Vankiloissa on kirjoitettu monenlaista. Entinen lippumies Gustav Johan Brummer kirjoitti Hämeenlinnan tyrmässä kirjeen, joka on päivätty kahdeksantena maaliskuuta 1777. Kuten muistamme, Brummer ei pystynyt maksamaan rahana hänelle viinanpoltosta langetettuja sakkoja, joten hänet lähetettiin linnoitustöihin Viaporiin. Käskynhaltijalle osoitetussa kirjeessä Brummer ilmiantoi viinanpoltosta Kuhmoisissa asuvan rovastinleski Hedvig Kraemerin sekä hänen poikapuolensa, opiskelija Aron Limatiuksen.

Todistajiksi Brummer nimesi Juho Aataminpojan ja hänen vaimonsa Anna Antintyttären Harmoisista, Joonas Antinpojan sekä isäntä Mikko Litun sekä Kauppilan asukkaan, jonka nimeä hän ei mainitse. Kirjeen perusteella eversti Carl Gustav Armfeldt määräsi syytteet nostettaviksi ilmiannettuja vastaan.

Käräjillä asian käsittely jumittui alkuunsa. Ilmianto havaittiin perin ylimalkaiseksi. Brummer ei kertonut milloin, missä ja millaisella välineistöllä väitetty viinanpoltto oli tapahtunut, eikä mitenkään valaissut mihin ilmianto perustui, hänen omiin havaintoihinsa vai kuulopuheisiin.

Limatiuksen leski Hedvig Kraemer lähetti oikeudelle kirjeen, jossa hän vaati, että ilmiantajan on joko esitettävä todistajien kuulemiseen perusteet, tai muuten todistajat on jäävättävä ja hänet vapautettava vastuusta.

Samaa vaati myös itseään edustanut Aron Limatius. Lisäksi Limatius kertoi, ettei Brummer ollut hänen itsensä tai äitipuolensa tuttava eikä ollut missään tekemisissä heidän kanssaan. Niinpä ilmianto oli joko Brummerin itsensä omasta päästään keksimä tai sitten se perustui kuulopuheisiin. Limatius ja hänen äitipuolensa asuivat erillään, leskirouva asui Tapialassa ja Limatius Harmoisissa, joten ilmiannossa piti myös tarkentaa ovatko he tehneet väitetyn rikoksen yhdessä vai erikseen.

Myös todistajien tunnistamisessa oli vaikeuksia. Toimitusvouti Favorin valitti, ettei Harmoisissa ollut ketään Juho Aataminpoikaa. Valkiamatin talossa Tapialassa oli tosin samanniminen poika, mutta hän oli naimaton ja täysin tietämätön mistä asiassa oli kyse. Ainoa Anna Antintytär, jonka vouti oli löytänyt, oli sotilaan leski Tapialassa ja yhtä vähän tietoinen asiasta kuin edellinenkin todistaja. He sekä Joonas Antinpoika Hukki, Juho Ristonpoika Kauppila ja Mikko Littu olivat käräjille kutsuttuina paikalla, mutta heitä ei ryhdytty kuulemaan. Sen sijaan oikeus päätti kirjeitse pyytää Brummeria täydentämään ilmiantoaan ja lykkäsi asian vuoden 1778 talvikäräjille.

Asiaan palattiin, kun Brummeria oli kuultu Viaporin sotaoikeudessa ja pöytäkirja lähetetty Padasjoelle. Brummerin mukaan hänen ilmiantonsa perustui siihen, että luutnantti Carl Friedric Charpentier oli haastanut Hedvig Kraemerin käräjille viinanpoltosta jo vuosia aiemmin, mutta asia oli jäänyt käsittelemättä. Siispä käräjillä ryhdyttiin kuulemaan alkulähdettä.

Charpentier kertoi, että hänen matkustaessaan Kuhmoisten kautta 3-4 vuotta aiemmin Kraemerin silloinen piika Anna Antintytär (nyt naimisissa Kustaa Kustaanpoika Simolan kanssa) sekä rengit Juho Aataminpoika ja Antti Matinpoika olivat kertoneet hänelle Kraemerin valmistaneen paloviinaa. Juho oli nyt torppari Kuhmoisissa, Antti Padasjoella armeijan rullissa nimellä Kempe. Siitä ei ollut tietoa, milloin tämä oli tapahtunut ja miten paljon oli valmistettu. Charpentier oli aikonut antaa Kraemerin ja Limatiuksen ilmi. Hän oli kuitenkin luopunut ajatuksesta, koska todisteiden puuttuessa menestyminen käräjillä olisi ollut epävarmaa.

Charpentierin mukaan rumpali Petteri Grön oli kertonut Limatiuksen valmistavan viinaa. Charpentier ei kuitenkaan tiennyt olivatko kyseessä Grönin omat havainnot vai toistiko hän vain muilta kuulemiaan juttuja.

Viaporissa 29. elokuuta 1777 päivätyssä kirjeessään Brummer antoi tarkempia tietoja ilmiannostaan. Limatiuksen viinanpolton todistajiksi Brummer nimesi torppari Salomon Matinpojan Harmoisista, Yrjö Springaren ja piika Vappu Eliaantyttären.

Vielä uutena asiana Brummer ilmoitti kirjeensä lopuksi, että Juho Wirlanderilla oli ollut joulupöydässään paloviinaa. Tämän todistajiksi Brummer luetteli isäntä Yrjö Yrjönpojan ja torpparit Antti Tuomaanpojan ja Juho Antinpojan Nyystölästä.

