvun lopulla.

Seppo Suvanto kirjoitti Kuhmoisten historiassa seuraavasti:

”Eräät jämsäläiset todistivat v. 1795 torppari Yrjö Eliaanpoika Köntin pyytäminä Valkialan ensimmäisestä uudisraivauksesta seuraavaa: Kuningas Kaarle XI:n aikana (1660-97) oli Valkialan Pussin kruununtilan isäntänä eräs Simo niminen mies, joka meni talon puolesta sotaan, kohosi siellä aliupseeriksi ja sai virkatalokseen Äijälän kersantinpuustellin sekä erikoisesta uskollisesta palveluksestaan Pussin sen alaisena verovapaana tilana. Mutta sitten Simo kaatui sodassa ja seuranneen isonvihan aikana hänen poikansa Simo ja vävynsä Yrjö pakenivat Valkialan kaukaiselle Köntinsydänmaan ulkopalstalle ja raivasivat sinne koskemattomaan metsään Köntin eli Sammaliston torpan.” (Suvanto 1965: 190-191)

Sammalistossa oli kyllä Yrjö-niminen vävy, mutta hänen appiukkonsa ei ollut kirkonkirjojen mukaan Simo Simonpoika, vaan Simo Heikinpoika. Valitettavasti sitä tuomiokirjaa, johon yllä olevassa lainauksessa viitataan, ei ole digitoitu, joten nyt ei ole mahdollista sanoa missä kohtaa on tapahtunut virhe. Joko todistajat ovat muistaneet nimen väärin, tai kirjuri on kirjannut sen väärin, tai historian kirjoittaja on kopioinut sen väärin. Lisäksi vävy Yrjö Heikinpoika näyttää syntyneen isonvihan kynnyksellä, joten hän ei ole paennut appensa mukana. Ei olisi mikään ihme, jos noin 100 vuotta vanhoissa muistitiedoissa olisi epätarkkuuksia.

Voinemme kuitenkin päätellä, että Yrjö Matinpojan luettelossa ilman nimeä oleva tila on se, jota myöhemmin sanottiin Pussiksi. Petter Boux, jonka sukunimestä Pussi ilmeisesti tulee, on todella merkitty sen isännäksi 1680-luvun puolivälissä. Isännän veli Heikki Klemetinpoika hävisi henkikirjasta vuoden 1691 jälkeen, mutta mihin hän hävisi, ei ole tiedossa. Hänen vaimoonsa ei viitata leskenä vaan edelleen vaimona. Hyvinkin mahdollista on, että hän lähti talon puolesta sotaan, mutta miten hänet siitä palkittiin, on eri asia. Todistajien kertomus voi olla sukuhistoriallisesti oikeilla jäljillä, vaikka yksityiskohdissa olisikin epätarkkuuksia.


Päijälänraitin päätteeksi

Syksyn ja alkutalven aikana olen käsitellyt talo talolta Päijälän kyläkuntaa noin vuosina 1550-1750. Joissain taloissa on edetty hieman pidemmälle kuin toisissa. Olen pyrkinyt löytämään jokaisesta talosta ainakin jotain uutta sanottavaa. Joukosta puuttuu kaksi taloa, joiden asukas muutti jo 1500-luvulla pois kylästä, yksi Pihlajalahdelle ja toinen Leppäkoskelle. Leppäkosken talon ympärille rakentui myöhemmin kokonainen kylä, jota nykyään kutsutaan Päijäläksi. Toisaalta otin mukaan myös raitin välittömässä läheisyydessä sijainneet Valkialan ja Kaukolan, vaikka ne maakirjoissa erotettiinkin omiksi ”kylikseen”. Pääpaino on ollut tutkijalle vaikeassa 1700-luvun taitteessa. Joissain taloissa tähän ajanjaksoon on saatu käräjäpöytäkirjoista lisäselvyyttä, mutta ei kaikissa. Osa ongelmista ei koskaan ratkeakaan.

