Isännän valta on noussut esiin edellisissä artikkeleissa. Sitä vastaan kapinoiva joutui vaikeuksiin. Jos isäntä meni kurituksessaan liian pitkälle seuraukset olivat kohtalokkaat myös hänelle itselleen. Näin kävi Leppäkosken isäntä Matti Eskonpoika Ristalle. Ensin on syytä kerrata kuinka Matti päätyi isännäksi Leppäkosken taloon, joka sijaitsi Kuhmoisten Päijälän kylän erämaassa.

Tehin Tapanilaan Päijänteen rannalle tuli 1684 yhtiömieheksi Matti Eskonpoika vaimonsa Vappu Eskontyttären kanssa. Vuonna 1700 hän siirtyi isännäksi Päijälän kylään kuuluvaan Leppäkosken taloon, jonka isäntä oli joutunut rahavaikeuksiin. Matin jälkeläisiä on asunut Leppäkoskella nykypäivään asti. (Ranta 2006: 36; Suvanto 1965: 221.)

Matin sanotaan käräjäpöytäkirjassa olevan Jämsän Muuramesta, mutta en ole tunnistanut häntä asutusluettelosta. Samanniminen pariskunta oli Muuratjärvellä vuotta ennen Matin Tehiin tuloa, mutta koska edes patronyymejä ei ole merkitty, sukulaisuudesta ei voi päätellä mitään. Matti toi mukanaan varsin paljon tavaraa, joten aivan tyhjätasku hän ei ollut.

Pääpiirteissään on siis selvillä, miten Leppäkoski sai uudet asukkaat 1700-luvun taitteessa. Käräjäpöytäkirjoista löytyy hieman lisätietoa.

Tapanilan vanhan isännän Pekka Tapaninpojan veljenpoika Sipi Matinpoika oli joutunut vaikeuksiin – hänet on 1683 merkitty nihdiksi – ja pantannut tilaosuutensa Matille. Sipi ei pystynyt velkaa maksamaan, joten talvella 1687 Matti haki lainhuutoa tilan puolikkaaseen. Pekka ei tätä hyväksynyt, vaan halusi lunastaa koko tilan. Kesällä 1687 Matti valitti, että Pekka häiritsi hänen työtään. Epäselvyyksien käsittely jatkui vuoden 1688 talvikäräjillä. Matti valitti Pekan muun muassa kylväneen hänen kaskeensa. Matille määrättiin osa sadosta. Vuonna 1691 naapurin Perttu Simonpojan mainittiin hyökänneen Matin kimppuun.

Elämä Tehissä ei siis ollut kovin auvoisaa ja Matti saikin siitä tarpeekseen. Mitä ilmeisimmin hänen tavoitteenaan oli alun perinkin ollut tilan valtaus, mutta se ei onnistunut. Vuonna 1692 hän sai kruunulta asukasoikeuden veronmaksukyvyttömäksi jääneeseen Leppäkosken tilaan. Sen edellinen viljelijä Antti Nuutinpoika oli köyhä, hänellä ei ollut riittävästi karjaa tilanpitoon ja lisäksi hänet oli määrätty sotilaaksi.

Kesällä 1692 toimitettiin Matin pyynnöstä katselmus vapaavuosien määräämiseksi. Syynimiehet kertoivat, että peltoja on vähän ja hallanarkoja sekä niityt metsittyneitä. Viljelyksillä on vain yksi hajoamistilassa oleva lato. Lähellä on kaksi järveä, joilla voi kalastaa. Tukki- ja kaskimetsää on runsaasti, mutta ei niinipuita. Humalatarha puuttui kokonaan. Koskessa on mylly, mutta vettä on runsaasti vain kevät- ja syystulvan aikaan.

Rakennuksia tilalla on yksi vanha pirtti ja aitta, riihi, karjasuoja, kaksi olkilatoa. Aitojen sanottiin olevan hajalla. Käräjäoikeus suositteli, että Matille myönnetään kuusi verovapaata vuotta. Lisäksi kruununtilalle asukkaaksi tuleva tarvisi takuumiehet. Matin takasivat Heikki Prusinpoika Kauratteelta, Heikki Sipinpoika Löytäneeltä, nimismies Matti Kotka ja Erkki Heikinpoika Auttoisilta. Takuulla pyrittiin siihen, ettei asukas häipyisi heti vapaavuosien jälkeen.

