Anna Heikintytär asui yhdeksän kuukauden ajan itsellisenä Savijärven torpassa Puukkoisten kylässä. Savijärvi oli silloin, 1780-luvun taitteessa, kappalaispappilan torppa, jossa asui Mikko Yrjönpoika perheineen. Annan ja Mikon perheen yhteiselo ei ollut aivan mutkatonta. Näin voidaan päätellä siitä, että sitä jouduttiin setvimään melko harvinaisessa käräjäkäsittelyssä. Olisi ehkä uskaliasta päätellä tällaisten juttujen harvinaisuudesta itsellisten ja talonväen yleensä eläneen suuressa sovussa. Pikemminkin oli ehkä kysymys siitä, että itsellisten riitoja harvemmin käsiteltiin käräjillä, ainakaan niin, että itsellinen oli kantajana.

Mutta Anna Heikintytär lähti käräjille. Hän syytti Mikko Yrjönpoikaa paitsi siitä, että tämä oli häätänyt hänet torpasta, myös noidaksi haukkumisesta. Noituussyytökset olivat kuuluneet pikemminkin 1600-luvulla; 1700-luvun lopulla niihin ei enää usein törmää.

Mikko kiisti syyttäneensä Annaa noituudesta tai mistään muustakaan. Sen sijaan hän myönsi kehottaneensa Annaa poistumaan torpasta tammikuussa ollessaan itse lähdössä Turkuun. Syy oli Mikon mukaan se, että Anna oli usein vaivannut hänen vaimoaan ja lapsiaan. Mikon tultua kotiin Anna ei enää asustanut torpassa.

Omasta mielestään Anna ei ollut mitenkään vaivaksi talonväelle. Annan mielestä häätö oli aiheeton. Hänelle olisi pitänyt antaa aikaa järjestää uusi asunto muualta.

Oikeus totesi, ettei Mikko ollut antanut Annalle oikeutta asua torpassa mitään tiettyä aikaa, joten hänellä oli oikeus päättää Annan asumisoikeus oman mielensä mukaan. Lisäksi oikeus totesi Annan muuttaneen itse ilman mitään pakkotoimia. Mitä noituuteen tuli, siinä oli sana sanaa vastaan, mitään todisteita Anna ei pystynyt esittämään. Niinpä Annan kanne hylättiin.

On mahdollista, että Anna on tosiaan ollut olemukseltaan ainakin lapsia pelottava tai outo. Voi myös olla, että hänestä on käytetty jotain vähemmän kohteliasta sanaa, josta hän on siinä määrin loukkaantunut, että lähti hakemaan oikeutta Padasjoelta asti.

Anna ei ehkä ollut ihan noita, mutta sinnikäs hän oli. Tarkkaa tilastoa tekemättä uskallan väittää, että itsellisnaisen itsensä käräjillä ajamat kanteet eivät olleet kovin runsaslukuisia Ruotsin ajalla – jos koskaan. Sellaista sattui, ja joskus itsellinen jopa voitti, mutta Anna ei kuulunut heihin. Tulos on tuskin yllättävä, kun ottaa huomioon ettei hänellä liene ollut juurikaan käsitystä siitä mihin oikeus päätöksensä perustaa. Onneksi käräjöinti ei tällä kertaa tullut kalliiksi – Mikko ei näy vaatineen oikeudenkäyntikuluja, joten sellaisia ei tuomittukaan.