Lähteiden käytöstä

Talokohtaisissa artikkeleissa tarkastelun pohjaksi on otettu isäntäluettelo, joka on pääpiirteissään Suomen Asutuksen yleisluettelosta (SAY). Epäselvissä tapauksissa ja kriittisissä pisteissä olen tarkastanut tiedot alkuperäisistä maa- tai henkikirjoista. Talojen kaikkien muiden asukkaiden nimien luettelemista näissä artikkeleissa en ole pitänyt tarpeellisena, kun alkuperäinen luettelo on helposti verkosta saatavissa. SAY-luetteloon ja kirkonkirjoihin en ole viitannut joka kerta erikseen. Sen sijaan viittaukset käräjäpöytäkirjoihin ovat tarkkoja (lukuunottamatta mahdollisia virheitä). Pitääkseni viittaukset lyhyinä, en ole maininnut pöytäkirjan sivunumeroa. Alkuperäistä pöytäkirjaa tarvitsevaa suosittelen käyttämään digihakemistoa.


Kiitokset

Kuttilan suvun tutkija Veikko Mattila osoitti minulle erään keskustelun yhteydessä Kuttilan olleen jaettuna 1600-luvun taitteessa ja ajatus siitä että Kuttilan ja Valkialan Yrjö Matinpoika olisivat yksi ja sama henkilö, syntyi keskustelun seurauksena.


Kirjallisuus

Nieminen JK (2018) Könssi, Väkkärä – paljon kysymyksiä. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.


Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Valkialasta Sammalistoon. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 11.1.2019.

perjantai, 4. tammikuu 2019

Kalhola

Kalhola ilmaantui maakirjaan erillisenä tilana vasta 1600-luvun alussa, eikä ole tietoa, mistä ensimmäinen isäntä oli peräisin. Suku ilmeisesti vaihtui jo parinkymmenen vuoden päästä. Isäntinä olivat:

Matti Pekanpoika 1609-

Matti Matinpoika 1620-

Tuomas Yrjönpoika, vmo Marketta 1634-1665

Risto Tuomaanpoika, I vmo Sohvi II Maisa 1666-1687

Pekka Ristonpoika, vmo Vappu 1691-

Yrjö Yrjönpoika 1705-1708

Erkki Yrjönpoika 1710

Yrjö Heikinpoika, yhtiömies

Keväällä 1687 sattui Kuhmoisten historiassa selostettu jyvävarkaus (kk 1687; Suvanto 1965: 158-159). Junterin isäntä Perttu Tuomaanpoika oli yllättänyt Kalholan Risto Tuomaanpojan kymmenysaitalta. Risto oli vannottanut Perttua olemaan hiljaa ja antanut tälle kolme kappaa viljaa. Perttu joutui korvaamaan saamansa ja sittemmin myymänsä viljan. Risto sai 40 markan sakot ja kirkkorangaistuksen (sk 1688). Samasta pöytäkirjasta käy myös ilmi, että Kalhola sijaitsi Päijälän rajalla. (kk 1687.)

Samoilla vuoden 1687 kesäkäräjillä Riston veli Erkki vaati osuuttaan talosta. Hän oli palvellut veljensä puolesta nihtinä 15 vuotta, mutta nyt vapautunut sotapalveluksesta. Erkki oli mielestään oikeutetumpi perintöön kuin Riston vävy Erkki Laurinpoika. Koska Kalhola oli kruununtila, oikeus ei lämmennyt Erkin vaatimuksille eikä häntä sen jälkeen näy henkikirjoissa ainakaan Kalholan isäntänä. Riston veljistä Jaakko ja Nuutti muuttivat Muurahaiseen (ks. Nieminen 2018).

Rästiluettelossa sanotaan Risto Tuomaanpojan kuolleen nälkään ja jättäneen tilansa vieraalle. Riston poika Pekka ehti kuitenkin jatkaa muutaman vuoden Kalholan isäntänä isänsä jälkeen. Syyskäräjillä 1698 Pekka Ristonpoika tuomittiin maksamaan Matti Erkinpoika Kuttilalle tynnyrillinen viljaa, jonka Matin vaimo oli lainannut Pekalle. Vuoden 1704 rästiluettelossa myös Pekan sanotaan kuolleen nälkään.