Edellisen isännän poika Antti Antinpoika oli vielä muutaman vuoden talon puolesta sotilaana. Jo ennen isoavihaa isännyys siirtyi Matin pojalle Matille.  Kesällä 1700 hän valitti, että naapurien yhden veroäyrin tiloilla on kaksi kertaa niin paljon peltoa kuin hänen kahden äyrin tilallaan. Matin käsityksen mukaan edellinen omistaja oli hyväuskoisuuttaan suostunut kaksinkertaiseen veroon vapautuakseen sotapalveluksesta. Asia ei kuitenkaan kuulunut käräjien päätettäväksi, joten Mattia kehotettiin esittämään asiansa kruunun virkamiehelle. Leppäkoskella Matti Eskonpoika nousi nopeasti lautamieheksi, mutta kausi jäi lyhytaikaiseksi.

*****

Leppäkosken vanhan pariskunnan kohtaloksi koitunut tapahtumasarja alkoi piipusta helmikuun seitsemäntenä 1701. Matti olisi halunnut uuden piipun, jonka hänen vävynsä Jaakko Simonpoika oli tuonut Turusta, mutta Vappu antoi vanhan. Tästä Matti raivostui silmittömästi ja heitti vanhan piipun uuniin. Hän oli jo ennestään huonolla tuulella, koska rahasta oli ollut aiemmin riitaa. Matin mukaan Vappu oli kieltäytynyt antamasta hänelle rahoja, jotka oli säästetty kruunun ulostekoja varten.

Syntyneessä käsirysyssä, joka alkoi pirtissä ja jatkui pihalla, Matti kiskoi toisella kädellä Vappua hiuksista. Toisessa kädessä Matilla oli halko, jolla hän löi Vappua päähän. Vappu kuoli heti.

Muita ei ollut paikalla, joten tapahtumien kulusta on vain Matin sana. Matti myönsi käräjillä aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman. Hänen mielestään Vappu olisi kuitenkin päässyt karkuun, jos olisi halunnut. Hän halusi vielä kertoa vähän aikaisemmin tulleensa Helsingin matkalla niin sairaaksi, että oli pyytänyt Vapulta, että seurakunta rukoilisi hänen puolestaan. Niin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Matti oli kuitenkin mielestään sairaudesta huolimatta ollut täydessä ymmärryksessä.

Oikeuden kysymykseen, oliko puolisoiden välillä aiemmin ollut eripuraa, Matti vastasi olleensa huonolla tuulella, kun Vappu oli vuosi aiemmin ostanut mustan päähineen, joka maksoi neljä kuparitaalaria.

Vävy Jaakko Simonpoika vahvisti Matin olleen sairas ja valittaneen vatsaansa tultuaan Helsingistä, mutta hänenkään mielestään Matin ymmärryksessä ei ollut vikaa. Jaakko oli ollut tekemässä Vapulle arkkua. Matti oli auttanut nostamaan ruumiin arkkuun. Sen jälkeen hän oli pyytänyt vangitsemaan itsensä, koska hän sanoi itse tietävänsä mitä hän on teollaan ansainnut.

Myös naapuri Yrjö Heikinpoika Venttolasta todisti Matin olleen sairaalloinen, mutta täydessä ymmärryksessä. Jaakko Petterinpoika samasta paikasta kertoi Matin olleen terve ennen Helsingin matkaa. Itse teon aikaan Jaakko oli ollut Turussa, joten hän ei osannut sanoa enempää.

Lopuksi Matti sanoi, ettei ollut tappanut tahallaan, mutta että hän alistuu siihen rangaistukseen, jonka laki määrää. Matti tuomittiin mestattavaksi ja teilattavaksi. Muille varoitukseksi nämä toimenpiteet tuli suorittaa julkisesti teon tapahtumapaikkakunnalla. (ylim. käräjät 28.3.1701.)

Matin lapset olivat jo naimisissa, joten tilan jatkuvuuteen vanhan pariskunnan traagisella poismenolla ei ollut vaikutusta.

Kirjallisuus

Ranta S-L (2006) Tehinselän rantakylissä. Ruolahden, Tehinniemen ja Säynätlahden seudun asutusta ja elämää. Ruolahden-Tehin kyläyhdistys ry, Kuhmoinen.

Suvanto S (1965) Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, Kuhmoinen.