Talonpojat eivät periaatteessa saaneet käydä kauppaa, vaan se oli kaupunkien porvarien etuoikeus. Tästä oikeudesta porvarit joutuivat maksamaan veroa. Kullakin kaupungilla oli oma kauppa-alueensa, jonka talonpojat veivät tuotteensa kaupunkiin – porteilla he joutuivat maksamaan tullia. Kaupunkien porvareilta talonpojat ostivat sitten maataloustuotteitaan vastaan niitä tuotteita, joita eivät pystyneet itse valmistamaan, kuten suolaa. Näin periaatteessa. Salakauppa oli kuitenkin yleistä. Maaseudulla salakaupan keskuksia olivat pappilat. Kauppa vapautettiin kokonaan ja lopullisesti vasta 1879, osittain toki jo aiemmin.

Talvella 1648 Turun porvari Erkki Matinpoika, joka oli matkalla Sysmästä Turkuun, poikkesi kuormineen Padasjoen pappilaan. Siellä hänet otti vastaan kirkkoherra Matias Laurentius. Ensin tehtiin kauppoja ja loppuilta kului rattoisasti papiston kanssa ryypiskellen, Erkki kertoi pari vuotta myöhemmin käräjillä. Matka-arkku jäi pihalle.

Lähtiessään jatkamaan matkaansa Erkki oli niin päissään, että hän huomasi vasta Auttoisten kohdalla tulleensa ryöstetyksi. Arkusta oli viety Erkin mielestä sadan taalarin arvosta tavaraa: silkkiä, palttinaa ja pussi anista.

Erkki ei ensin osannut yhdistää ryöstöä pappilaan, mutta ollessaan siellä myöhemmin käymässä hän näki kirkkoherralla kaulusnauhan, joka oli samanlaisesta kankaasta kuin häneltä oli varastettu. Porvarin tiedustellessa nauhan alkuperää kirkkoherra kertoi saaneensa sen rengiltään Juholta, joka oli ostanut sen Turusta.

Epäily kohdistui Juho Matinpojan lisäksi toiseen renkiin nimeltään Heikki Sipinpoika, sekä piika Marketta Matintyttäreen ja kirkkoherran noin 13-vuotiaaseeen Juho-poikaan.

Kuulustelussa renki Juho Matinpoika myönsi että hän ja toinen renki olivat yrittäneet murtautua matka-arkkuun. He eivät saaneet salpaa kokonaan paikoiltaan, mutta onnistuivat rakuuttamaan arkkua niin, että kirkkoherran pojan käsi mahtui raosta ja sai silkkikankaan vedettyä ulos.

Heikki Sipinpoika myönsi pakottaneensa salpaa kirveen avulla, mutta kiisti saaneensa operaatiosta mitään hyötyä. Hän oli maininnut asiasta kirkkoherralle, mutta tämä oli kehottanut häntä olemaan hiljaa sanoen ole waj [vaiti] waiwaisen, elä nijtä puhu.

Poika Juho antoi kankaat äidilleen ja myös piika Maisa sai kolme kyynärää. Kirkkoherran vaimo myönsi kuulustelussa saaneensa pojaltaan kangasta, mutta kiisti tienneensä sen olleen varastettua.

Sitten puhe kääntyi palttinaan. Myös sellaista oli kadoksissa. Kirkkoherra ja hänen väkensä vannoivat etteivät tiedä siitä mitään. Sieltä mistä löysin yhden, löydän toisenkin, sanoi siihen porvari.

Kirkkoherran mielestä porvari liioitteli tavaroiden arvoa. Kirkkoherran mukaan porvari oli itse sanonut Auttoisilla Prusi Heikinpojalle tavaroiden arvoksi vain 20 taalaria.

Kirkkoherra pyrki vierittämään vastuun rengille. Kirkkoherra syytti renkiään siitä että hän oli varastanut olutta kellarista ja lihaa, leipää ja silavaa aitasta. Renkejä pitäisi rangaista, koska rengit olivat houkutelleet hänen silloin 11-vuotiaan poikansa varkaisiin. Sen sijaan poikaa voisi rangaista joko kirkkoherra itse tai pojan opettaja.

Kirkkoherran poika, rengit ja piika todettiin syyllisiksi varkauteen. Kirkkoherra ja hänen vaimonsa eivät tosin olleet osallistuneet arkun murtamiseen, mutta oikeus ei pitänyt uskottavana, ettei kirkkoherra olisi tiennyt varkaudesta. Epäilyjen olisi pitänyt herätä, kun kirkkoherran vaimo sai yllättäen pieneltä pojaltaan lahjaksi arvokkaita kankaita samaan aikaan, kun pappilassa oli käymässä porvari.

Kirkkoherran poika, rengit ja piika tuomittiin kuolemaan varkaudesta. Kirkkoherra ja hänen vaimonsa tuomittiin avunannosta ja varastetun tavaran kätkennästä. Valitettavasti hovioikeuden pöytäkirja ei ole käytettävissä, joten emme tiedä oliko tuomio lopullinen.

Ketään henkilöistä ei ole seuraavan vuoden henkikirjassa. Kahden vuoden päästä Padasjoella oli uutena kirkkoherrana Abraham, entinen kappalainen. Talvella 1652 Matias oli kuollut, mutta hänen leskensä elossa. Silloin nimittäin eräs turkulainen raatimies haki saataviaan kirkkoherran leskeltä.

Mutta ei hätää. Talvikäräjillä 1653 Padasjoen kappalainen (tuleva uusi kirkkoherra) valitti, että kirkkoherra-vainaan poika Juho oli saattanut raskaaksi pappilan hartolalaisen piian. Ainakaan häntä ei siis ollut mestattu. Renkien ja piian kohtalo sen sijaan jää hämärän peittoon. Jo 1600-luvulla hovioikeus yleensä lievensi tuomioita, mutta perusteena oli silloin yleensä näytön puute. Tässä tapauksessa oli tunnustus.