Syyskäräjillä 1700 Yrjö Yrjönpoika kertoi Pekka Ristonpojan luovuttaneen hänelle puolet tilasta. Yrjöllä oli rästiluettelon mukaan kaksi hevosta ja kahdeksan nautaa.

1690-luvun nälkävuosien jälkeen Kalholassa asui kaksi perhettä. Toista osaa viljeli ensin Yrjö Yrjönpoika, sitten Erkki Yrjönpoika (s.n. 1690, k. 1758) ja toista puolikasta Yrjö Heikinpoika. Yrjö Yrjönpoika lienee ollut Erkin isä. Yhtiömies Yrjö Heikinpojan on merkitty olleen vävy, mutta kenen?

Yrjö Heikinpoika kuoli 91-vuotiaana vuonna 1751, eli hän oli syntynyt noin 1660. Yrjö Heikinpojan vaimo Maria Pekantytär kuoli alkukesällä 1735. On mahdollista, että Maria oli Pekka Ristonpojan tytär ja Yrjö siis Kalholan vävy (SAY 1707). Miten tähän sopii se, että Yrjö on vuonna 1710 merkitty Erkki Yrjönpojan langoksi? Ei mitenkään, paitsi jos vuonna 1760 kuollut Maria Paulintytär oli Erkin toinen vaimo.

Asukkaat ja heidän sukulaisuussuhteensa ennen isoavihaa ja sen jälkeen eivät aivan käy yksiin. On hyvin mahdollista, että jompi kumpi yhtiömies liittyi jotenkin Kalholassa aiemmin asuneeseen sukuun, mutta asian ei välttämättä tarvitse olla niin. Luultavasti ainakin toisen yhtiömiehen vaimo kuoli 1700-luvun alkuvuosikymmeninä.

Kirjallisuus

Nieminen JK (2018) Muurahainen Päijälänraitilla. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Kalhola. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 4.1.2019.


lauantai, 29. joulukuu 2018

Kaukola

Keskiajan tuomiokirjapätkelmissä mainitaan Kaukoisten suku neljä kertaa: Erich Kaukonen syynimiehenä Sysmässä 1459, Oleff Kaukoin 1466, Lauritz Kaukoin 1478 ja Olef Larsson Kaukoin vuonna 1492 (Hausen 1881: 20, 22, 27; 86; Suvanto 1965: 103). Kun ensimmäinen maakirjaan merkitty isäntä oli Olli Ollinpoika, voi otaksua, että Olli Laurinpoika oli hänen isänsä ja Lauri Kaukoinen hänen isoisänsä.

 Kuten Nihtilässä, Kaukolassakin suku lienee vaihtunut 1600-luvulla. Isäntiä olivat:

 Olli Ollinpoika 1539-1593 (autiona)

Erkki Juhonpoika 1594-1603

Matti Ollinpoika 1594-1599

 

Esko Eskonpoika 1607-1608

Esko Ollinpoika, vmo Riitta Prusintr 1609-1637

 

Simo Matinpoika, I vmo Marketta II Elin 1644-1677

Tuomas Simonpoika, vmo Helga 1681-

 

 Heikki Tuomaanpoika (k. 1735), I vmo Riitta II Aune Martintytär (k. 1743) 1707-1710

Juho Tuomaanpoika (k. 1746), vmo Anna Yrjöntytär 1711-

 Toisin kuin suurin osa Kuhmoisista, Kaukola ei ollut 1600-luvulla läänitettynä liivinmaalaiselle Fabian von Adrikasille, vaan se läänitettiin jo 1500-luvun lopulla Maunu Iivarinpoika Stjernkorsille. Lahjoitusmaanhaltija vaihtui useita kertoja ja osan aikaa verot maksettiin Verhon kartanoon Padasjoen Nyystölään. Kenties tämä läänityshistoria osaksi selittää miksi ennen varakas talo joutui vaikeuksiin, eikä pysynyt kauan saman suvun hallussa. (Suvanto 1965: 154.)