Lisäksi toimitusvouti Favorin ilmoitti käskynhaltijalle ilmiannetun, että Yrjö Matinpoika Vähä-Littu, Limatiuksen naapuri Harmoisissa, oli polttanut viinaa Limatiuksen pannulla. Ilmiannon tekijästä ei kuitenkaan ollut tietoa. Kirjeessä, jonka käskynhaltija oli saanut maaherra de Brucelta todistajiksi nimettiin renki Esa Antinpoika Kaukelasta, talollinen Matti Juhonpoika Iso-Littu Harmoisista ja sotilas Antti Juhonpoika sekä Vähä-Litulla tapahtuma-aikaan piikonut Sohvi Kaapontytär.

Pääkäsittelyssä epäiltyjä oli siis neljä: Hedvig Kraemer, Aron Limatius, Juho Wirlander ja Yrjö Matinpoika Vähä-Littu.

Aron Limatius esiintyi käräjillä omasta ja äitipuolensa puolesta. Hedvig Kraemer ei taaskaan saapunut henkilökohtaisesti käräjille sen tuottamaan häpeään vedoten. Sen sijaan hän lähetti käräjille kirjeen, jossa hän ”köyhäksi leskeksi” itseään luonnehtien vakuutti syyttömyyttään. Samoin Aron Limatius sanoi itseensä kohdistuvia ilmiantoja perusteettomiksi ja epätosiksi. Hän kiisti koskaan omistaneensa viinapannua. Tämän toimitusvouti vahvisti. Sen sijaan voudin mukaan Kraemer oli luovuttanut pitäjänmakasiiniin säilytettäväksi kaksi pannua, jotka oli kuitenkin annettu hänelle takaisin vuonna 1776 sen jälkeen, kun ne oli todistajien läsnäollessa tehty käyttökelvottomiksi.

Edelleen Limatius perusteli, että koska hän ei ollut koskaan omistanut pannua, hän ei ollut voinut sellaista lainata Vähä-Litulle. Yrjö Matinpoika itse vakuutti olevansa syytön.

Juho Wirlander myönsi, että hänellä oli jouluna 1776 ollut ”muutama kulaus” viinaa, jolla hän oli kestittänyt Yrjö Yrjönpoika Kalkkalaa Nyystölästä. Hänen ei ollut osoitettu valmistaneen tai laittomasti saaneen haltuunsa paloviinaa, joten hän pyysi että hänet vapautetaan syytteestä.

Brummerin todistajat tuottivat edelleen voudille päänvaivaa. Kalkkalaa lukuunottamatta vouti ei ollut löytänyt Brummerin nimeämiä todistajia, mutta yhtään todistajaa ei tässä asiakohdassa tarvittukaan, koska Wirlander myönsi asian.

Antti Lustigia ei löytynyt. Vappu Eliaantyttärellä vouti otaksui Brummerin tarkoittaneen Vappu Aatamintytärtä, koska Limatiuksella oli ollut sen niminen piika vuonna 1776.

Vähä-Littua koskevista todistajista vouti totesi, että Matti Juhonpoika on Iso-Litun renki, eikä hän ole koskaan ollut talollinen, eikä Iso-Litun talossa ole koskaan ollut sen nimistä isäntää. Antti Juhonpoika -nimistä sotilasta ei paikkakunnalla tiedetty olevan.

Useat todistajat osoittautuivat Yrjö Vähä-Litun tai tämän vaimon sukulaisiksi. Salomon oli kihloissa Yrjön tyttären kanssa ja Springare oli Yrjön sisarenpoika. Vappu Aatamintytär puolestaan oli Yrjön vaimon serkku ja toinen piika Sohvi Kaapontytär hänen vaimonsa sisarentytär.

Brummerin ilmianto rovastinleskeä vastaan perustui pelkästään siihen, että luutnantti Charpentier oli aiemmin haastanut tämän käräjille samasta epäillystä rikoksesta. Charpentier puolestaan oli nostanut kanteen Juho Aataminpojan, Antti Matinpojan ja Anna Antintyttären ilmoituksen perusteella. He itse kiistivät ilmoittaneensa luutnantti Charpentierille, että Kraemer valmistaa paloviinaa, joskin Anna Antintytär myönsi kerran sanoneensa Brummerin sisarelle kuulleensa puhuttavan rovastinnan paloviinan valmistuksesta. Näin ollen oikeus päätti, että Juho Aataminpoika, Antti Matinpoika ja Anna Antintytär olivat jäävejä todistamaan, mutta he saisivat ilman valaa nimetä uusia todistajia. Sitä he eivät kuitenkaan pystyneet tekemään. Heillä ei itsellään ollut mitään tietoa, vain kuulopuheita.

Kun vihdoin viimein todistajia päästiin kuulemaan, rumpali Grön kertoi olleensa kerran Brummerin kanssa Harmoisissa nelisen viikkoa ennen Mikonpäivää 1776. He olivat poikenneet Limatiuksen luokse. Limatius oli kestinnyt heitä ja tarjonnut myös viinaryypyn. Viinan valmistuksesta todistaja ei tiennyt mitään. Tässä vaiheessa toimitusvouti Favorin luopui toivosta saada asiaan lisävalaisua ja jätti asian oikeuden päätettäväksi. Grönin lausunnon perusteella oikeus totesi Brummerin ilmiannon perusteettomaksi ja epätodeksi. Kaiken sen ajan ja musteen jälkeen, joka asian käsittelyyn oli kulunut, koko juttui kuivui kokoon.

Kaikkien ilmiannettujen tuomiot olivat vapauttavia.