 Simo Matinpojan sanotaan kuolleen nälkään ja jättäneen talon autioksi ja vieraan alkaneen sitä viljellä. Tämä rästiluettelon merkintä lienee epätarkka, sillä henkikirjojen mukaan Simo näyttää kuolleen jo ennen 1690-luvun nälkävuosia ja hänen poikansa Tuomaan jatkaneen isäntänä. On joka tapauksessa epävarmaa, oliko Heikki Tuomaanpoika samaa sukua. Heikin sanotaan kovasti köyhtyneen onnettomuuksien ja sotilaan varustamisen takia, ja omistaneen 1700-luvun alussa vain yhden hevosen ja kolme nautaa. Hän kuitenkin selvisi isonvihan yli.

 Toukokuussa 1697 haudattiin itsellinen Vappu Kauko, mutta on vaikea sanoa, kuuluiko hän vanhaan Kaukolan sukuun. Nimi oli melko yleinen.

 Isonvihan jälkeen Kaukola oli kaksiosainen. Yhtä puolikasta viljeli Heikki Tuomaanpoika ja toista Juho Tuomaanpoika. Heidän kuoltuaan isäntänä ja yhtiömiehenä jatkoivat heidän poikansa Yrjö Heikinpoika ja Tuomas Juhonpoika. Tilalla asui myös Tuomaan sisar Heta, joka vihittiin vuonna 1751 Juho Sipinpojan kanssa. Juho Sipinpojasta tuli vuonna 1757 Kaukolan puolikkaan isäntä. Yrjölle ja Juholle tuli heti riitaa erään pellon käytöstä, mutta kuten yleensä tällaisissa tapauksissa, käräjillä ei voitu päättää kruununtilallisten maariidoista (tk 1759).

 Yrjö Heikinpojan vaimon Maria Pertuntyttären vanhemmat olivat Junterin Perttu Ristonpoika ja Maria Heikintytär (ks. Nieminen 2018). Toisin sanoen Junterin Erkki Kallenpoika oli Maria Pertuntyttären isäpuoli. Marialla oli velipuoli Risto Pertunpoika ja sisar Sohvi Pertuntytär.

 Luonnonheinä hyödynnettiin ennen tarkkaan sellaisistakin paikoista, jotka nykyään jäävät metsittymään. Sen osoittaa eräs tapaus vuodelta 1775. Juho Sipinpoika ja Erkki Yrjönpoika syyttivät Päijälän Jaakko Matinpoika Yli-Kuttilaa siitä, että Jaakko oli tehnyt heinää pellon pientareelta, jonka Kaukolat olivat aiemmin raivanneet. Iso kaistale ei ollut kysymyksessä, heinää siitä sanottiin tulevan seitsemän leiviskää. Jaakko yllättyi syytöksistä, koska Kuttilan asukkaat olivat ennenkin tehneet sieltä heinää,mutta lupasi olla vastaisuudessa tekemättä pientareelta heinää ja Kaukolat tyytyivät siihen.

 

Kirjallisuus

 Nieminen JK (2018) Pukkalasta Junteriin. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.

 Viittausohje

 Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

 Nieminen JK (2018) Kaukola. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 28.12.2018.

 

perjantai, 21. joulukuu 2018

Nihtilästä Isojärvelle

Kaukola sijaitsi mäellä Päijälänraitin länsipuolella. Jostain syystä se on erotettu maakirjassa omaksi kyläkseen, vaikka taloja oli 1500-luvun puolivälissä vain kaksi, Kaukola ja myöhempi Nihtilä. Kolmas talo, Kalhola, on perustettu 1600-luvun alussa.

 

Nihtilässä suku ilmeisesti vaihtui useita kertoja ennen isoavihaa. Sen isäntiä olivat:

 

Klemetti Vilpunpoika 1539-

Petteri Klemetinpoika 1563-1568; 1578

Lasse Klemetinpoika 1569-1577; 1579-1588

Esko Lassenpoika 1589-1607

 

Esko Tuomaanpoika 1608-1611

 

Yrjö Matinpoika 1613-1620

Matti Erkinpoika 1624-1638

Yrjö Matinpoika 1639

 

Vilppu Matinpoika, vmo I Kerttu II Anna 1662-1677

Matti Vilpunpoika, vmo Vappu 1678-

 

Lauri Laurinpoika Nihtilä-Hukki (k. 1733), vmo Anna II Maria (k. 1740) 1707-

Heikki Laurinpoika, vmo Kerttu Yrjöntytär

 

Samaa sukua asui Nihtilässä 1600-luvun alkuun, jolloin suku ilmeisesti vaihtui. 1600-luvun alkupuolen isäntä Matti Erkinpoika ja Yrjö Matinpoika lienevät isä ja poika. Sen sijaan ei ole mitään tietoa siitä, oliko seuraava isäntä, Vilppu Matinpoika samaa sukua. Joka tapauksessa taloa 1600-luvulla hallinnut suku loppui lopullisesti nälkävuosiin.

 

Rästiluettelossa sanotaan Matti Vilpunpojan ja koko talonväen kuolleen. Haudattujen luettelon mukaan Matti haudattiin toukokuussa 1697. Lauri Laurinpoika Hukki ryhtyi nälkävuosien jälkeen viljelemään autioitunutta tilaa. Päijälän Hukin suku on Harmoisista. Lauri Laurinpojan isä oli mahdollisesti Harmoisten Hukin Lauri Yrjönpoika.

 

Laurin kuoleman jälkeen Heikki Laurinpoika (s.n. 1697, k. 1760) jäi kylään Nihtilän isännäksi. Lauri Laurinpoika (s.n. 1688, k. 1765) sai heti isonvihan jälkeen torpan ulkopalstalta Isojärven rannalta – ilmeisesti luvatta, sillä kruununtilat eivät vielä tuolloin olisi saaneet perustaa torppia. Laurin piti suorittaa yhden äyrin maata vastaava vuokra (sk 1741), mutta se jäi maksamatta ja Heikki joutui perimään sitä oikeusteitse (sk 1742). Vuosisadan puolivälissä torpasta tuli Isojärven talo. Laurin vaimo Maria Tuomaantytär oli Iivolan tyttöjä (kk 1724, sk 1773).

 

Lauri kävi vuosikymmenet kahden rintaman sotaa naapuriaan Simo Simonpoikaa (ks. Nieminen 2018) sekä toisaalta Hakin ja Pasin isäntiä vastaan. Laurin ja Valkialan isäntien välillä oli riitaa Isojärvellä kalastuksesta. Luutsaaressa on tänäkin päivänä jäljellä Kaukolan kyläisten vanha kalamaja. Vuonna 1747 Juho Rekonpoika Hakki ja Juho Yrjöpoika Pasi olivat yhyttäneet Laurin järveltä ja hutkineet hänet haavoille ja mustelmille (sk 1752). Rajariita Laurin ja naapurien välillä jatkui 1760-luvun alkupuolelle asti. Koska osallisina oli virkatalo ja kruununtiloja, asiaa piti selvittää kruunun virkamiesten kanssa ja maanmittariakin tarvittiin. Asia pitkittyi, koska Pasin ja Hakin lisäksi osallisina olivat Kalholan, Rasin ja Ouninpohjan asukkaat.

 

Kylämän kylän alku oli varsin sotaisa. Lauri ja Simo ottivat ensin yhteen venepaikalle vievästä tiestä (sk 1746) ja karjan laiduntamisesta (sk 1751). Laurin mukaan Simo, tämän pojat ja renki olivat hyökänneet hänen kimppuunsa, kun nämä olivat paimentamassa Simon karjaa metsässä ja Lauri oli mennyt kieltämään heitä. Hyökkäyksen seurauksena Laurilla oli vasen käsi turvoksissa ja haavoja päässä ja rinnassa. Kaksi lautamiestä oli todennut vammat. Simo kiisti pahoinpitelyn ja esitti kappalainen Simon Labbartin kirjoittaman todistuksen, että hänellä on Kaukolan ja Kalholan lupa karjan paimentamiseen. Pojat ja renki jättivät saapumatta käräjille. Asia jäi sillä kertaa kesken, mutta pian tuli uusia.

 

Myöhemmin Lauri syytti naapuriaan Simo Simonpoikaa kerppujen ja halkojen teosta sekä kaskeamisesta maillaan. Syksyllä 1753 nimismies Wirlander ja kaksi lautamiestä suorittivat katselmuksen. Sen perusteella Simo tuomittiin käräjillä kustakin rikoksesta erikseen yhden hopeataalarin sakkoon sekä korvaamaan Laurille rikoshyöty sekä 15 hopeataalaria oikeudenkäyntikuluina (sk 1754 11§).

 

Isojärven naisväkikin osasi käräjöidä. Syyskäräjillä 1773 leskeksi jäänyt Maria Tuomaantytär vaati vanhanapiikana kuolleen sisarensa Aunen perintöä veljenpoikansa leskeltä Leena Matintyttäreltä. Kysymys oli joistakin vaatteista, jotka nyt olivat Leenan hallussa. Leena selitti ettei hänen miehensä ollut saanut niitä perintönä, vaan Aune oli ollut hänen miehelleen velkaa. Oikeus ei kuitenkaan voinut päättää asiaa kuulematta kuolinpesän muita osakkaita, eikä sitä lopulta taidettu ainakaan käräjillä päättääkään.

 

Myös Isojärven tyttäret haastoivat toisiaan samoilla käräjillä (§26). Anna Laurintytär vaati sisareltaan Sohvilta ja tämän mieheltä Jaakolta takaisin pataa ja hametta, jotka nämä olivat hänen mukaansa omineet. Syytetyt jättivät saapumatta ensimmäisille käräjille, joilla asiaa käsiteltiin. Toisella kertaa Sohvi tuli yksin. Jaakon poissaolon syyksi ilmoitettiin haava jalassa. Se ei ollut tavattoman harvinainen poissaolon selityksenä. Syytökseen Sohvi vastasi, että Anna oli joitain päiviä aiemmin ottanut hänen vaatteitaan. Pata ja hame oli ”ulosmitattu” niiden korvaukseksi. Silloin Annan ja Sohvin vanha ja puolikuuro äiti Maria Tuomaantytär selitti käyneensä Sohvin aitassa hakemassa takaisin Sohvin viemiä vaatteita. Sohvin mielestä taas äiti oli ne hänelle antanut. Loppujen lopuksi kukaan ei voinut todistaa mitään. Tässä kohtaa juttu sai yllättävän käänteen, kun Maria Tuomaantytär alkoi syyttää vävyään pahoinpitelystä. Mutta pian kävi ilmi että kysymys olikin oikeastaan lampaasta, jonka Maria oli halunnut ottaa lampolasta, mutta joka Sohvin ja Jaakon mielestä oli luvattu heille. Lampolan ovella oli sitten ollut jonkinlainen fyysinen yhteenotto. Lopulta sekava vyyhti alkoi purkautua. Ongelmien alkusyyksi paljastui se, että yhdeksän vuotta aiemmin kuolleen Lauri Laurinpojan kuolinpesä oli vielä osittamatta. Ennen ositusta ei kukaan kajoa lampaaseen, Sohvi ilmoitti lopuksi. Käräjiä istuttiin Saksalan kartanossa Padasjoella monta päivää, mutta Jaakkoa ei voitu lähteä välillä hakemaan, koska matka oli pitkä ja paikalla oli vain yksi kruunun virkamies, nimismies Favorin. Niinpä asiassa ei voitu päättää mitään. Maria eli vielä kahdeksan vuotta ja kuoli 91-vuotiaana vuonna 1781. Lampaan kohtalosta ei ole tietoa.

 

Kirjallisuus

 

Hausen R (1881) Bidrag till Finlands Historia I. Statsarkivet, Helsingfors.

Nieminen JK (2018) Valkialan Pasi, Hakki ja Kylämän synty. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.

 

Viittausohje

Koska blogikirjoituksia voidaan muokata ja poistaa, viitattaessa on tärkeää mainita päivä, jolloin artikkeli on luettu. Pyrin välttämään laajoja muutoksia julkaistuihin artikkeleihin. Virheiden korjaus ja pienet lisäykset ovat kuitenkin mahdollisia. Jos tähän artikkeliin halutaan viitata, suosittelen tämän mallin mukaista viittausta:

Nieminen JK (2018) Nihtilästä Isojärvelle. Blogikirjoitus osoitteessa jknieminen.vuodatus.net, luettu 21.12.2018.